Milla Partanen
Aloitin Akordilla joulukuussa 2024 projektityöntekijänä ja opiskelen samalla ympäristönmuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriohjelmassa Helsingin yliopistossa. Päätehtäväni Akordilla on erilaiset viestinnälliset tehtävät sekä asiantuntijoiden avustaminen eri projekteissa kuten ekologisen kompensaation parissa BOOST-hankkeeseen liittyen. Lisäksi tulen työstämään Akordilla gradua, jossa pureudun biodiversiteettipolitiikan kentällä kehkeytyviin uusiin yhteistyöhön perustuviin toimintatapoihin ja ohjauskeinoihin.
Opintoja minulla on takana ekologiasta Oulun yliopistosta sekä ympäristötaloustieteistä Helsingin yliopistosta ennen nykyistä maisteriani. Nämä opinnot ovat syventäneet ymmärrystä luonnon monimuotoisuuden kysymyksistä sekä esimerkiksi taloudellisten ohjauskeinojen merkittävyydestä ympäristöpolitiikassa. Tämän projektityön kautta olen erityisen innoissani mahdollisuudesta oppia neuvottelevaan yhteistyöhön perustuvien käytäntöjen soveltamisesta ympäristöön liittyvässä päätöksenteossa. Olen muutenkin kiinnostunut erilaisten intressien yhteensovittamisesta luonnonmonimuotoisuuteen liittyen unohtamatta oikeudenmukaisuutta itse vihreässä siirtymässä.