Kalastuskiistoissa törmäävät ammattikalastajien, vesialueiden omistajien sekä vapaa-ajan kalastajien vaatimukset. Lisäksi kalastuksen sääntely herättää jännitteitä; uuden kalastuslain luonnoksessa ELY-keskusten rooli kestävän kalatalouden vartijana korostuu, mutta  vesialueiden omistajat vieroksuvat valtion viranomaisten kontrollia heidän  kalavesiinsä, Asetelmiin liittyy vahvoja tunteita ja taloudellisia intressejä, tiedollisia epävarmuuksia kalakantojen kestävyydestä sekä tietysti perisuomalaisia tuntoja; ”kateus vie kalatkin vedestä”.

Kysymys kuuluu miten nämä intressit ja niitä kantavat osapuolet saadaan tekemään yhdessä lain edellyttämiä kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmia – ja miten osapuolten intressit saadaan sovitettua yhteen ”sopimuksiksi”, jollaisena kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmia voi tässä yhteydessä pitää. Entä miten käsitellä kalastukseen liittyviä tiedollisia ristiriitoja?

Konsensusprosessit ovat tässä varteenotettava vaihtoehto. Konsensuksen tulevaisuudesta on Suomessa keskusteltu lähinnä valtakunnan etujärjestöjen ja kolmikannan näkökulmasta. Sen mahdollisuuksista voisi keskustella enemmän ainakin alueellisissa, joskus hyvinkin kärjistyneissä luonnonvaroja ja ympäristöä koskevissa kiistoissa, joita Suomessa riittää. Vaikka kalastuskiistoja tai riitaista kalastuslain valmistelua seuranneille konsensus voi tuntua hyvinkin etäiseltä, voisi onnistuneilla konsensusprosesseilla hyvinkin olla kysyntää paikallisissa kalastukseen liittyvissä päätöksissä. Tämä voisi tuoda merkittäviä säästöjä sekä euroissa että hermoissa. Konsensusprosessit sopisivat hyvin lakiehdotuksen esittämien kalatalousa

Konsensus ei tarkoita hymistelyä, jossa kiistojen osapuolet pitelisivät toisiaan käsistä, ja olisivat iloisen naiivisti samaa mieltä isoista asioista. Konsensus tarkoittaa yhdessä rakennettua lopputulemaa, johon kaikki osapuolet voivat tyytyä, vaikka eivät olisikaan sen kaikista yksityiskohdista samaa mieltä. Ja osapuolet voivat tyytyä konsensusprosessin lopputulemaan vain, jos prosessi koetaan reiluksi. Konsensus tarkoittaa myönteistä vastausta muutamaan kysymykseen; Olenko minä tullut kuulluksi ja onko minun huolenaiheeni ymmärretty ja otettu vakavasti? Entä olenko minä kuullut muita osapuolia, ymmärtänyt heidän huolenaiheensa ja ottanut nämä vakavasti?

Esimerkiksi kalaveden omistajalle tärkeää ei ole se, saako hän virittää vesilleen kahdeksan vai kaksitoista verkkoa, vaan se, millainen itsemääräämisoikeus hänellä säilyy omistamiinsa vesiin ja niissä uiviin kaloihin. Verkkojen määrän sijaan tärkeää on autonomia. Siksi neuvottelut, joissa väännetään kahdeksan ja kahdentoista verkon välillä, ja päädytään kymmeneen, ovat vain huonoja kompromisseja, elleivät ne kykene käsittelemään kalastusalueen omistajan kysymystä itsemääräämisoikeudesta.

Kalastukseen liittyvät ongelmat ovat sukua ns. ”yhteismaan tragedialle”, jossa laidun laidunnetaan lopulta olemattomiin, kun kaikki lampurit haluavat lyhytnäköisesti kasvattaa omaa laumaansa. Toisaalta neuvotteluasetelmat ovat mielenkiintoisia, koska kalastukseen ei päde nollasummaoletus, siitä, että kalastuksen lopettaminen maksimoisi kalan määrän järvessä. Mutkikkaita ja tiedollisesti haastavia kiistoista tekee se, että eri näkökulmista sopivan kalastuksen tason määritteleminen on hyvin vaikeaa, eikä tilanne ole helposti toimijoiden itsensä todennettavissa.

Luvassa on varmasti käyttö- ja hoitosuunnitelmien osalta vääntöjä siitä, mikä on paikallisesti eri kalakantojen kestävän kalastuksen taso. Tällaiset kysymykset muodostavat kalastuskiistojen – ja niitä purkavien konsensusprosessien – tiedollisen ytimen, joihin voidaan soveltaa niin sanottuja yhteistoiminnallisen tiedontuotannon menetelmiä, nk. joint-fact-finding prosesseja. Yhteistoiminnallisesti pohjustetut ja eri osapuolten tiedontarpeista lähtevät selvitykset hyväksytään todennäköisemmin yhteiseksi tietopohjaks kuin prosessista irralliset asiantuntijalausunnot. Prosessit edellyttävätkin osallistumisen ja asiantuntemuksen  yhdistämistä.

Voisiko uuden lain lähtökohta todella olla se, että ELY-keskukset eivät toimikaan ensisijaisesti kontrolloivina vaan neuvotteluja fasilitoivina viranomaisina, jotka aidosti hakevat osapuolten neuvotteluista vahvaa, yhteisymmärryksessä rakennettua suositusta kalastusalueiden ja -kiintiöiden järjestämiselle?