Joint fact-finding – vaihtoehto asiantuntijoiden arvovaltakiistoille

Intressiristiriitojen vallitessa erimielisyydet päätöksenteon tietopohjasta toimivat kiistoja kiihdyttävänä polttoaineena. Tällöin on tavallista, että kiistelevät osapuolet hakevat omille näkökulmilleen tukea tutkijoilta tai muilta asiantuntijoilta. Tukea haetaan erityisesti silloin, kun yritetään vaikuttaa oikeuden päätökseen tai poliittiseen ratkaisuun kiistanalaisesta kysymyksestä. Tällaiset kamppailut voivat päätyä kilpavarusteluun, jossa kiistojen osapuolet ostavat palveluita eri asiantuntijoilta/konsulteilta vakuuttaakseen päätöksentekijöitä tai oikeusistuimia oman kantansa oikeellisuudesta. Asiantuntijat kiedotaan näin mukaan konfliktin tuoksinaan, jolloin eri osapuolten välinen intressiristiriita paisuu asiantuntijoiden arvovaltakamppailuksi.

Ongelmana on, että asiantuntijoiden kaksintaistelut eivät kuitenkaan aina auta ratkaisemaan kiistaa. Yhtäältä kyse on neurologiasta; konfliktin aiheuttama stressi alentaa kognitiivisia kykyä, eikä faktojen käsitteleminen tahdo onnistua. Ajatteleminen väistyy aivoissa matelijan vaistojen ottaessa vallan. Toisaalta konfliktitilanteissa muodostuu erittäin tärkeäksi se, kenen tuottamaa tietoa halutaan uskoa – tai voidaan ylipäänsä ottaa vastaan.

Yhteistoiminnallinen tiedontuotanto on vaihtoehto kaksintaisteluille, joissa kiistelevät osapuolet tukeutuvat omiin asiantuntijoihinsa. Yhteistoiminnallisella tiedontuotannolla tarkoitetaan ristiriitaisen päätöksentekoprosessin osapuolten yhdessä toteuttamaa tiedon tuottamisen prosessia, jonka tarkoituksena on informoida tekeillä olevaa päätöstä tai ratkaisua. Yhteistoiminnallisen tiedontuotanto on käännös englanninkielisestä termistä ”Joint fact-finding” (JFF), mikä menetelmiin, joita Yhdysvalloissa on sovellettu pitkään osana tietointensiivisten julkisluonteisten kiistojen ratkaisua. Clinton Andrews’in aihetta käsittelevän kirjan otsikko on kuvaava: Humble Analysis. The Practice of Joint Fact-Finding. (2002, Praeger). Nöyrä analyysi tarjoutuu vaihtoehdoksi asiantuntijoiden arvovaltakiistoille.

Yhteistoiminnallisen tiedontuotannon prosessit tuovat tiedon tuottajat ja sen käyttäjät yhteen. Erona moneen muuhun tiedon tuotannon prosessiin on se, että tiedon ”käyttäjä” ei ole yksittäinen ”tilaaja”, esimerkiksi päätöksentekijä, vaan joukko erilaisia intressejä edustavia sidosryhmiä, joihin tekeillä oleva päätös vaikuttaa, tai jotka voivat vaikuttaa päätöksen sisältöön. Kaikkien osapuolten hyväksymää luotettavaa tietoa ei konfliktitilanteessa saada syntymään ilman yhteistä käsitystä siitä, millä menetelmillä luotettavaa tietoa tulisi tuottaa.

Yhteistoiminnallisen tiedontuotannon (JFF) prosesseissa konsensusratkaisun etsimisestä annetaankin vastuu yksittäisen päätöksentekijän sijaan eri intressejä edustavien osapuolten yhteiselle ryhmälle. Ryhmän tehtävänä on neuvotella siitä, millainen tiedon tuotannon prosessi parhaiten tyydyttäisi kaikkien osapuolten tarpeet tiedon tieteellisestä laadusta, avoimuudesta, saatavuudesta jne. Ryhmän neuvottelevaa työskentelyä strukturoi ja avustaa ammattimainen fasilitaattori. Toisin kuin monet muut tutkimuksen ja käytännön väliset käyttöliittymät, yhteistoiminnallinen tiedontuotanto ei ole tiede- ja tutkimusvetoista, vaan lähtee sidosryhmien yhteisen ongelmanratkaisun tarpeista. Lähestymistapaan voidaan myös yhdistää osallistavia menetelmiä, kuten ”kansalaishavainnot” (ns. Citizen science).

Lähtöoletus on, että osapuolet, joilla on intressiristiriitoja, tulkitsevat samoja aineistoja ja tietolähteitä eri tavoin – mutta edellyttää samalla osapuolten yhteistyötä tiedon kokoamiseksi ja faktojen ja ennusteiden tuottamiseksi. Kiistanalaisen kysymyksen osapuolten tulisi yhdessä määritellä 1) ratkaistavat asiat, joihin yhteinen analyysi ja ulkopuolisten asiantuntijoiden panos kohdistuisi, 2) kysymykset joihin prosessissa haetaan vastausta, 3) ketä soveliaat ulkopuoliset asiantuntijat olisivat, 4) paras tapa koota tietoa ja vastata kysymyksiin, 5) erilaisten menetelmien rajoitukset sekä 6) miten edetään, kun analyysi on saatu päätökseen.

Joint fact-finding -prosessien tavoitteena tieteellisesti uskottavan, julkisuudessa vakuuttavan, kaikkien osapuolten näkökulmasta luotettavan ja päätöksenteon kannalta merkittävän tiedon tuottaminen. Prosessit räätälöidään ja mitoitetaan käsillä olevan ongelman mukaan. Lopputuloksena voi olla esimerkiksi yhteisesti hyväksytty synteesi jonkin toimenpiteen vaikutuksista tai yhteisesti hyväksytty ympäristötiedon seurantamenetelmä. JFF tukee yhdessä oppimista ja sen prosessit ovat yhdistettävissä myös muihin menetelmiin, kuten systemaattisen tieteellisen arvioinnin käytäntöihin (esim. tieteelliset paneelit).

Joint fact-finding, eli yhteistoiminnallinen tiedontuotanto, olisi Suomessa hyödyllinen menettelytapa tilanteissa, joissa kiista kietoutuu jonkin selvityksen tai tutkimustiedon ympärille, mutta kamppailun osapuolet ovat ajautuneet kauas toisistaan ja luottamus vastapuoleen on olematonta. Tällaisia tapauksia löytyisi moneltakin alueelta. Esimerkiksi Helsingin kouluverkon muutoksissa keskeiseksi kiistakapulaksi ovat nousseet väestöennusteet, joiden mukaan kouluja rakennetaan, lakkautetaan ja mitoitetaan. Lähikoulun puolesta taistelevat vanhemmat käyvät hanakasti paitsi opetusviraston, myös väestöennusteiden kimppuun. Tällaisessa tilanteessa JFF prosessi voisi auttaa rakentaman yhteisesti hyväksyttävän pohjan ja tietolähteet väestöennusteille, joilla koulujen kohtaloita perustellaan.

Toinen esimerkki voisi olla turvetuotanto, jonka piirissä on kiistelty pitkään siitä, mitkä menetelmät tuottavat oikean kuvan turvetuotannon vesistövaikutuksista, miten päästöjä tulisi mitata ja seurata ja miten seurantatietoja tulisi tulkita. Tällaisessa tapauksessa JFF voisi auttaa kiistan osapuolia määrittelemään yhdessä seurantaan sopivat menetelmät, analyysit ja tiedottamisen tavat. Vallitsevana vaihtoehtona ovat toistuvat valitusprosessit ympäristöluvista hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa.

Nykymaailmassa saman tyyppiset haasteet koskevat yleisemminkin päätöksenteon tietopohjaa ja vaikutusten arviointia. Kun politiikka polarisoituu ja tiedon tuotanto sirpaloituu, kun yleinen luottamus auktoriteetteihin ja asiantuntijatietoon rapautuu, ja kun aktiivisilla kansalaisilla on tietoverkoissa avoin pääsy erilaisten tietolähteiden ja asiantuntijoiden jäljille, nousee syntetisoivan ja yhteisesti rakennetun tiedon merkitys arvoonsa. Sirpaleisen tiedon maailmassa korostetaan yhä useammin näyttöön perustuvan päätöksenteon (ns. Evidence-based policy making) merkitystä. Päätösten tieteellinen perusta on yksi elementti kestävän ja uskottavan päätöksenteon tiellä, mutta samalla on kyettävä ratkomaan tietointensiiviisä kiistoja eri suuntiin vetävien asiantuntijoiden välillä.

Tällaisessa maailmassa yhteistoiminnallisella tiedontuottamisella olisi useita etuja: Se ei ehkä auta rakentamaan suuria yhteisiä kertomuksia, mutta se voi auttaa ratkomaan kiperiä käytännön ongelmia rakentamalla pieniä mutta merkityksellisiä yhteisen tiedon saarekkeita. Se auttaa välttämään kiistojen pitkittymistä rakentamalla yhteistä ymmärrystä vaikeista tiedollisista ristiriidoista tehokkaammin kuin asiantuntijoiden kiistely mediassa. Prosessien etuna on myös yhteinen oppiminen: osapuolet oppivat tieteen ja asiantuntijatiedon rakentumisesta ja epävarmuuksista. Samalla he oppivat toistensa intresseistä, mikä auttaa toimivan vuoropuhelun rakentumisessa.

Tällaisten prosessien käynnistäminen vaatisi kokeilumieltä, uudentyyppistä asiantuntija- ja auktoriteettiroolien asemointia sekä annoksen malttia ja nöyryyttä kaikilta osapuolilta. Keskeisenä haasteena voikin olla tarve luopua suorasta vallankäytöstä koetellun tiedon korvikkeena.

 

 

Yhteistoiminnallisen tiedontuotannon (joint fact-finding) piirteitä:

 

  • Kiistan osapuolet tuovat omat tietonsa yhteiseen pooliin, ja tietopohjaa rakennetaan yhdessä;
  • Osapuolet määrittelevät ulkopuolisten asiantuntijoiden tehtävänannon sekä asiantuntijoiden joukon, joka tarvitaan ratkaisemaan yhteinen ongelma
  • Sekä faktat että arvot ovat mukana keskustelussa, ja ne pyritään tunnistamaan tarkkaan
  • Tietoa käsitellään kirjallisten lähteiden ohella kasvokkain dialogissa, johon osallistuvat asiantuntijat, päätöksentekijät ja muut osalliset.
  • Prosessissa kiinnitetään erityistä huomiota asiantuntija- ja tutkimustiedon ”kääntämiseen” helposti omaksuttavaan muotoon;
  • Prosessi tähtää yhteiseen ymmärrykseen. Samalla kartoitetaan tutkimuksen / tieteellisen tiedon vakiintuneita yhteisymmärryksen alueita, erimielisyyksiä ja epävarmuuksia
  • Prosessia kätilöi ammattimainen fasilitaattori