Yhteisen ymmärryksen rakentumisesta ympäristöä koskevassa suunnittelussa ja päätöksenteossa – arvot, intressit ja tieto

Lauri Rantala

Yhteisellä ymmärryksellä tarkoitetaan arkisesti käsitystä, jonka kaksi tai useampi ihminen jakaa. Päätöksenteossa yhteinen ymmärrys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi jostain asiasta samaa mieltä, koska yhteisen ymmärryksen muodostamiseen liittyy tiedon lisäksi myös arvot ja intressit. Yhteisen ymmärryksen kannalta riittää, että ymmärtää käsillä olevan asian perusteluja ja toisten ihmisten näkökulmia.

Arvot tulevat esiin valintatilanteissa

Arvoilla viittaan ihmisten käsityksiin siitä mikä ihmisille on tärkeää ja miten asioiden pitäisi olla. Arvot voivat olla kasvatuksen ja kulttuurin juurruttamia ja oman elämänkokemuksen sekä persoonan myötä tietoisesti tai tiedostamatta muodostuneita. Arvot ovat vahvasti omaan elämäntilanteeseen ja paikkaan sidottuja, usein hitaasti muuttuvia ja niihin liittyy läheisesti tunteet ja sisäisen eheyden kokemus, jota psykologiset puolustusmekanismit ylläpitävät.

Kun ihmisiltä kysytään arvoista, niin aika lailla jokaiselle esimerkiksi luonnonsuojelu on tärkeää, mutta meillä on hyvin erilaiset käsitykset siitä mitä luonnonsuojelulla tarkoitamme. Kun pääsemme semanttisella tasolla puhumaan samasta ilmiöstä, voidaan asioita myös arvottaa. Käytännössä teemme jatkuvasti valintoja eri asioiden välillä ja tämä suhteellinen arvottaminen näkyy mielipiteissä ja teoissa. Joku voi olla valmis luopumaan osasta toimeentuloaan luonnontilaisen lähteen säilyttämisen vuoksi tai käyttää aikaansa purokunnostustalkoisiin television katsomisen sijaan. Valintatilanteessa asiat saavat eri painoarvoja, joka voi tehdä kokonaisuudesta osin ristiriitaisen. Onneksi olemme myös hyviä selittämään ristiriitaisia valintojamme. Ristiriitoja lisää vielä julkinen minä, joka edustaa sosiaalisesti hyväksyttäviä arvoja, mutta joka ei ole sama kuin se minä, joka tekee valintoja muiden katseilta piilossa.

Intressit kertovat hyödynsaajista ja haitankärsijöistä

Intressit sen sijaan voidaan määritellä taloudellisen tai muun hyödyn näkökulmasta. Ihmisellä tai organisaatiolla voi olla taloudellinen intressi esimerkiksi luonnonvaroihin. Vaikka arvojen ja intressien erottelu on osin keinotekoista, intressit sopivat paremmin organisaatioiden näkökulman ymmärtämiseen. Organisaatiot ovat tietyssä mielessä itsenäisiä toimijoita, joiden työntekijät eivät pysty useinkaan tekemään itsenäisiä päätöksiä. Kerromme organisaatioiden suulla asioita, joista emme ole välttämättä samaa mieltä.

Tietoa on ymmärrys ilmiöstä ja tarvittavien toimenpiteiden vaikutuksista

Ympäristöä koskevan päätöksenteon ydintä on tieto ja yhteisen tiedonmuodostuksen prosessi. Tiedonkaan osalta asiat eivät ole kovin yksiselitteisiä, jota valaisen esimerkkien kautta.

Muutama viikko sitten julkaistiin uutinen Yellowstonejärven metaanipäästöistä ja Acidovorax-suvun bakteerista, joka tuottaa metaania myös hapellisissa oloissa, minkä ei pitänyt olla mahdollista. En ole alan asiantuntija, mutta päätelmät saattaisivat mennä jotakuinkin niin, että jos metaania syntyy merkittävä määrä myös hapellisissa oloissa, ei järvien suurista metaanipäästöistä voida syyttää samassa määrin esimerkiksi rehevöitymisprosessia.

Toinen tuore uutinen kertoi siitä, miten covid-19-tutkimukset ovat muuttaneet käsitystämme myös muiden hengitystievirusten pääasiallisesta leviämistavasta aerosolien muodossa. Tässäkin tapauksessa jokin yleisesti hyväksytty tosiseikka muuttui tarkemman tutkimisen myötä.

Vastaavia esimerkkejä löytyy loputtomasti, joista klassisin lienee maan kiertäminen auringon ympäri eikä toisinpäin, ja kyse on tieteen itse itseään korjaavasta prosessista. Tiede ei kuitenkaan vaikuta rakentuvan kirjaimellisesti edellisen tiedon päälle, vaan paremminkin hajoaa aika ajoin verkon tavoin sen jossain osassa, joka pakottaa järjestelmään ja tulkitsemaan havaintoja uudella tavalla, punomaan verkon kokoon entistäkin vahvemmaksi.

Rokuan pohjavesikriisi

Minulle tuli uutisista mieleen Rokuan pohjaveden ja järvien pintojen dramaattinen, paikoin jopa kahden metrin aleneminen 2000-luvun alkupuolella, jonka johdosta käynnistettiin mittavia ja pitkäkestoisia tutkimushankkeita ilmiön ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi. Toimin väitöskirjatutkijana tutkimusten loppuvaiheessa 2010-luvun alkupuolella tavoitteena käynnistää yhteishallintamalli (co-management) Rokuan pohjaveden korkeudesta riippuvien järvien veden pintojen nostamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Rokuan pohjaveden laskun pääselittäjäksi vakiintui harjua ympäröivät, paikoin jopa kahdeksan metriä paksuja turvekerroksia puhkovat ojitukset. Hypoteesia tukivat lukuisat seikat, kuten ojien kautta purkautuvat vesimassat, jotka olisivat riittäneet koko Oulun vedentarpeeseen. Pohjaveden pinnankorkeuksien historiallista rekonstruointia täydensivät mm. vanhat valokuvat ja suppakuoppien kasvillisuusanalyysit.

Kaiken lähtökohtana oli pohjaveden pinnankorkeuksien noin 30 vuoden, osin puutteellinen mittaussarja, jota verrattiin alueen (interpoloituihin) sademääriin ja haihduntamalliin. Trendit osoittivat eri suuntaan, joten tilaston mukaan täytyi olla jokin tekijä X, joka näytti laskevan pohjaveden pintaa. Hypoteesi ojien harjua kuivattavasta vaikutuksesta tuntui niin uskottavalta, että se vakiintui prosessin aikana lähes totuudeksi, jonka pohjalta tehtiin mm. monitavoitearviointi toimenpidevaihtoehdoista.

Tilanne sai yllättävän käänteen, kun Monte Carlo -mallinnukset, joiden piti vain täsmentää tietoa ojitusten vaikutuksesta, osoittivat, että ojitukset eivät todennäköisesti selitä harjun tyhjenemistä, vaikka niillä voikin olla pieni vaikutus kokonaisuudessa. Yhtä kaikki, ojien tukkimisilla tai patoamisilla ei olisi saavutettu käytännössä merkittävää vaikutusta aikaiseksi. Tutkimushaastatteluissa kaikki asiantuntijat eivät tulkintaa hyväksyneet ja yksi puhui jopa kasvojen menettämisestä.

Lähdin kriittisesti arvioimaan menneitä ja uudempia tutkimustuloksia, haastattelin myös tutkijoita, ja päädyin järjestelemään palasia uudelleen puhtaalta pöydältä.

Ensinnäkin pohjaveden pinnankorkeuden muutoksen vaihtelu oletettiin lineaariseksi, vaikka sillä on jonkinlainen kyllästymispiste, jossa pohjaveden pinnan korkeus ei enää kasva, vaikka sataisi kuinka paljon. Uusien tutkimustulosten pohjalta myös tiedettiin, että harjun suuresta koosta johtuen, viive sateen ja siitä muodostuneen pohjaveden välillä oli keskimäärin jopa vuosi. Näillä tiedoilla saattoi olla merkitystä aikasarjassa, jonka alku ja loppupäät ajoittuivat ääripäihin sateisien vuosien suhteen.

Toinen vielä mielenkiintoisempi tutkimustulos oli Rokuan harjun puuston aiempaa arvioitua suurempi haihduttava vaikutus. Kun Rokuan nykyisen puuston peittävyyttä, haihduntaa ja pohjaveden muodostumista verrattiin sadan vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin harjun metsä oli palanut kokonaan, muodostui pohjavettä nykytilassa vain 2/3 siitä mitä sitä muodostui sata vuotta sitten puuttomana aikana. (Yhteisen tiedonmuodostuksen näkökulmasta on myös huomionarvoista, että hypoteesi tuli sidosryhmiltä, ei tutkijoilta.)

Kun aikasarjaa korjattiin uusilla seurantatiedoilla sekä tutkimustuloksilla kokonaishaihdunnasta, pohjaveden pinnan mittaustiedot ja pohjaveden muodostumisen mallinnuksen trendit alkoivat lähestyä toisiaan ja muuttuivat samansuuntaisiksi (ks. Kuvio 1). Samalla poistui myös mystinen X-tekijä.

pastedGraphic.png

Kuvio 1. Pohjaveden pinnan tasojen (sininen) ja simuloidun pohjaveden muodostumisen (punainen) trendit. (Kuvio on julkaisematon eikä sitä ole tarkistettu, mutta toimii tässä yhteydessä havainnollistavana kuviona. En em. asioiden vuoksi mainitse kuvion laatijaa.)

 

Jotta kaikki ei olisi jäänyt teoreettiseksi spekuloinniksi, 2010-luvun sateet nostivat Rokuan pohjaveden korkeuden ennätystasolle aina siihen pisteeseen asti, että paikoin männyt hukkuivat veden alle. Vaikutti siltä, että sekä tutkimus että käytäntö osoittivat, että pohjaveden pinnan laskua selitti ennen kaikkea kuivat vuodet ja että Rokuan harjun tyhjenemisestä ei ollut huolta.

Rokuan tapauksessa oli mahdollista muodostaa uusi havainnot selittävä malli pohjaveden pinnan muutoksista. Pohjaveden pinta on voinut olla keskimäärin nykyistä korkeammalla vuosisadan alussa puuston vähäisemmän haihduttavan vaikutuksen vuoksi, mutta viime vuosikymmenien pohjaveden korkeuden vaihtelu selittyy enimmäkseen ilmastollisista syistä. Mielenkiintoisinta tässä on se, että myös aikaisempi ojitusteoria oli täysin looginen ja senhetkiset havainnot selittävä malli pohjaveden laskuun johtavista syistä.

Päätelmiä

Esimerkeillä halusin nostaa esille ennen kaikkea sen, miten tieto ja yhteinen ymmärrys rakentuvat inhimillisessä prosessissa, ja kuinka ihmiset voivat tehdä loogisia päätelmiä heidän lähtötiedoistaan käsin. Sillä hetkellä, kun eri alan ihmiset kokoontuvat saman pöydän ääreen käsittelemään ympäristöä koskevaa ilmiötä, on periaatteessa mahdollista, että he kaikki ovat ”oikeassa”, että jokaisella on perusteltu ja ristiriidaton, vaikkakin vajavainen käsitys ilmiöstä. Ja vaikka osalla ihmisistä onkin kokonaisvaltaisempi ja selittävämpi käsitys ilmiöstä, ympäristökysymykset tuppaavat aina yllättämään moniulotteisuudellaan.

Toiseksi, tieto yksin ei ratkaise sitä mitä jonkin asian suhteen tulee tehdä. Yhteisen ymmärryksen muodostuminen ei ole vain tiedollinen kysymys, vaan myös arvovalintoja, tavoitteen asettelua sekä hyötyjen ja haittojen jakaantumista koskeva kysymys, joka edellyttää lähes aina kykyä tehdä kompromisseja ja vaihtokauppoja. Lisäksi ihmisten tulee pystyä keskustelemaan toistensa kanssa rakentavasti, jota voi vaikeuttaa mm. epäluottamus ja eri osapuolten valtasuhteiden epätasapaino.

Yhteisen ymmärryksen muodostuminen on prosessi, jonka aikana käsitykset muuttuvat, arvot selkiintyvät ja pelot usein väistyvät. On hyvä puhua prosessista, koska meillä harvoin on valmiita käsityksiä siitä, miten jonkin ympäristökysymyksen kohdalla tulisi toimia, emmekä ole aina kovin johdonmukaisia ajattelussamme.

Kolmanneksi, tieto, arvot ja intressit vaikuttavat käytännössä kaikki toisiinsa. Jos jonkun osapuolen arvot ja intressit ovat uhattuna, syntyy tyypillisesti kiistelyä myös tiedosta. Ympäristökysymysten monimutkaisuudesta johtuen ja tutkimuksen sokeita pisteitä hyödyntäen ihmisten on aika helppo rakentaa vaihtoehtoisia, jopa uskottavia selitysmalleja. Tietoa voidaan myös käyttää strategisesti oman edun ajamiseen, joka on tyypillistä esimerkiksi enemmistöön perustuvassa poliittisessa päätöksenteossa, jossa kaikilla päättäjillä ei ole aikaa perehtyä syvällisesti asiakokonaisuuteen. Toisaalta ilmiö on havaittavissa myös toiseen suuntaan: kun tieto tukee omia arvoja ja intressejä, tai kun kaikki ovat samaa mieltä, tietoa ei välttämättä edes kyseenalaisteta.

Neljänneksi, harvoin mitään ilmiötä hallitaan ja ennustetaan täydellisesti, eli käytännössä tehdään aina kompromisseja riittävän luotettavan tiedon ja toteutettavan vaihtoehdon suhteen, ja kyseessä on, jos mahdollista, jatkuva oppimisprosessi. Esimerkiksi Iijoen Raasakan Uiskarinkoskella on kokeiltu tänä kesänä vaelluskalojen nousuhalukkuutta vanhaan uomaan suuremmalla (ympäristö)virtaamalla. Kokeilu antaa lisätietoa myös kalateitä koskevalle arvo- ja intressikeskustelulle. Aina kokeilut eivät ole mahdollisia kustannusriskin vuoksi, jolloin tarvitaan erityisen huolellista suunnittelua, vaihtoehtojen tutkimista ja yhteisen ymmärryksen saavuttamista.

Kaikki nämä asiat vaikuttavat taustalla, jos osapuolet ovat ylipäänsä halukkaita käymään aitoa dialogia osana virallista tai vapaaehtoista prosessia. Ja koska yhteisen ymmärryksen saavuttaminen on aikaa vievää eikä usein käytännön syistä mahdollista, peräänkuulutan luotettavana pidetyn, neutraalin osapuolen läsnäoloa ympäristöä koskevassa isoissa päätöksissä.

Jälkisanat: Luonto antoi opetuksen Oulujoella

Ilmasto yllätti tutkijat Rokualla, mutta mielenkiintoisesti juuri samaan aikaan samainen ilmasto yllätti myös Kainuussa Talvivaaran kaivoksella (nyk. Terrafame) sekä sitä kautta Oulun varavedenhankintaa koskevassa päätöksessä. Runsassateiset vuodet 2010-luvun alkupuolella nostivat Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaiden pintoja niin, että myrkyllisiä sulfaattipitoisia vesiä jouduttiin purkamaan luonnonvesistöihin enemmän kuin luvat sallivat ja koko tehtaan toiminta ajettiin lopulta alas. Suunnittelussa ei ollut osattu varautua skenaarioon, jossa yhdistyi talouskriisi ja nikkelin hinnan lasku, bioliuotusprosessin ongelmat, kipsisakka-altaan vuodot sekä ennen kaikkea runsassateiset vuodet. Sulfaattipitoiset vedet tekivät tuhoaan kaivoksesta johdetuissa Oulujokeen laskevissa järvissä, ja pelko ulottui Ouluun asti, jonka käytännössä ainoa vesilähde on Oulujoki. Talvivaaran on sanottu olevan yksi Suomen historian suurimmista ympäristöongelmista, ympäristörikoksista ja ennen kaikkea talouskatastrofi, johon upposi satoja miljoonia euroja valtion rahaa.

Talvivaaran ongelmien aikaan Oulussa valmisteltiin kymmenien miljoonien euron investointipäätöstä tulevasta varavesilähteestä. Oulun vedenhankinnan monitavoitearvioinnin aikana Talvivaaran riski Oulujoen vedenotolle ei noussut tapetille, mutta kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston pitkittäessä päätöksentekoa, ELY:n viranomaiset alkoivat varoitella Talvivaaran aiheuttamasta riskistä Oulujokeen perustuvalle vesihuollolle ja kehottivat Oulun kaupunkia kiirehtimään päätöstä. Viranomaisten kehotus teki luultavasti Viinivaaran vaihtoehdosta houkuttelevamman muihin vaihtoehtoihin verrattuna, koska Viinivaaran varavesilähde arvioitiin saatavan nopeammalla aikataululla käyttöön. On siis mahdollista, että samainen ilmasto yllätti ja muutti asetelmia myös Oulussa, jossa lopullinen päätös Viinivaarasta tehtiin kaupunginvaltuustossa vain yhden äänen enemmistöllä 34–33.

 

Kirjoittaja Lauri Rantala (ympäristösosiologi) toimii Iijoen kehittämiskoordinaattorina. Lauri on myös Akordi Oy:n neuvonantajaryhmän jäsen.

Kevään 2021 YHYS Politiikkadialogissa tutkittiin ympäristökonfliktien luonnetta ja ratkaisumahdollisuuksia

Ympäristökonflikteja on perinteisesti syntynyt ympäristölle haitallisten hankkeiden ja toimintojen ympärille, ja konflikteilla on ollut tärkeä roolinsa ympäristönsuojelun ja -politiikan kehityksessä. Kun ympäristökysymysten painoarvo on viime vuosina kasvanut, ristiriitojen kohteeksi ovat nousseet myös ilmasto- ja ympäristöpolitiikan tavoitteet. Kiristyvien tavoitteiden konkretisoituminen haastaa vallitsevia käytäntöjä ja törmää risteäviin intresseihin esimerkiksi energiantuotannon, luonnonvarojen ja maankäytön sekä kulutuksen kysymyksissä. YHYS ry:n ja Ympäristötiedon foorumin järjestämässä Politiikkadialogissa näitä näkökulmia kytkettiin ajankohtaisiin, ilmasto- ja ympäristötavoitteiden esiin nostamiin jännitteisiin ja ristiriitoihin.

Tilaisuuden ensimmäisellä puoliskolla keskusteltiin siitä miten vaikeissakin kysymyksissä voidaan löytää yhteisiä ratkaisuja ja sitouttaa osapuolet yhteisten tavoitteiden edistämiseen otsikolla ”Metsäkiistoista kohti yhteisymmärrystä”. Johdantona teemaan Emma Luoma esitteli Jyväskylän metsäohjelman valmistelun toteutusta neuvotteluprosessina. Esitystä seuranneessa keskustelussa prosessin suunnittelusta ja avustamisesta vastannut Jonna Kangasoja ja valmistelusta vastanneen yhteistyöryhmän jäsenenä toiminut Panu Halme jakoivat omakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä siitä miten ohjelman laadinnassa onnistuttiin ja mitä intressejä yhteensovittavasta toimintatavasta voidaan oppia. Onnistumisen edellytyksiksi he tunnistivat muun muassa riittävän panostuksen lähtötilanteen ja prosessin määrittelyyn osapuolten kesken sekä yhteisen tietopohjan rakentamisen ennen ratkaisujen muotoilua.

Tilaisuuden tallenne on katseltavissa Ympäristötiedon foorumin Youtube-kanavalla:

**

TILAISUUDEN OHJELMA:

Klo 10 Millaisia ovat ympäristökonfliktien ulottuvuudet ja osapuolet? Lasse Peltonen, ympäristökonfliktien hallinnan professori, Itä-Suomen yliopisto

Klo 10.15 Esimerkkejä konflikteista kestävyysmurroksen edessä

I Metsäkiistoista kohti yhteisymmärrystä

  • Tutkija-alustus: Emma Luoma, Itä-Suomen yliopisto
  • Haastateltavana yliopistonlehtori Panu Halme Jyväskylän yliopistosta sekä Akordin toimitusjohtaja Jonna Kangasoja

II Ilmastonuoret haastamassa valtioiden tavoitteita ja omistajaohjausta – hegemonia ja kamppailu käsitteistä

  • Tutkija-alustus: Lauri Lahikainen, etiikan ja yhteiskuntafilosofian tutkija Tampereen yliopistosta
  • Haastateltavina psykologian maisteriopiskelija ja ilmastoaktivisti Juni Sinkkonen sekä europarlamentaarikko Heidi Hautala

Klo 11.15 Tauko

Klo 11.25 Esimerkit jatkuvat:

III Maatalouden tuet, suopellot ja ekologinen siirtymä – esimerkki kansallisen tason rakenteellisesta konfliktista

  • Tutkija-alustus: Kristiina Regina, tutkimusprofessori Luonnonvarakeskuksesta
  • Keskustelijoina asiantuntija Jukka Rantala MTK:sta, viljelijä ja maitotilallinen Pauli Lämsä sekä Kristiina Regina. Keskustelun fasilitoi luonnonvarahallinnan professori Irmeli Mustalahti Itä-Suomen yliopistosta.

Klo 12.00 Keskustelua

Klo 12.20 Loppupuheenvuoro

Metsäpodcastissa syvennyttiin ympäristökonfliktien maailmaan

Akordin hallituksen puheenjohtaja Lasse Peltonen oli asiantuntijavieraana mukana UPM:n Metsäpodcastissa keskustelemassa metsiin ja ympäristöön liittyvistä konflikteista. Podcastin aihe on ajankohtainen ja se viritti hyvää keskustelua monien ristiriitaistenkin intressien värittämästä metsä- ja ympäristöalasta, sekä tarjosi uudenlaisia näkökulmia konfliktien tarkasteluun ja ratkaisuun.

Jaksossa pureudutaan konfliktin käsitteeseen; mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan konfliktista? Lisäksi pohditaan vastauksia useisiin kysymyksiin, kuten kuka on syypää konfliktiin tai milloin eturistiriita muuttuu konfliktiksi? Voidaanko puhua konfliktitilanteesta, mikäli osapuolet eivät itse tunnista olevansa sellaisen keskellä? Entä miten tunteet voivat vaikuttaa konfliktitilanteen kehittymiseen?

Jakson voit kuunnella täältä.

Tutkimus: Yhteistyön haasteina metsäammattilaisten ennakkoasenteet ja vaikeus siirtyä asiantuntijan asemasta yhteistyön osapuoleksi

Metsäammattilaisten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja käsittelevä Maija Leppälän Pro gradu -työ ”’Me vastaan he -asetelmasta me yhdessä – asetelmaan”: Metsähallituksen toimihenkilöiden kokemuksia ja käsityksiä yhteistyö- ja vuorovaikutustaidoistaan’ on ensimmäinen laatuaan. Opinnäytetyön aineisto pohjautuu Akordin vuonna 2020 Metsähallituksen henkilöstölle järjestämiin Opi johtamaan yhteistyötä -koulutuksiin, jotka olivat osa laajempaa Kainuun metsäkiistojen sovitteluprosessia. Työ julkaistiin Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa helmikuussa 2021.

Opinnäytetyössä perehdyttiin siihen, miten ja millaisin edellytyksin yhteisten hyötyjen lähestymistapaa voidaan hyödyntää valtion metsiä koskevien kiistatilanteiden ennaltaehkäisyssä ja ratkaisussa. Leppälä tutkii työssään Metsähallituksen henkilöstön vahvuuksia ja kehittämistarpeita yhteisten hyötyjen lähestymistavan edellyttämien yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen näkökulmasta.

Työn tuloksista selviää, että yhteistyö- ja vuorovaikutustilanteissa avoimuus, kuunteleminen, vuorovaikutussuhteiden rakentaminen ja asiantuntemus ovat Metsähallituksen toimihenkilöiden vahvuuksia. Haasteeksi puolestaan tunnistettiin metsäammattilaisten ennakkoasenteet ja vaikeus siirtyä asiantuntijan asemasta yhteistyön osapuoleksi. Yksi työn johtopäätöksista on, että Metsähallituksen toimintaympäristön muutos vaatii myös metsäammattilaisia laajentamaan ja kehittämään osaamistaan.

Aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä metsäkiistojen ennaltaehkäisemisen ja metsien käyttöön liittyvän vastakkainasettelun lieventämisen kannalta.

Työ on luettavissa Tampereen yliopiston kirjaston verkkopalvelussa.

Kohti rakentavampaa susikeskustelua

Susikeskustelussa kiteytyvät monet aikamme yhteiskunnallisen keskustelun huonot puolet. Akordin 17.12.2020 pidetyssä lounaswebinaarissa tutkijat Outi Ratamäki ja Taru Peltola sekä Akordin erityisasiantuntija Juha-Pekka Turunen jakoivat havaintojaan kuumana vellovasta susikeskustelusta ja miettivät miten susipuhe voisi muuttua rakentavammaksi. Webinaarin 40 minuutin mittainen tallenne on katsottavissa alla.

Webinaarissa pitkään susikeskustelua seurannut ja tutkinut Outi Ratamäki tunnistaa lukuisia ristiriitaa ylläpitäviä ja lietsoviakin puhetapoja, joiden jalkoihin neutraali ja pohdiskeleva puhe tuppaa jäämään. Taru Peltola puolestaan tuo esiin, että myös sillä, millaisissa puitteissa ja tunnelmissa keskustelua käydään on omat vaikutuksensa keskusteluun. Taru haastaakin kuulijat pohtimaan, miten susikeskustelujen ilmapiiriä voitaisiin saada myönteisemmäksi ja voisiko erimielisyyksien vallitessa asioista keskustella hyvässä hengessä? Susista ja monista muistakin kiistanalaisista aiheista lukuisia keskusteluja ohjanneen Akordin JP Turusen kokemusten perusteella repivienkin ristiriitojen äärellä on mahdollista käydä rakentavaa ja hyvähenkistä keskustelua kunhan keskustelun tavoitteet ovat kirkkaina mielessä ja käytetyt menetelmät tukevat kulloistakin tavoitetta.

(huom: webinaari järjestettiin 17.12.2020)

Lisää luettavaa aiheesta:

Ratamäki, Outi & Peltola, Taru (2020). Susikannan hoitosuunnitelman päivitysprosessin arviointi. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2020:11. Ks. myös MMM:n uutinen 20.11.2020.

Sovittelijapäivät saivat yleisöltä kiitosta onnistuneesta toteutuksesta ja yhteisöllisyydestä

Valtakunnalliset Sovittelijapäivät järjestettiin 4.-5.2.2021 jo toista kertaa. Tapahtuma toi yhteen noin 250 sovittelun ammattilaisia ja aiheesta kiinnostuneita kuulemaan ja keskustelemaan sovittelun ajankohtaisista asioista. Myös ympäristökiistojen sovittelu oli yksi päivien teemoista. Tapahtuma toteutettiin kokonaan etäyhteyksien välityksellä, ja yleisö piti tapahtumaa kokonaisuudessaan erittäin onnistuneena. Sovittelijapäivien sisällön ja ohjelman suunnittelusta vastasivat Oikeusministeriö ja Sovittelijapäivien valmisteluverkosto. Akordi vastasi päivien järjestelyistä, toteutuksesta ja fasilitoinnista.

Päivien ohjelma koostui monipuolisista luennoista ja temaattisista työpajoista. Katso koonti päivien sisällöstä ja osallistujien kokemuksista: Sovittelijapäivät_koonti. Luentojen aiheina olivat sovittelu suomalaisessa oikeusvaltiossa, sovittelukentän tila ja kehitysnäkymät, sovittelun ulottuvuudet ja rajat, saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn lähtökohdat sekä restoratiivinen oikeus lasten oikeuksiin liittyen. Luentotallenteet ovat katsottavissa Sovittelijapäivien sivuilla.

Kahdessatoista eri työpajassa päästiin syventymään tarkemmin eri aihepiireihin. Akordin Jonna Kangasojan ja Emma Luoman vetämässä työpajassa käsiteltiin luonnonvarojen ja maankäyttöön liittyvien ristiriitojen ratkaisua. Esimerkkitapauksena kuultiin Kainuun metsäkiistojen sovitteluprosessista, sen vaiheista, onnistumisista ja haasteista sekä vaihtoehtoisen riidanratkaisun lähestymistavan mahdollisuuksista. Lisäksi keskusteltiin osaamisen kehittämisestä alalla ja erilaisista kouluttautumismahdollisuuksista. Työpajan pienryhmäkeskustelu innoitti osallistuneita jatkamaan yhteistä keskustelua myös Sovittelijapäivien ulkopuolella, ja lopuksi sovittiinkin yhteinen tapaaminen elokuulle. Mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan ja osallistumaan, ota yhteyttä emma@akordi.fi.

Luennot, työpajat ja toteutus keräsivät kehuja

Akordin keräämän palautteen mukaan yleisö piti erityisen onnistuneena puhujien valintaa ja luentoja, työpajatyöskentelyä sekä pienryhmäkeskusteluja uusien kasvojen kanssa. Kehuja keräsivät myös fasilitointi ja toteutus, erilaisilla sähköisillä alustoilla toimiminen sekä yhteisöllisyys ja verkostoitumismahdollisuudet. Etätoteutusta pidettiin osin jopa perinteistä kasvokkaista toteutusta parempana vaihtoehtona. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi ja seuraavan kerran vuonna 2023.

Poimintoja palautteesta:

Hyvä ilmapiiri mahdollisti jouhevat keskustelun aloitukset aina uusien naamojen kanssa – verkostoituminen ja tutustuminen toimi jopa paremmin kuin usein livetapahtumissa, joissa tulee helposti pyörittyä tuttujen seurassa!

Monipuoliset teemat, asiantuntevat luennot ja alustukset, inspiroivat keskustelut.

Fasilitointi erinomaista – asiantuntevaa ja rauhallisuudellaan kannattelevaa.

Timber Wars – Metsäsodista kumppanuuteen Oregonissa

Timber Wars eli Oregonin metsäsotien vaiheet ja pitkä matka kumppanuuteen olivat aiheina Akordin ensimmäisessä webinaarissa 13.11.2020.

Lasse Peltonen kertoo videotallenteella metsätalouden ja valtionmaiden roolista Oregonissa, vanhoja metsiä puolustavan ympäristöliikkeen noususta, täpläpöllön suojelun vaikutuksista, sekä siitä, miten kiivaiden kamppailujen jälkeen Oregonissa löydettiin tapoja hallita metsien käyttöä yhdessä.

Webinaarin inspiraationa toimi Oregon Public Broadcastin tuottama seitsemänosainen podcast-sarja Timber Wars, jonka löydät täältä: https://www.opb.org/show/timberwars/

Timber Wars kuvaa jännittävällä tavalla tiedosta käytyä kamppailua, sekä tutkimustiedon roolia metsien ymmärtämisessä. Podcast-sarja kertoo viimeisten 30 vuoden aikana muuttuneista metsäkäsityksistä ja kehyksistä.

Thirty years ago, the Northwest was torn apart in a fight over trees, owls and the meaning of the natural world. “Timber Wars” looks at the history and consequences of this conflict.

Timber Wars podcast-sarja päättyy jaksoon, jossa kuvataan Blue Mountains Forest Partners -kumppanuuden syntyminen. Lue lisää täältä:

https://www.bluemountainsforestpartners.org

 

Yhteistyö vaatii monikärkistä johtamista

Intressien yhteensovittamiseen tähtäävä yhteistyö perustuu ajatukseen keskinäisriippuvuudesta: kaikilla osapuolilla on resursseja, joita tarvitaan tulosten saavuttamiseen. Jaettu vastuu ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei tarvittaisi johtamista. Olemme nähneet, että tulokselliseen yhteistyöhön liittyy useita toisiaan täydentäviä johtamisen rooleja. Tässä blogissa kuvataan kolme yhteistyön johtamisen roolia: kannattelija, katalysaattori ja välittäjä.

Ansell & Gash (2012) tunnistavat yhteistoiminnallista johtajuutta (collaborative leardership) käsittelevässä artikkelissaan kolme erilaista roolia, jotka ovat keskeisiä yhteistoiminnalle: 1) kannattelijat, 2) katalysaattorit ja 3) välittäjät. Roolit korostavat yhteistyön johtamisen kannalta tärkeitä ominaisuuksia ja taitoja sekä yhteistyöprosessin keskeisiä periaatteita. Osapuolet voivat toteuttaa samanaikaisesti useita näistä rooleista tai ne voivat olla hyvin selkeästi eriytyneitä ryhmän kesken. Töissämme Akordissa näemme jatkuvasti nämä johtamisen eri muodot käytännössä. Avustamissamme yhteistyö- ja sovitteluprosesseissa ihmiset johtavat yhteistyötä kohti yhteistä tavoitetta sekä yhdessä että erikseen.

Kannattelijat

Jotta eri osapuolet saadaan yhteen ja prosessi käyntiin, tarvitaan vähintään yksi henkilö tai taho, joka ottaa asiakseen edistää yhteistyötä ja huolehtii siitä, että prosessin etenemiselle on olemassa tarvittavat puitteet. Edellä mainittuja johtajuuden rooleja mukaillen, kannattelijoiksi voidaan kutsua niitä henkilöitä, joilla on merkittävä vaikutus siihen, että osapuolet näkevät yhteistyön osallistumisen arvoisena ja ovat valmiita sitoutumaan yhteiseen työskentelyyn pitkiksikin ajoiksi. Kannattelijat johtavat prosessia omaa asemaansa ja kokemustaan hyödyntäen ja ovat merkittävässä asemassa siinä, että asioita tapahtuu myös organisaatio- ja sektorirajojen yli. Kannattelijoiden rooli auttaakin yhteistyötä säilymään uskottavana niin osapuolten kesken kuin prosessin ulkopuolisille toimijoille.

Katalysaattorit

Kannattelijoiden lisäksi uusien ratkaisujen löytäminen vaatii substanssiasiantuntijuutta ja innovaatioita. Katalysaattorin roolissa toimivat henkilöt johtavat työskentelyä usein esimerkillään. He uskovat yhteistyön tarjoavan kaikille arvokkaita ratkaisuja ja omistautuvat näiden löytämiselle. Esittämällä aktiivisesti uusia ehdotuksia ja ideoita he osoittavat muille, että innovaatioiden syntyminen yhteisten työskentelyn kautta on todella mahdollista. Usein ristiriitoja herättäviä kysymyksiä käsittelevien ryhmien työskentelyssä katalysaattorit ovat henkilöitä, jotka auttavat muita näkemään yhteistyön konkreettisen arvon silloinkin, kun yhteistyö tuntuu vaikealta. Katalysaattoreiden läsnäololla ja asiantuntemuksella on erityinen merkitys ryhmän yhteishengelle ja sille, että yhteistyössä saadaan muotoiltua uusia ja luovia avauksia.

Välittäjät

Kolmas keskeinen johtamisen muoto ja rooli on välittäjän rooli. Toisin kuin kannattelijan tai ajurin roolissa, välittäjä keskittyy sovittelemaan osapuolten välisiä ristiriitoja sekä auttaa henkilöiden välisessä vuorovaikutuksessa ja suhteiden rakentamisessa. Välittäjä on usein myös vastuussa siitä, että osapuolten välillä syntyy ja säilyy luottamusta sekä toisiinsa että itse yhteistyöhön. Tämä rooli on erityisen tärkeä tilanteissa, joissa osapuolten välillä on luottamuspulaa eikä aiempi yhteistyö ole tuottanut toivottuja tuloksia. Joskus osapuolista yksi tai useampi toimii välittäjän roolissa ja ikään kuin neutraalina suhteessa asiakysymyksiin.

Kuvatut johtamisen roolit ja niiden merkitys yhteistyölle vaihtelee prosessin eri vaiheissa. Etenkin hyvin kiistanalaisia ja herkkiä kysymyksiä käsittelevässä yhteistyössä voikin olla tarpeen hakea apua johtamiseen oman ryhmän ulkopuolelta. Välittäjän rooliin voidaan tällöin valita ulkopuolinen neutraali taho, jolla on erityistä rooliin liittyvää osaamista. Ulkopuolinen neutraali välittäjä voi auttaa suunnittelemaan prosessin, jossa yhteistyö tapahtuu, esitellä uudenlaisia ja erilaisia työskentelytapoja, joiden myötä voidaan rakentaa luottamusta ja huolehtia siitä, että kaikkien osapuolten näkemykset ja tarpeet tulevat työskentelyssä esiin. Välittäjänä toimiminen on Akordissa työtämme ja rooli on meille tuttu useista muun muassa metsiin, vesistöihin ja maankäyttöön liittyvistä suunnittelu- ja sovitteluprosesseista.

Monimutkaisten ongelmien ratkaisuun tähtäävässä, intressejä yhteensovittavassa yhteistyössä johtajuus on siis tärkeää, mutta aina silti jaettua. Siinä missä osapuolilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa yhteistyön lopputuloksiin, on kaikkien vastuulla saada aikaan ratkaisuja, joihin kaikki voivat olla tyytyväisiä ja joihin voidaan sitoutua. Se, millaista johtamista yhteistyö milloinkin vaatii, elää prosessin ja yhteisen tekemisen mukana. Yhteistyön johtaminen eri roolien kautta auttaa ryhmää löytämään oikeat työskentelytavat, yhteiset tavoitteet ja uudet ratkaisumahdollisuudet.

 

Emma Luoma

 

Teemaan liittyvää kirjallisuutta:

Ansell, C., & Gash, A. 2012. Stewards, mediators, and catalysts: Toward a model of collaborative leadership. The Innovation Journal: The Public Sector Innovation Journal, 17(1): 1–21.

Ansell, C., & Gash, A. (2008). Collaborative Governance in Theory and Practice. Journal of Public Administration Research and Theory, 18(4), 543–571.

Emerson, Kirk, Nabatchi, Tina & Stephen Balogh (2012). An Integrative Framework for Collaborative Governance. Journal of Public Administration Research & Theory 22(1): 1-29.

Nelson, D. H., O’Leary, R., Schroeder, L. D., Grayer, M., & N. Vij (2016). Collaboration across boundaries in the Indian Forest Service. In Margerum, R. D. & C. J. Robinson (Eds.) (2016). The Challenges of Collaboration in Environmental Governance – Barriers and Responses, 267-289. Edward Elgar Publishing. Cheltenham, UK.

Bodin, Örjan (2017). Collaborative environmental governance: Achieving collective action in social-ecological systems. Science 357. 10.1126/science.aan1114

Crosby, B. C. and J. Bryson. 2005. Leadership for the Common Good: Tackling Public Problems in a Shared-Power World. San Francisco:Jossey-Bass.

Sen minkä todella tietää tuntee nahoissaan

Kun olemme moraalisesti vakuuttuneita, että jokin asia on perustavalla tavalla oikein tai väärin, meidän on usein vaikea käsitellä aihetta monipuolisesti, keskustella siitä asian eri tavalla näkevien ihmisten kanssa, ja lopulta tehdä minkäänlaisia kompromisseja sen suhteen. Tämä voi luoda suuria haasteita yhteistyölle ja lopulta koko demokraattiselle järjestelmälle.

Yhdysvaltojen presidentinvaaleja seuratessa on helppo huomata kuinka monet amerikkalaiset näkevät poliittiset kysymykset testinä heidän moraaliselle vakaumuksellensa. Ne ovat siis kysymyksiä oikeasta ja väärästä – hyvästä ja pahasta. Ilmiö ei toki ole vieras Suomessakaan. Ihmisillä voi olla moraalisia vakaumuksia mistä vain, mutta tietyt tunteisiin menevät asiat nousevat vahvemmin esille. Ajankohtaisia esimerkkejä ovat mm. maahanmuutto, koronatoimenpiteet, ja kasvavassa määrin erilaiset ympäristökysymykset.

Ihmisillä voi olla vahvoja mielipiteitä asioista, jotka pinnallisesti näyttäytyvät samalta kuin moraaliset vakaumukset. Yksi merkittävä ero näiden välillä on kuitenkin ihmisten vaikeus elää päätösten kanssa, jotka sotivat jälkimmäisiä vastaan. Esimerkki ihmisten asenteista Oregonin osavaltion eutanasialain käsittelystä valoittaa aihetta (Skitka et al. 2009). Ihmiset, jotka olivat ”vain” eri mieltä päätöksen kanssa, hyväksyivät sen silti pääsääntöisesti. Sen sijaan ihmiset, joilla oli lisäksi moraalinen vakaumus asiasta, kyseenalaistivat koko oikeusjärjestelmän legitimiteetin ja näkivät sen epäoikeudenmukaisempana tapauksen jälkeen. Jos moraalinen vakaumus oli päinvastainen, nähtiin järjestelmä taas entistä parempana ja luotettavampana.

Erimielisyydet ja niihin liittyvät asenteet voidaan jakaa seuraaviin luokkiin psykologiassa (Skitka et al. in press):

  • Preferenssit: esim. tykkäätkö suklaasta vai vaniljasta. Olemme erittäin hyväksyväisiä tällaisille erimielisyyksille ja ne koetaan selkeästi subjektiivisina.
  • Normatiiviset, eli koordinaatiokysymykset tai säännöt: esim. ajamme oikealla kaistalla Suomessa, mutta ymmärrämme kyllä, että Japanissa ajetaan vasemmalla puolella tietä. Myös monet uskonnolliset tavat voivat sopia tähän kategoriaan, kuten tiettyjen ruokien vältteleminen.
  • Moraaliset vakaumukset: näiden asioiden suhteen on vaikeinta saavuttaa yhteisymmärrys, ja niillä on suorin linkki tunteisiimme. Ne koetaan absoluuttisiksi ja niihin on hyvin vaikea vaikuttaa.

Miltä moraalinen vakaumus tai varmuus jostakin asiasta sitten tuntuu? Suurimmalla osalla meistä on yhtenäinen vakaumus ainakin seuraavasta. Mieti, jos joku sanoisi, että murha ei ole väärin – miten suhtautuisit tällaiseen ihmiseen? Mieti jos tuntisit yhtä vahvasti jostakin toisesta päivän poliittisesta asiasta – mitä olisit valmis tekemään asian suhteen? Ihmisille, joilla on vahvat moraaliset vakaumukset, on tärkeämpää, että heidän näkemyksensä toteutuvat – ei se, miten tähän lopputulokseen päästään (Skitka 2002). Siksi he voivat jopa kannattaa kyseenalaisia keinoja tavoitteidensa saavuttamiseksi, kuten valehtelua, huijausta ja terroria. Tarkoitus siis pyhittää keinot.

Moraalisilla vakaumuksilla on siis suora yhteys tunteisiimme. Jos olemme moraalisesti vakuuttuneita jostakin, emme tarvitse vahvoja todisteita tukemaan näkemystämme – mehän tunnemme sen kirjaimellisesti nahoissamme. Usein todisteet itseasiassa seuraavatkin vakaumusta, eikä päin vastoin. Meillä on tapana lukea ja etsiä tietoa, joka tukee näkemyksiämme sen sijaan, että haastaisimme ne.

Ollessamme moraalisesti vakuuttuneita jostakin, koemme sen myös objektiivisena totuutena. Viranomaisen tai asiatuntijan kyseenalaistaessa totuutemme, on helpompi kyseenalaistaa hänet tai hänen edustama instituutionsa. Tästä seuraa, että emme näe viranomaisia tai tietoa tuottavia instituutioita tahoina, jotka informoisivat meitä, vain pikemminkin arvioimme niitä sen perusteella, miten ne suhtautuvat moraalisiin näkemyksiimme. Jos he ovat eri mieltä näkemyksemme kanssa, systeemin täytyy olla mätä. Näin aiheella on linkki yleiseen instituutioiden kokemaan luottamuksen laskuun.

Unohtaessamme näkemyksemme olevan subjektiivinen, pitää siis totuutemme olla totta myös muille. Samalla meillä on vahva tarve tuntea itsemme moraalisiksi ihmisiksi ja hyvän agenteiksi. Jos toinen henkilö ei antamiesi perustelujesi jälkeenkään näe asiaa sinun tavallasi, hänen täytyy siis olla paha. Uskomme myös, että jos jokin on moraalisesti väärin täällä ja nyt, niin se on väärin myös muualla ja historiassa. Siksi olemme valmiita tuomitsemaan maapallon toisella puolella eri kulttuureihin kuuluvia tapoja ilman mitään ymmärrystä niiden sosiaalisesta kontekstista.

Joskus hirveätkin asiat voivat olla linjassa oman moraalisen vakaumuksen kanssa. Silloin joutuu harrastamaan aikamoista aivoakrobatiaa, jotta omia näkemyksiään pystyy perustelemaan. Tämä voi johtaa esimerkiksi hulluihin salaliittoteorioihin. Jos tämän askeleen ottaa, voi se puolestaan johtaa äärimmäisiin tekoihin. Jos todella uskot, että kouluammunnassa kuolleet lapset ovat olleet näyttelijöitä ja kyseessä on varjohallituksen salajuoni, kuinka pitkälle olisit valmis menemään suojellaksesi omaa yhteisöäsi?

Moraaliset vakaumukset tekevät rakentavasta dialogista vaikeaa. Ihmiset jopa hakeutuvat fyysisesti kauemmaksi eri lailla näkevistä ihmisistä. Ihmiset haluavat vältellä sosiaalisia tiloja, joissa heidän kanssaan joutuu tekemisiin. Näitä henkilöitä ei haluta opettajiksi, naapureiksi tai mihinkään muihin merkittäviin rooleihin elämässä. Taustalla on pelko siitä, että nämä väärät näkemykset tarttuvat muihin, kuten omaan lapseen. Tunteet leviävät myös assosiaation kautta muihin henkilöihin. Tämä perustuu tapaamme liittää pahat asiat pahoihin ihmisiin ja päin vastoin.

On myös tutkittu kuinka moraaliset vakaumukset vaikeuttavat yhteisten pelisääntöjen tekemistä, eli miten luoda yhdessä sellainen prosessi, jolla voisimme ratkoa vaikeita kysymyksiä (Skitka et al. in press). Jos ihmiset ovat eri mieltä asiasta, onnistuu tällaisen proseduurin suunnittelu silti suhteellisen helposti. Sen sijaan moraalisten vakaumusten vahvuus vaikuttaa suoraan yhteisen tekemisen haastavuuteen. Vaikka ryhmän jäsenet olisivat moraalisesti samaa mieltä asiasta, niin silti vahvan vakaumuksen ryhmillä on isoja vaikeuksia luoda reiluun ratkaisuun pyrkivää proseduuria. He eivät pysty kehittämään prosessia, joka luotettavasti johtaisi aina ”oikeaan” lopputulokseen.

Moraaliset vakaumukset ovat kuitenkin myös tärkeitä – ilman niitä meillä ei olisi ikinä halua muuttaa mitään tai taistella oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Maailmamme olisi siis hyvin eri näköinen ilman niitä. Sääntöjen ja normien noudattaminen sokeasti voi johtaa hirveisiin seurauksiin kuten historiamme osoittaa. Silloin moraaliset vakaumukset voivat olla hyväksi, kun ihmiset ovat valmiita uhraamaan aikansa ja jopa oman terveytensä tärkeäksi kokemalleen asialle, kuten ihmisoikeuksille. Liian vahvat moraalisiin vakaumuksiin nojaavat erot voivat kuitenkin horjuttaa yhteiskuntaamme. Toimiva demokratia vaatii jonkinlaisen perususkon itse järjestelmään. Tähän voi auttaa omien moraalisten vakaumusten tarkistaminen ja kyseenalaistaminen tasaisin väliajoin. Välillä voi esimerkiksi kysyä, kuinka kapeaan todistusaineistoon oma näkemys lopulta rakentuukaan.

Juha Kotilainen

 

Lisää luettavaa ja kuunneltavaa aiheesta:

Skitka, L., Hanson, B., Morgan, G., & Wisneski, D. (in press). The psychology of moral conviction. Annual Review of Psychology, 72. Saatavilla: http://lskitka.people.uic.edu//MC_AnnualReview_Inpress.pdf (20.10.2020)

Skitka, L., Bauman, C., & Lytle, B. (2009). The Limits of Legitimacy: Morality as a Constraint on Deference to Authority. 22nd Annual IACM Conference. SSRN: https://ssrn.com/abstract=1493520 or http://dx.doi.org/10.2139/ssrn.1493520

Skitka, L. (2002). Do the means always justify the ends or do the ends sometimes justify the means? A value protection model of justice reasoning. Personality and Social Psychology Bulletin, 28, 588 – 597.

Hidden Brain podcast (19.10.2020) – Moral Combat. Vieraana psykologian professori Linda Skitka, University of Illinois. https://hiddenbrain.org/podcast/moral-combat/