Intressejä yhteensovittamaan pyrkivät monenväliset neuvotteluprosessit vaativat huomattavasti kahden osapuolen välistä neuvottelua laajempaa valmistelua. Usein on ratkaistava keiden osapuolten ja tahojen tulisi olla mukana, ja mitkä ovat ne keskeiset kiistakysymykset, joita prosessissa tulisi käsitellä. Näiden rajaamisessa ja valmistelussa auttaa ammattilaisen neutraalin osapuolen tekemä konfliktikartoitus (Conflict assessment). Olennaista on, että herkkyyttä vaativan kartoituksen tekijä koetaan puolueettomaksi ja hänellä on kaikkien osapuolten luottamus työn toteuttamiseen. Konfliktikartoituksessa selvitetään paitsi tilanteeseen johtaneita kehityskulkuja, myös tulevan neuvotteluprosessin kannalta keskeiset tahot, heille tärkeät intressit, ja saadaan tietoa siitä mitkä asiat ovat kiistanalaisia ja toisaalta mistä asioista ollaan samaa mieltä.

Kun on havaittu tarve käynnistää erilaisia intressejä yhteensovittamaan pyrkivä neuvotteluprosessi, voi sitä edeltävällä konfliktikartoituksella olla kriittinen merkitys  onnistumisen kannalta. Konfliktikartoituksella voidaan tunnistaa keskeiset osapuolet ja arvioida heidän osallistumishalukkuutensa, kartoittaa ja rajata keskeiset asiakysymykset ja erimielisyyksien aiheet, sekä arvioida näiden pohjalta onko neuvotteluprosessilla realistisia mahdollisuuksia onnistua. Mikäli näin on, kartoitus alustaa alkavan neuvotteluprosessin käytännön toteutusta.

Konfliktikartoituksessa hyödynnetään olemassa olevia asiakirjoja ja muuta dokumentaatiota, mutta lopullisen arviointiraportin tärkein sisältö rakentuu luottamuksellisista haastatteluista eri osapuolten kanssa. Konfliktin kartoitusraportti tarjoaa osallistujille puolueettoman kuvauksen taustalla olevista jännitteistä ja kiistakysymyksistä, joita tulisi käsitellä. Samalla se antaa osapuolille mahdollisuuden tarkastella tilannettaan riippumattoman konfliktinkartoittajan tarjoamin ”ulkopuolisen silmin” ja näin osapuolet pystyvät ehkä ensimmäistä kertaa hahmottamaan myös sen, millaisena tilanne näyttäytyy toisten näkökulmasta.

Kun osapuolten huolenaiheet ja intressit on kuvattu ja kirjattu ylös, niiden painoarvo asettuu osaksi konfliktitilanteen kokonaisuutta. Toisten näkökulmista ja intresseistä lukeminen tarjoaa kullekin mahdollisuuden katsoa tilanneetta uudesta laajemmasta perspektiivistä. Kartoitus on myös tilaisuus valmistaa osapuolia siihen, mitä tuleva neuvotteluprosessi vaatii onnistuakseen.

Jos kartoitusta ei tehdä, on olemassa riski, että joku keskeinen taho jää prosessin ulkopuolelle. Yhdenkin tällaisen tahon puuttuminen voi viedä pohjan ja tuen syntyvältä ratkaisulta. Toinen riski liittyy siihen, että asiakysymykset rajataan väärin. Jollekin taholle olennaisten kysymysten puuttuminen vie uskottavuutta neuvotteluprosessilta. Yksi riski liittyy siihen, että  ilman kartoitusta prosessiin voidaan sisällyttää liian vaikeita tai laajoja kysymyksiä, joita ei ole mahdollista ratkaista sen puitteissa. Lisäksi jollakulla taholla voi olla aktiivinen pyrkimys estää neuvottelutuloksen syntyminen. Tämän kaltaisista sysitä konfliktikartoituksen aikana voi käydä ilmeiseksi, että osapuolten välisellä intressien yhteensovittamisprosessilla ei ole onnistumisen edellytyksiä. Paljon aikaa ja muita resursseja vievää neuvotteluprosessia ei silloin kannata aloittaa.

Mikäli yhteensovittavalle neuvotteluprosessille näyttää kartoituksen perusteella olevan riittävät edellytykset, on tärkeää, että osapuolet arvioivat haluavatko he valita konfliktikartoituksen tehneen neutraalin tahon myös alkavan prosessin avustajaksi. Usein näin onkin, koska kartoituksen aikana tutustutaan ja rakennetaan luottamusta neutraalin kartoittajan ja kaikkien osapuolten välille. Kartoittaja voi jatkaa tehtävässä mikäli kaikki osapuolet kokevat hänet puolueettomaksi ja sopivaksi avustamaan jatkoprosessia.

Kartoitusraportin on tarkoitus toimia riskiarvioina ja lähtölaukauksena varsinaiselle neuvotteluprosessille. Raporttiin sisältyy suosituksia tulevaan prosessiin liittyen. Konfliktinkartoitus auttaa myös ratkomaan monia käytännön kysymyksiä joilla on suuri merkitys vaativien monenvälisten ongelmanratkaisuprosessien onnistumiselle. Näitä ovat esimerkiksi: miten prosessi pitäisi kehystää, eli mistä kaikesta on kyse, mitä tässä prosessissa pyritään sopimaan. Sellaiset kysymykset kuin miten pitkään prosessiin lähdetään, kuinka paljon tapaamisia järjestetään ja kuinka prosessin kulut tullaan jakamaan jne., sekä alkavan prosessin tavoitteet ja pelisäännöt ratkaistaan vasta kartoituksen jälkeen osapuolten kesken prosessin määrittelyvaiheessa.

Konfliktikartoituksesta puhuttaessa sanan ensimmäinen osa, konflikti, saattaa antaa hieman kapean kuva menetelmän sovellettavuudesta. Tilanteen ei välttämättä tarvitse olla varsinainen konflikti, jotta eri osapuolten näkemysten systemaattisesta kartoituksesta olisi hyötyä tulevan yhteistyön fokuksen rajaamiselle ja suuntaamiselle. Mikä tahansa monenvälinen prosessi, jossa pyritään yhdessä neuvottelemalla ratkaisemaan joitakin moniin ryhmiin vaikuttavia asioita, voi hyötyä siitä suuresti. Menetelmästä puhutaankin myös nimellä kokoonkutsumisen kartoitus (Convening assessment), tai lähtötilanteen kartoitus (Situation assessment).

Juha Kotilainen & Jonna Kangasoja

Seuraavien linkkien kautta pääset lukemaan tarkemmin Akordin toteuttamista kartoituksista:

Jyväskylän kaupungin metsäohjelmatyön lähtötilanteen kartoitus, joka johti laajempaan intressien yhteensovittamisprosessiin.

Kainuun metsäkiistojen tilannekartoitus, joka johti käynnissä olevaan kiistojen ratkaisuun ja sovitteluun tähtäävään sovitteluprosessiin.

Tenojoen kalastussopimuksen toimivuuden arviointi, jonka tavoitteena on ollut luoda kokonaisvaltainen näkemys Tenon kalastussopimuksen toimivuudesta eri osapuolten kannalta sekä kartoittaa eri ryhmien näkemykset kalastussäännön muutostarpeista ja pohjustaa näiden kautta Suomen ja Norjan välillä alkavia sopimusneuvotteluja.

Käynnissä oleva konfliktikartoitus Saamelaisalueen paliskuntien ja Metsähallituksen liiketoimintojen välillä.

Kirjallisuutta aiheesta:

Peltonen, L. & Kangasoja, J. (2009). “Konfliktien kartoitus suunnittelun apuvälineenä” Yhdyskuntasuunnittelu 47(4): 88-97.

Susskind, L. & Thomas-Larmer, J. (1999). Conducting a Conflict Assessment. Teoksessa Susskind, L., McKearnan, S., & Thomas-Larmer, J. (toim.): Consensus Building Handbook: A comprehensive guide to reaching agreement, 99-136. Sage Publications, Thousand Oaks, CA.

Schenk, T. (2007). Conflict Assessment: A Review of the State of Practice. CBI Institute. https://www.cbi.org/assets/files/ConflictAssessmentSummary_Schenk.pdf