jonna

Jonna Kangasoja

Toimitusjohtaja, osakas

jonna@akordi.fi
tel. +358504412863

Yrityksen toinen perustaja TkT Jonna Kangasoja on saanut neuvottelu- ja sovittelukoulutuksensa Harvardin Program on Negotiation -ohjelmassa sekä MITssa. Hän on Association for Conflict Resolution (ACR) jäsen. Jonna toimii Naapuruussovittelukeskuksen ohjausryhmän jäsenenä, sekä Deliberatiivisen demokratian instituutin hallituksen emeritajäsenenä ja ympäristösovittelua koskevan toimintaohjelman johtajana. Jonna on myös koulutettu Mindful Self-Compassion opettaja.

Taustani on kasvatustieteessä ja monialaisen asiantuntijatyön haasteiden tutkimuksessa. Ensimmäinen tutkimushanke, jossa pääsin seuraamaan maankäytön suunnittelun sektorirajat ylittävää yhteistyötä oli Arabianrannan aluerakentamishanke. Yhdyskuntasuunnittelun ja kaupunkirakentamisen teemat veivät mennessään ja siirryin tutkijaksi ja opettajaksi Aalto yliopiston Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutukeskukseen (YTK) vuonna 2008.

YTK:lla perehdyin osallistuvan suunnittelun problematiikkaan ja maankäytön konflikteihin mm. Ympäristöministeriön rahoittamassa Maankäytön ristiriitojen käsittely – uudet työtavat ja menetelmät –hankkeessa. Myöhemmin arvioimme Suomen ensimmäisen ympäristösovittelupilotin onnistumista Sovittelu osana maankäytön ristiriitojen ratkaisua (SOMARI) -hankkeessa. Molemmat hankkeet osoittivat, että Suomessa on tilausta erityisosaamiselle, jota tarvitaan ympäristö- ja muiden julkisluonteisten kiistojen neuvottelevassa ratkaisemisessa. Vietimme lukuvuoden 2012-3013 Yhdysvalloissa perehtymässä alan toimintamalleihin ja menetelmiin. Pääsimme osallistumaan Consensus Building Instituten toimintaan ja siellä syntyi Akordin yritysidea.