Virginia Techin opiskelijaryhmä Akordin vieraana

Akordi sai vieraita Virginia Techistä kun Leadership in Global Sustainability ohjelman opiskelijaryhmä professoreineen tulivat tutustumaan toimintaamme osana Suomen vierailuaan. Jonna Kangasoja ja Lasse Peltonen kertoivat Akordin lähestymistavasta ja töistä esimerkkien kautta. Opiskelijat pääsivät itsekin kokeilemaan intressien yhteensovittamista neuvottelusimulaation kautta. Pelillisen kokemuksen kautta opittiin neuvotteluun valmistautumisesta, strategioista, skenaarioista ja neuvottelijoiden välisistä suhteista. Ryhmä oli utelias kuulemaan mm. millaisia ratkaisuja Suomessa on kehitetty kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden ja luonnonvarapolitiikan toimeenpanon haasteiden selättämiseen. Vierailun ilmapiiri oli avoin ja keskusteleva.

Kirjoittaja: Juliane Boy, Akordin korkeakouluharjoittelija

Metsäkiistoja ennakoitiin ja ratkottiin yhteistyössä – isot kysymykset edelleen auki

Linkki raporttiin: Metsäkiistoja ennakoitiin ja ratkottiin yhteistyössä – isot kysymykset edelleen auki. Suomen Luonnonsuojeluliiton, Greenpeacen ja Metsähallituksen Metsätalous Oy:n välinen neuvottelu- ja sovitteluprosessi 2018–2021

Raportti kuvaa Suomen Luonnonsuojeluliiton, Greenpeacen ja Metsähallitus Metsätalous Oy:n välisen vuosina 2018-2021 toteutuneen neuvottelu- ja sovitteluprosessin vaihe vaiheelta. Raportissa avataan työskentelyssä käytettyä intressipohjaisen neuvottelun lähestymistapaa ja sen taustalla olevia periaatteita sekä arvioidaan prosessin onnistuneisuutta suhteessa sille asetettuihin tavoitteisiin. 

Osapuolet  (SLL, GP, MH MT) tilasivat yhdessä syksyllä 2018 luonnonvarakiistojen neuvottelevaan ratkaisuun erikoistuneelta Akordilta Kainuun pitkään jatkuneita metsäkiistoja koskevan konfliktikartoituksen. Kartoitusta varten haastateltiin 46 henkilöä. Kartoituksesta tuli esille, että Kainuun valtion metsillä on valtakunnallista merkittävyyttä ja kiinnostavuutta, mikä tarkoitti sitä, että kiistojen ratkaisemiseksi keskustelu ympäristöjärjestöjen ja Metsähallituksen välillä olisi avattava paikallisen tason lisäksi valtakunnallisella tasolla.

Osapuolten ja ulkopuolisen sovittelijan Akordin välisessä toimeksiantosopimuksessa määriteltiin kiistakohteiden ratkaisemisen kontekstiksi Kainuun alue-ekologisen suunnitelman päivitystyö. Kiistakohde tarkoittaa sitä, että kohteen luontoarvoista ja/tai mahdollisista käsittelytavoista vallitsee ympäristöjärjestöjen ja Metsähallituksen välillä erilainen näkemys.

Työskentelyä varten koottiin ryhmä, johon tulivat mukaan samat tahot, jotka olivat käynnistäneet yhdessä konfliktikartoituksen (SLL, GP, MH MT). Ryhmään kuului 12 henkilöä: Suomen luonnonsuojeluliiton ja Greenpeacen valtakunnallisen tason johtajat ja metsäasiantuntijat, Metsähallituksen Metsätalous Oy:n johdon avainhenkilöt (toimitusjohtaja, suunnittelujohtaja ja kestävän kehityksen päällikkö), Kainuun ja Lapin aluejohtajat, Kainuun alue-ekologisen suunnittelun vastuuhenkilö ja yksi Kainuun tiimiesimies. Akordilta työskentelyyn osallistui koko prosessin ajan vähintään kaksi henkilöä. Yhteistyöryhmä kokoontui marraskuun 2019 ja tammikuun 2021 välillä yhteensä 14 kertaa.

Työskentely alkoi tutustumisella sekä luottamuksen, yhteisten työtapojen ja pelisääntöjen rakentamisella. Sen jälkeen ryhmä määritteli työlleen tavoitteet ja laati yhdessä työsuunnitelman prosessin etenemiselle. Sovitteluprosessi nimettiin ‘Kainuun prosessiksi’.

Turvalliseksi, toimivaksi ja rakentavaksi koettu yhteinen foorumi avasi osapuolten välille aiemmin puuttuneen aktiivisen keskusteluyhteyden. Nopeasti havaittiin, että halua ja kykyä rakentavaan vuorovaikutukseen ja ratkaisukeskeiseen asioiden käsittelyyn löytyi paljon enemmän kuin mitä puolin ja toisin oli uskallettu odottaa. Pohjanmaan-Kainuun ja Lapin aluejohtajan lisäksi myös Etelä-Suomen aluejohtaja liittyi ryhmään mukaan 17. maaliskuuta 2020 alkaen.

Työn fokus laajeni alkuperäistä tarkoitusta huomattavasti laajemmaksi, kun ympäristöjärjestöjen rajauksilla olevia ajankohtaisia leimikkosuunnitelmia alettiin käsitellä Kainuun lisäksi myös Lapissa ja Etelä-Suomessa. Työskentelyn tarkoituksena oli ennaltaehkäistä mahdollisia konflikteja käsittelemällä hakkuusuunnitelmia etukäteen yhdessä. Yhteensä yli kolmenkymmenen tapaamisen aikana käsiteltiin hyvässä ja rakentavassa keskustelussa yhteensä yli tuhat kohdetta. Kohdeneuvotteluiden rinnalla ryhmässä virisi tarve käsitellä yhdessä niitä kriteerejä, joita Metsähallituksen Metsätalous Oy käyttää määrittäessään kohteiden luontoarvoja omassa metsätaloustoiminnassaan.

Kokonaisuutena arvioiden voidaan sanoa, että sovitteluprosessin suurin merkitys on ollut säännöllisen keskusteluyhteyden avaaminen ympäristöjärjestöjen ja Metsähallituksen Metsätalous Oy:n avainhenkilöiden välille. Kuten yksi ryhmän jäsenistä kuvaa prosessia koskevassa palautteessaan, se mitä oli puuttunut, ei ollut pelkkä keskusteluyhteys, vaan kokemus siitä, että toisen kanssa on mahdollista tehdä vaativaa ja tuloksellista yhteistyötä, joka edellyttää luottamusta:

“Opin ymmärtämään selkeästi paremmin miksi asiat ovat menneet välillä aika solmuun osapuolten kesken. Se on ollut ilo huomata myös, että sovitut asiat ovat pitäneet ja sovittuihin asioihin on voinut luottaa. Olen oppinut kuuntelemaan selkeästi paremmin toisen osapuolen näkemyksiä ja ottamaan niitä työssämme huomioon sekä arvostan enemmän myös sitä ammattitaitoa, mitä toisella osapuolella on asioiden hoidossa käytössä.” 

Prosessissa on onnistuttu rakentamaan ns. neuvottelupöytä, johon osapuolet ovat voineet tuoda alkuperäistä suunnitelmaa laajemmin niitä asioita, joista ovat kokeneet tarvetta käydä keskustelua. Muuta vastaavaa foorumia asioiden käsittelyyn ei ole ollut. ‘Kainuun prosessista’ kasvoi näin ollen valtakunnallinen ympäristöjärjestöjen ja Metsähallituksen Metsätalous Oy:n vuoropuhelun foorumi. Valtakunnallisessa työssä ollaan edetty jaetun tietopohjan rakentamisessa. Isot ylätason kysymykset on vielä ratkaisematta.

Sovitteluprosessia koskevat seurantatapaamiset sovittiin viimeisestä yhteisestä tapaamisesta vuoden päähän tammikuulle 2022 ja kahden vuoden päähän tammikuulle 2023. Tähän raporttiin on koottu ensimmäisen seurantatapaamisen keskeiset havainnot.

Mitä tarkoittaa ’Public Policy Mediation’?

Perinteinen ja edelleen paljon käytetty tapa ratkaista konflikteja on mitellä voimia ja katsoa kumpi saa toisen taipumaan vasten tahtoaan. Ongelmana on revanssi – seuraava näytös, jossa haetaan päinvastaista lopputulemaa. Toinen yleinen tapa on vältellä konfktiin tarttumista ja odottaa, että joku muu tekee sille jotakin, tai että maton alle lakaistuna se katoaisi itsestään.

Konfliktien käsittelyn neljä vaihtoehtoista tapaa

Kolmas tapa on punnita asiaa oikeuskäsittelyissä. Oikeudessa arvioidaan lakien noudattamista, mutta ei juurikaan päästä käsittelemään konfliktien juurisyitä tai pohtimaan yhdessä sitä minkä pitää muuttua, jotta konfliktin seuraavaa näytöstä ei tarvittaisi.

Neljäs tapa on konfliktien taustalla olevien intressien käsittely. 1970-luvulta alkaen Yhdysvalloissa kehittyi liike, jonka pyrkimyksenä oli luoda oikeusistuimissa tapahtuvan riitojen käsittelyn rinnalle uusia vaihtoehtoisia ratkaisutapoja (alternative dispute resolution ADR). Tavoitteena oli lisätä riidan osapuolten mahdollisuuksia vaikuttaa omaan konfliktiinsa pyrkimällä yhdessä tehokkaaseen, oikeudenmukaiseen ja kestävään ratkaisuun. Tämä on kuitenkin vaativaa ja siihen tarvitaan usein ulkopuolista apua. 

Konfliktin taustalla olevien intressien käsittely

Englannin kielen sana ’mediation’ tarkoittaa jonkun välittävän elementin kautta syntyvää yhteyttä kahden tai useamman tahon välille. Suomeksi puhutaan esim. rauhanvälityksestä. Konfliktinratkaisussa välittäjää nimitetään usein sovittelijaksi tai riippumattomaksi osapuoleksi. Riippumattoman osapuolen välittämää riidanratkaisua sovelletaan monilla yhteiskunnan osa-alueilla. ‘Public policy mediation’ tarkoittaa ulkopuolisen avustamaa ongelmanratkaisua silloin kun kiista koskee julkisia kysymyksiä, kuten ympäristöä tai luonnonvaroja.

Julkisten kiistojen käsittelyyn ja ratkaisuun on vakiintunut esim. Yhdysvalloissa ja Hollannissa vaiheistettuja menettelyjä, jotka huomioivat tällaisten kiistojen erityispiirteet. Näitä erityispiirteitä ovat mm. se, että niihin kytkeytyy monia erilaisia toimijoita ja intressitahoja.

Neuvottelevassa ongelmanratkaisussa pyritään integroimaan kilpailevia ja ristiriitaiselta vaikuttavia tavoitteita (esim. yrityksen tai julkishallinnon tehokkuustavoitteet, ympäristöjärjestöjen tavoitteet luontoarvojen säilyttämisestä ja suojelemisesta, tai kansalaisten tavoitteet tasapuolisen kohtelusta) panostamalla samalla prosessin laatuun ja läpinäkyvyyteen. Intressien yhteensovittaminen vaatii luovaa moninäkökulmaista ongelmanratkaisua. Se tulee mahdolliseksi silloin kun osapuolet kokevat, että prosessi on turvallinen, ratkaistava ongelma on määritelty oikein ja että vastuu ratkaisujen löytämisestä todella on heidän käsissään. 

Reunaehdot

Julkisia kiistoja sekä niiden ratkaisumahdollisuuksia rajaa hallinnollinen ja lainsäädännöllinen kehys ja muita reunaehtoja, jotka eivät ole vain osapuolten kesken sovittavissa. Myös tieteellisellä tiedolla on esim. ympäristöön liittyvissä kiistoissa iso rooli ja merkitys.

Vapaaehtoisuus

On tärkeää, että osapuolet lähtevät vapaaehtoisesti rakentamaan yhteisymmärrystä siitä mitä ongelmaa pitäisi ratkaista (määrittely ja rajaaminen) ja miten työskennellään (pelisäännöt). Motivaatio syntyy usein siitä, että muut tarjolla olevat vaihtoehdot ovat huonompia; näköpiirissä voi olla esimerkiksi tilanteen eskaloituminen tai jäätyneen konfliktin aiheuttama pattitilanne. 

Suora kytkentä päätöksentekoon ja toimeenpanoon

Riippumattoman ammattilaisen avustamaan prosessiin liittyy olennaisesti konfliktitilanteen jäsentäminen lähtötilanteen haastatteluilla (konfliktikartoitus). Mikäli prosessiin päätetään lähteä, konflktin ja sen myötä myös ratkaisun ’omistajista’ koostuvan ryhmän on itse määriteltävä tavoite ja pelisäännöt. Olennaisia elemettejä onnistumiselle ovat konsensuspohjainen päätöksenteko, yhteinen ongelmanratkaisu, neuvottelu, sekä syntyneiden päätösten toimeenpano ja seuranta. Tämä suora kytkentä prosessiin osallistumisen ja siitä seuraavan toimeenpanovaiheen välillä erottaa neuvottelumenettelyn muista Suomessakin yleistyneistä laajaan osallistumiseen perustuvista menetelmistä kuten erilaisista dialogeista tai kansalaisraadeista.

Yhteistoiminnallinen päätöksenteko edellyttää yhteistä tietopohjaa

Yhteisen tietopohjan rakentaminen neuvotteluprosessin yhteydessä (’joint fact finding’) tarkoittaa sellaisen jaetun tiedon tuottamista, jonka kiistan osapuolet kokevat välttämättömäksi voidakseen tehdä hyvin informoituja päätöksiä.

Konflikteja on mahdollista myös ennaltaehkäistä rakentamalla suunnittelu- tai politiikkaprosesseista alusta asti riittävän laajapohjaisia, jotta erilaiset tarpeet ja intressit saadaan mukaan jo agendan asettamiseen ja tehtävän määrittelyyn.

Tilivelvollisuus

Julkiset kiistat eroavat yksityisoikeudellisista kiistoista myös siinä, että niiden ratkaisuilla on laajoja ja kauaskantoisia vaikutuksia. Nämä vaikutukset kohdistuvat myös hajanaisiin, hiljaisiin tai vaikeasti edustettaviin ryhmiin kuten luontoon ja eläimiin, kansalaisiin yleensä tai tuleviin sukupolviin. Tämä merkitsee sitä, että mukana olevat osapuolet ovat tilivelvollisia kaikille niille, joita syntyvät ratkaisut koskevat.

 

Jonna Kangasoja

Kirjoittaja on Akordin toinen perustaja ja toimitusjohtaja

Yhteisen ymmärryksen rakentumisesta ympäristöä koskevassa suunnittelussa ja päätöksenteossa – arvot, intressit ja tieto

Lauri Rantala

Yhteisellä ymmärryksellä tarkoitetaan arkisesti käsitystä, jonka kaksi tai useampi ihminen jakaa. Päätöksenteossa yhteinen ymmärrys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi jostain asiasta samaa mieltä, koska yhteisen ymmärryksen muodostamiseen liittyy tiedon lisäksi myös arvot ja intressit. Yhteisen ymmärryksen kannalta riittää, että ymmärtää käsillä olevan asian perusteluja ja toisten ihmisten näkökulmia.

Arvot tulevat esiin valintatilanteissa

Arvoilla viittaan ihmisten käsityksiin siitä mikä ihmisille on tärkeää ja miten asioiden pitäisi olla. Arvot voivat olla kasvatuksen ja kulttuurin juurruttamia ja oman elämänkokemuksen sekä persoonan myötä tietoisesti tai tiedostamatta muodostuneita. Arvot ovat vahvasti omaan elämäntilanteeseen ja paikkaan sidottuja, usein hitaasti muuttuvia ja niihin liittyy läheisesti tunteet ja sisäisen eheyden kokemus, jota psykologiset puolustusmekanismit ylläpitävät.

Kun ihmisiltä kysytään arvoista, niin aika lailla jokaiselle esimerkiksi luonnonsuojelu on tärkeää, mutta meillä on hyvin erilaiset käsitykset siitä mitä luonnonsuojelulla tarkoitamme. Kun pääsemme semanttisella tasolla puhumaan samasta ilmiöstä, voidaan asioita myös arvottaa. Käytännössä teemme jatkuvasti valintoja eri asioiden välillä ja tämä suhteellinen arvottaminen näkyy mielipiteissä ja teoissa. Joku voi olla valmis luopumaan osasta toimeentuloaan luonnontilaisen lähteen säilyttämisen vuoksi tai käyttää aikaansa purokunnostustalkoisiin television katsomisen sijaan. Valintatilanteessa asiat saavat eri painoarvoja, joka voi tehdä kokonaisuudesta osin ristiriitaisen. Onneksi olemme myös hyviä selittämään ristiriitaisia valintojamme. Ristiriitoja lisää vielä julkinen minä, joka edustaa sosiaalisesti hyväksyttäviä arvoja, mutta joka ei ole sama kuin se minä, joka tekee valintoja muiden katseilta piilossa.

Intressit kertovat hyödynsaajista ja haitankärsijöistä

Intressit sen sijaan voidaan määritellä taloudellisen tai muun hyödyn näkökulmasta. Ihmisellä tai organisaatiolla voi olla taloudellinen intressi esimerkiksi luonnonvaroihin. Vaikka arvojen ja intressien erottelu on osin keinotekoista, intressit sopivat paremmin organisaatioiden näkökulman ymmärtämiseen. Organisaatiot ovat tietyssä mielessä itsenäisiä toimijoita, joiden työntekijät eivät pysty useinkaan tekemään itsenäisiä päätöksiä. Kerromme organisaatioiden suulla asioita, joista emme ole välttämättä samaa mieltä.

Tietoa on ymmärrys ilmiöstä ja tarvittavien toimenpiteiden vaikutuksista

Ympäristöä koskevan päätöksenteon ydintä on tieto ja yhteisen tiedonmuodostuksen prosessi. Tiedonkaan osalta asiat eivät ole kovin yksiselitteisiä, jota valaisen esimerkkien kautta.

Muutama viikko sitten julkaistiin uutinen Yellowstonejärven metaanipäästöistä ja Acidovorax-suvun bakteerista, joka tuottaa metaania myös hapellisissa oloissa, minkä ei pitänyt olla mahdollista. En ole alan asiantuntija, mutta päätelmät saattaisivat mennä jotakuinkin niin, että jos metaania syntyy merkittävä määrä myös hapellisissa oloissa, ei järvien suurista metaanipäästöistä voida syyttää samassa määrin esimerkiksi rehevöitymisprosessia.

Toinen tuore uutinen kertoi siitä, miten covid-19-tutkimukset ovat muuttaneet käsitystämme myös muiden hengitystievirusten pääasiallisesta leviämistavasta aerosolien muodossa. Tässäkin tapauksessa jokin yleisesti hyväksytty tosiseikka muuttui tarkemman tutkimisen myötä.

Vastaavia esimerkkejä löytyy loputtomasti, joista klassisin lienee maan kiertäminen auringon ympäri eikä toisinpäin, ja kyse on tieteen itse itseään korjaavasta prosessista. Tiede ei kuitenkaan vaikuta rakentuvan kirjaimellisesti edellisen tiedon päälle, vaan paremminkin hajoaa aika ajoin verkon tavoin sen jossain osassa, joka pakottaa järjestelmään ja tulkitsemaan havaintoja uudella tavalla, punomaan verkon kokoon entistäkin vahvemmaksi.

Rokuan pohjavesikriisi

Minulle tuli uutisista mieleen Rokuan pohjaveden ja järvien pintojen dramaattinen, paikoin jopa kahden metrin aleneminen 2000-luvun alkupuolella, jonka johdosta käynnistettiin mittavia ja pitkäkestoisia tutkimushankkeita ilmiön ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi. Toimin väitöskirjatutkijana tutkimusten loppuvaiheessa 2010-luvun alkupuolella tavoitteena käynnistää yhteishallintamalli (co-management) Rokuan pohjaveden korkeudesta riippuvien järvien veden pintojen nostamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Rokuan pohjaveden laskun pääselittäjäksi vakiintui harjua ympäröivät, paikoin jopa kahdeksan metriä paksuja turvekerroksia puhkovat ojitukset. Hypoteesia tukivat lukuisat seikat, kuten ojien kautta purkautuvat vesimassat, jotka olisivat riittäneet koko Oulun vedentarpeeseen. Pohjaveden pinnankorkeuksien historiallista rekonstruointia täydensivät mm. vanhat valokuvat ja suppakuoppien kasvillisuusanalyysit.

Kaiken lähtökohtana oli pohjaveden pinnankorkeuksien noin 30 vuoden, osin puutteellinen mittaussarja, jota verrattiin alueen (interpoloituihin) sademääriin ja haihduntamalliin. Trendit osoittivat eri suuntaan, joten tilaston mukaan täytyi olla jokin tekijä X, joka näytti laskevan pohjaveden pintaa. Hypoteesi ojien harjua kuivattavasta vaikutuksesta tuntui niin uskottavalta, että se vakiintui prosessin aikana lähes totuudeksi, jonka pohjalta tehtiin mm. monitavoitearviointi toimenpidevaihtoehdoista.

Tilanne sai yllättävän käänteen, kun Monte Carlo -mallinnukset, joiden piti vain täsmentää tietoa ojitusten vaikutuksesta, osoittivat, että ojitukset eivät todennäköisesti selitä harjun tyhjenemistä, vaikka niillä voikin olla pieni vaikutus kokonaisuudessa. Yhtä kaikki, ojien tukkimisilla tai patoamisilla ei olisi saavutettu käytännössä merkittävää vaikutusta aikaiseksi. Tutkimushaastatteluissa kaikki asiantuntijat eivät tulkintaa hyväksyneet ja yksi puhui jopa kasvojen menettämisestä.

Lähdin kriittisesti arvioimaan menneitä ja uudempia tutkimustuloksia, haastattelin myös tutkijoita, ja päädyin järjestelemään palasia uudelleen puhtaalta pöydältä.

Ensinnäkin pohjaveden pinnankorkeuden muutoksen vaihtelu oletettiin lineaariseksi, vaikka sillä on jonkinlainen kyllästymispiste, jossa pohjaveden pinnan korkeus ei enää kasva, vaikka sataisi kuinka paljon. Uusien tutkimustulosten pohjalta myös tiedettiin, että harjun suuresta koosta johtuen, viive sateen ja siitä muodostuneen pohjaveden välillä oli keskimäärin jopa vuosi. Näillä tiedoilla saattoi olla merkitystä aikasarjassa, jonka alku ja loppupäät ajoittuivat ääripäihin sateisien vuosien suhteen.

Toinen vielä mielenkiintoisempi tutkimustulos oli Rokuan harjun puuston aiempaa arvioitua suurempi haihduttava vaikutus. Kun Rokuan nykyisen puuston peittävyyttä, haihduntaa ja pohjaveden muodostumista verrattiin sadan vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin harjun metsä oli palanut kokonaan, muodostui pohjavettä nykytilassa vain 2/3 siitä mitä sitä muodostui sata vuotta sitten puuttomana aikana. (Yhteisen tiedonmuodostuksen näkökulmasta on myös huomionarvoista, että hypoteesi tuli sidosryhmiltä, ei tutkijoilta.)

Kun aikasarjaa korjattiin uusilla seurantatiedoilla sekä tutkimustuloksilla kokonaishaihdunnasta, pohjaveden pinnan mittaustiedot ja pohjaveden muodostumisen mallinnuksen trendit alkoivat lähestyä toisiaan ja muuttuivat samansuuntaisiksi (ks. Kuvio 1). Samalla poistui myös mystinen X-tekijä.

pastedGraphic.png

Kuvio 1. Pohjaveden pinnan tasojen (sininen) ja simuloidun pohjaveden muodostumisen (punainen) trendit. (Kuvio on julkaisematon eikä sitä ole tarkistettu, mutta toimii tässä yhteydessä havainnollistavana kuviona. En em. asioiden vuoksi mainitse kuvion laatijaa.)

 

Jotta kaikki ei olisi jäänyt teoreettiseksi spekuloinniksi, 2010-luvun sateet nostivat Rokuan pohjaveden korkeuden ennätystasolle aina siihen pisteeseen asti, että paikoin männyt hukkuivat veden alle. Vaikutti siltä, että sekä tutkimus että käytäntö osoittivat, että pohjaveden pinnan laskua selitti ennen kaikkea kuivat vuodet ja että Rokuan harjun tyhjenemisestä ei ollut huolta.

Rokuan tapauksessa oli mahdollista muodostaa uusi havainnot selittävä malli pohjaveden pinnan muutoksista. Pohjaveden pinta on voinut olla keskimäärin nykyistä korkeammalla vuosisadan alussa puuston vähäisemmän haihduttavan vaikutuksen vuoksi, mutta viime vuosikymmenien pohjaveden korkeuden vaihtelu selittyy enimmäkseen ilmastollisista syistä. Mielenkiintoisinta tässä on se, että myös aikaisempi ojitusteoria oli täysin looginen ja senhetkiset havainnot selittävä malli pohjaveden laskuun johtavista syistä.

Päätelmiä

Esimerkeillä halusin nostaa esille ennen kaikkea sen, miten tieto ja yhteinen ymmärrys rakentuvat inhimillisessä prosessissa, ja kuinka ihmiset voivat tehdä loogisia päätelmiä heidän lähtötiedoistaan käsin. Sillä hetkellä, kun eri alan ihmiset kokoontuvat saman pöydän ääreen käsittelemään ympäristöä koskevaa ilmiötä, on periaatteessa mahdollista, että he kaikki ovat ”oikeassa”, että jokaisella on perusteltu ja ristiriidaton, vaikkakin vajavainen käsitys ilmiöstä. Ja vaikka osalla ihmisistä onkin kokonaisvaltaisempi ja selittävämpi käsitys ilmiöstä, ympäristökysymykset tuppaavat aina yllättämään moniulotteisuudellaan.

Toiseksi, tieto yksin ei ratkaise sitä mitä jonkin asian suhteen tulee tehdä. Yhteisen ymmärryksen muodostuminen ei ole vain tiedollinen kysymys, vaan myös arvovalintoja, tavoitteen asettelua sekä hyötyjen ja haittojen jakaantumista koskeva kysymys, joka edellyttää lähes aina kykyä tehdä kompromisseja ja vaihtokauppoja. Lisäksi ihmisten tulee pystyä keskustelemaan toistensa kanssa rakentavasti, jota voi vaikeuttaa mm. epäluottamus ja eri osapuolten valtasuhteiden epätasapaino.

Yhteisen ymmärryksen muodostuminen on prosessi, jonka aikana käsitykset muuttuvat, arvot selkiintyvät ja pelot usein väistyvät. On hyvä puhua prosessista, koska meillä harvoin on valmiita käsityksiä siitä, miten jonkin ympäristökysymyksen kohdalla tulisi toimia, emmekä ole aina kovin johdonmukaisia ajattelussamme.

Kolmanneksi, tieto, arvot ja intressit vaikuttavat käytännössä kaikki toisiinsa. Jos jonkun osapuolen arvot ja intressit ovat uhattuna, syntyy tyypillisesti kiistelyä myös tiedosta. Ympäristökysymysten monimutkaisuudesta johtuen ja tutkimuksen sokeita pisteitä hyödyntäen ihmisten on aika helppo rakentaa vaihtoehtoisia, jopa uskottavia selitysmalleja. Tietoa voidaan myös käyttää strategisesti oman edun ajamiseen, joka on tyypillistä esimerkiksi enemmistöön perustuvassa poliittisessa päätöksenteossa, jossa kaikilla päättäjillä ei ole aikaa perehtyä syvällisesti asiakokonaisuuteen. Toisaalta ilmiö on havaittavissa myös toiseen suuntaan: kun tieto tukee omia arvoja ja intressejä, tai kun kaikki ovat samaa mieltä, tietoa ei välttämättä edes kyseenalaisteta.

Neljänneksi, harvoin mitään ilmiötä hallitaan ja ennustetaan täydellisesti, eli käytännössä tehdään aina kompromisseja riittävän luotettavan tiedon ja toteutettavan vaihtoehdon suhteen, ja kyseessä on, jos mahdollista, jatkuva oppimisprosessi. Esimerkiksi Iijoen Raasakan Uiskarinkoskella on kokeiltu tänä kesänä vaelluskalojen nousuhalukkuutta vanhaan uomaan suuremmalla (ympäristö)virtaamalla. Kokeilu antaa lisätietoa myös kalateitä koskevalle arvo- ja intressikeskustelulle. Aina kokeilut eivät ole mahdollisia kustannusriskin vuoksi, jolloin tarvitaan erityisen huolellista suunnittelua, vaihtoehtojen tutkimista ja yhteisen ymmärryksen saavuttamista.

Kaikki nämä asiat vaikuttavat taustalla, jos osapuolet ovat ylipäänsä halukkaita käymään aitoa dialogia osana virallista tai vapaaehtoista prosessia. Ja koska yhteisen ymmärryksen saavuttaminen on aikaa vievää eikä usein käytännön syistä mahdollista, peräänkuulutan luotettavana pidetyn, neutraalin osapuolen läsnäoloa ympäristöä koskevassa isoissa päätöksissä.

Jälkisanat: Luonto antoi opetuksen Oulujoella

Ilmasto yllätti tutkijat Rokualla, mutta mielenkiintoisesti juuri samaan aikaan samainen ilmasto yllätti myös Kainuussa Talvivaaran kaivoksella (nyk. Terrafame) sekä sitä kautta Oulun varavedenhankintaa koskevassa päätöksessä. Runsassateiset vuodet 2010-luvun alkupuolella nostivat Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaiden pintoja niin, että myrkyllisiä sulfaattipitoisia vesiä jouduttiin purkamaan luonnonvesistöihin enemmän kuin luvat sallivat ja koko tehtaan toiminta ajettiin lopulta alas. Suunnittelussa ei ollut osattu varautua skenaarioon, jossa yhdistyi talouskriisi ja nikkelin hinnan lasku, bioliuotusprosessin ongelmat, kipsisakka-altaan vuodot sekä ennen kaikkea runsassateiset vuodet. Sulfaattipitoiset vedet tekivät tuhoaan kaivoksesta johdetuissa Oulujokeen laskevissa järvissä, ja pelko ulottui Ouluun asti, jonka käytännössä ainoa vesilähde on Oulujoki. Talvivaaran on sanottu olevan yksi Suomen historian suurimmista ympäristöongelmista, ympäristörikoksista ja ennen kaikkea talouskatastrofi, johon upposi satoja miljoonia euroja valtion rahaa.

Talvivaaran ongelmien aikaan Oulussa valmisteltiin kymmenien miljoonien euron investointipäätöstä tulevasta varavesilähteestä. Oulun vedenhankinnan monitavoitearvioinnin aikana Talvivaaran riski Oulujoen vedenotolle ei noussut tapetille, mutta kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston pitkittäessä päätöksentekoa, ELY:n viranomaiset alkoivat varoitella Talvivaaran aiheuttamasta riskistä Oulujokeen perustuvalle vesihuollolle ja kehottivat Oulun kaupunkia kiirehtimään päätöstä. Viranomaisten kehotus teki luultavasti Viinivaaran vaihtoehdosta houkuttelevamman muihin vaihtoehtoihin verrattuna, koska Viinivaaran varavesilähde arvioitiin saatavan nopeammalla aikataululla käyttöön. On siis mahdollista, että samainen ilmasto yllätti ja muutti asetelmia myös Oulussa, jossa lopullinen päätös Viinivaarasta tehtiin kaupunginvaltuustossa vain yhden äänen enemmistöllä 34–33.

 

Kirjoittaja Lauri Rantala (ympäristösosiologi) toimii Iijoen kehittämiskoordinaattorina. Lauri on myös Akordi Oy:n neuvonantajaryhmän jäsen.

Kevään 2021 YHYS Politiikkadialogissa tutkittiin ympäristökonfliktien luonnetta ja ratkaisumahdollisuuksia

Ympäristökonflikteja on perinteisesti syntynyt ympäristölle haitallisten hankkeiden ja toimintojen ympärille, ja konflikteilla on ollut tärkeä roolinsa ympäristönsuojelun ja -politiikan kehityksessä. Kun ympäristökysymysten painoarvo on viime vuosina kasvanut, ristiriitojen kohteeksi ovat nousseet myös ilmasto- ja ympäristöpolitiikan tavoitteet. Kiristyvien tavoitteiden konkretisoituminen haastaa vallitsevia käytäntöjä ja törmää risteäviin intresseihin esimerkiksi energiantuotannon, luonnonvarojen ja maankäytön sekä kulutuksen kysymyksissä. YHYS ry:n ja Ympäristötiedon foorumin järjestämässä Politiikkadialogissa näitä näkökulmia kytkettiin ajankohtaisiin, ilmasto- ja ympäristötavoitteiden esiin nostamiin jännitteisiin ja ristiriitoihin.

Tilaisuuden ensimmäisellä puoliskolla keskusteltiin siitä miten vaikeissakin kysymyksissä voidaan löytää yhteisiä ratkaisuja ja sitouttaa osapuolet yhteisten tavoitteiden edistämiseen otsikolla ”Metsäkiistoista kohti yhteisymmärrystä”. Johdantona teemaan Emma Luoma esitteli Jyväskylän metsäohjelman valmistelun toteutusta neuvotteluprosessina. Esitystä seuranneessa keskustelussa prosessin suunnittelusta ja avustamisesta vastannut Jonna Kangasoja ja valmistelusta vastanneen yhteistyöryhmän jäsenenä toiminut Panu Halme jakoivat omakohtaisia kokemuksia ja näkemyksiä siitä miten ohjelman laadinnassa onnistuttiin ja mitä intressejä yhteensovittavasta toimintatavasta voidaan oppia. Onnistumisen edellytyksiksi he tunnistivat muun muassa riittävän panostuksen lähtötilanteen ja prosessin määrittelyyn osapuolten kesken sekä yhteisen tietopohjan rakentamisen ennen ratkaisujen muotoilua.

Tilaisuuden tallenne on katseltavissa Ympäristötiedon foorumin Youtube-kanavalla:

**

TILAISUUDEN OHJELMA:

Klo 10 Millaisia ovat ympäristökonfliktien ulottuvuudet ja osapuolet? Lasse Peltonen, ympäristökonfliktien hallinnan professori, Itä-Suomen yliopisto

Klo 10.15 Esimerkkejä konflikteista kestävyysmurroksen edessä

I Metsäkiistoista kohti yhteisymmärrystä

  • Tutkija-alustus: Emma Luoma, Itä-Suomen yliopisto
  • Haastateltavana yliopistonlehtori Panu Halme Jyväskylän yliopistosta sekä Akordin toimitusjohtaja Jonna Kangasoja

II Ilmastonuoret haastamassa valtioiden tavoitteita ja omistajaohjausta – hegemonia ja kamppailu käsitteistä

  • Tutkija-alustus: Lauri Lahikainen, etiikan ja yhteiskuntafilosofian tutkija Tampereen yliopistosta
  • Haastateltavina psykologian maisteriopiskelija ja ilmastoaktivisti Juni Sinkkonen sekä europarlamentaarikko Heidi Hautala

Klo 11.15 Tauko

Klo 11.25 Esimerkit jatkuvat:

III Maatalouden tuet, suopellot ja ekologinen siirtymä – esimerkki kansallisen tason rakenteellisesta konfliktista

  • Tutkija-alustus: Kristiina Regina, tutkimusprofessori Luonnonvarakeskuksesta
  • Keskustelijoina asiantuntija Jukka Rantala MTK:sta, viljelijä ja maitotilallinen Pauli Lämsä sekä Kristiina Regina. Keskustelun fasilitoi luonnonvarahallinnan professori Irmeli Mustalahti Itä-Suomen yliopistosta.

Klo 12.00 Keskustelua

Klo 12.20 Loppupuheenvuoro

Metsäpodcastissa syvennyttiin ympäristökonfliktien maailmaan

Akordin hallituksen puheenjohtaja Lasse Peltonen oli asiantuntijavieraana mukana UPM:n Metsäpodcastissa keskustelemassa metsiin ja ympäristöön liittyvistä konflikteista. Podcastin aihe on ajankohtainen ja se viritti hyvää keskustelua monien ristiriitaistenkin intressien värittämästä metsä- ja ympäristöalasta, sekä tarjosi uudenlaisia näkökulmia konfliktien tarkasteluun ja ratkaisuun.

Jaksossa pureudutaan konfliktin käsitteeseen; mistä oikeastaan puhutaan, kun puhutaan konfliktista? Lisäksi pohditaan vastauksia useisiin kysymyksiin, kuten kuka on syypää konfliktiin tai milloin eturistiriita muuttuu konfliktiksi? Voidaanko puhua konfliktitilanteesta, mikäli osapuolet eivät itse tunnista olevansa sellaisen keskellä? Entä miten tunteet voivat vaikuttaa konfliktitilanteen kehittymiseen?

Jakson voit kuunnella täältä.

Tutkimus: Yhteistyön haasteina metsäammattilaisten ennakkoasenteet ja vaikeus siirtyä asiantuntijan asemasta yhteistyön osapuoleksi

Metsäammattilaisten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja käsittelevä Maija Leppälän Pro gradu -työ ”’Me vastaan he -asetelmasta me yhdessä – asetelmaan”: Metsähallituksen toimihenkilöiden kokemuksia ja käsityksiä yhteistyö- ja vuorovaikutustaidoistaan’ on ensimmäinen laatuaan. Opinnäytetyön aineisto pohjautuu Akordin vuonna 2020 Metsähallituksen henkilöstölle järjestämiin Opi johtamaan yhteistyötä -koulutuksiin, jotka olivat osa laajempaa Kainuun metsäkiistojen sovitteluprosessia. Työ julkaistiin Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa helmikuussa 2021.

Opinnäytetyössä perehdyttiin siihen, miten ja millaisin edellytyksin yhteisten hyötyjen lähestymistapaa voidaan hyödyntää valtion metsiä koskevien kiistatilanteiden ennaltaehkäisyssä ja ratkaisussa. Leppälä tutkii työssään Metsähallituksen henkilöstön vahvuuksia ja kehittämistarpeita yhteisten hyötyjen lähestymistavan edellyttämien yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen näkökulmasta.

Työn tuloksista selviää, että yhteistyö- ja vuorovaikutustilanteissa avoimuus, kuunteleminen, vuorovaikutussuhteiden rakentaminen ja asiantuntemus ovat Metsähallituksen toimihenkilöiden vahvuuksia. Haasteeksi puolestaan tunnistettiin metsäammattilaisten ennakkoasenteet ja vaikeus siirtyä asiantuntijan asemasta yhteistyön osapuoleksi. Yksi työn johtopäätöksista on, että Metsähallituksen toimintaympäristön muutos vaatii myös metsäammattilaisia laajentamaan ja kehittämään osaamistaan.

Aihe on yhteiskunnallisesti tärkeä metsäkiistojen ennaltaehkäisemisen ja metsien käyttöön liittyvän vastakkainasettelun lieventämisen kannalta.

Työ on luettavissa Tampereen yliopiston kirjaston verkkopalvelussa.