Iijoen asukkaiden tulevaisuudessa joessa uivat vaelluskalat
Iijoen monimuotoisuus näkyy joen varrella asuvien tarinoissa ja ajatuksissa Iijoesta. Kiersin heinäkuun alussa jokilaakson tapahtumissa keräämässä Iijokeen liittyviä arvoja, tulevaisuuden toiveita, huolia ja kehityskohteita Iijoella Akordin korkeakouluharjoittelijana. Akordi on mukana tekemässä Iijoen vesistövisiota. Paikallisen tiedon kerääminen ja sen hyödyntäminen jokilaakson kehittämisessä on yksi vesistövision painopisteitä.
Keskustelunaiheet ja merkitykset vaihtelivat eri osissa jokea, mutta myös yhdistäviä asioita Iijoesta löytyi. Vesistövision neuvottelukunnassa esille nousseet aiheet, kuten veden laadun paraneminen, alueen vetovoimaisuuden lisääntyminen ja vaelluskalojen palauttaminen, toistuivat myös haastattelemieni ihmisten toiveissa ja tarinoissa. Iijoen otvasta ja hankkeen eri osa-alueista tiedettiin vaihtelevasti, mutta etenkin Ylen ja Kalevan uutisointi Luonnonvarakeskuksen kesä-heinäkuussa suorittamasta smolttien alasvaellustutkimuksesta oli saavuttanut jokilaaksolaisia. Kiersin keskustelemassa Iijoesta Iin tukkilaiskisoissa, Taivalkosken Päätalopäivillä, Iijokisoudussa sekä Iin jokisuulla ja Kipinän koskella.
Jokilaakson asukkaiden ja vesistöllä kävijöiden mielestä Iijoki on tärkeä osa alueen elämää ja ympäristöä. Tyynestä järvenselästä kuohuviin koskiin elävä virtaus on suurelle osalle asukkaita keskeinen osa heidän muistojensa ja arjen maisemaa. Monimuotoinen jokiuoma mahdollistaa myös erinomaiset kalastusmahdollisuudet erämaisilla jokiuomilla Pudasjärven ja Taivalkosken seuduilla ja perinteisen patokalastamisen jokisuulla. Minulle kerrottiin, että vilkkaan virtauksen takia Kipinän kosket ja Taivalkosken melontakeskus ovat ainoat paikat Koillismaalla, joissa vaahtopäät ovat koko kauden sopivia koskimelontaan.
Vaelluskalojen palauttaminen Iijoen keski- ja yläjuoksulle on jokialueen tärkeimpiä ja keskeisimpiä tavoitteita: jokainen haastateltavani painotti kalojen pääsyä vanhoille kutupaikoilleen. Monilla jokilaaksolaisilla on muistoja vaelluskaloista ennen alajuoksun voimalaitosten rakentamista: he jakoivat tarinoitaan kalasreissuistaan vanhempiensa kanssa, lohien pakkaamisesta bussin kyytiin Ouluun myytäväksi tai rasvaevän välkehdinnästä vedenpinnassa. Joen ”sulkeutuminen” 1960-luvun alussa oli raskas asia monelle haastateltavista ja se muutti heidän suhdettaan jokeen. Osa ihmisistä kertoi pelkäävänsä hosumista ja kiirehtimistä vaelluskalahankkeessa; minulta ja Iijoen otva-hankkeelta toivottiinkin ratkaisuja kalojen palauttamiseen, missä myös Iijoen ympäristöoikeudet ja kulttuuriperimä otettaisiin huomioon.
Viikon reissuni aikana minulle selvisi, kuinka paljon jokilaaksossa tapahtuu ja kuinka aktiivisia paikalliset toimijat ovat Iijoella. Joella jo tapahtuvan toiminnan kartoittaminen ja korostaminen nousikin keskusteluissa esille. Muun muassa Jokijärvellä harmiteltiin, että vanhoja jo aloitettuja projekteja ei olla ajan tai rahoituksen puutteen takia viety loppuun: esimerkiksi Iijoki Mediaan -hankkeessa ei massiivista määrää kerättyä paikallistietoa päästy käyttämään jatkorahoituksen puutteen vuoksi. Iijoen vesistövisiossa onkin kehitteillä joen yhteinen hankepankki, jonka avulla mahdolliset rahoituskanavat ja tekijät saataisiin Iijoella helpommin yhteen.
Iijoen varrella on paljon paikkoja ja osuuksia, missä joen käyttäjät, asukkaat ja muut toimijat osuvat samalle alueelle yhtä aikaa. Kipinän koski on esimerkkinä paikka, jossa tavallisena viikonloppuna kohtaavat vapaa-ajan kalastajat, koskimelontaseurat, mökkiläiset ja paikalliset maanomistajat. Käydessäni siellä, sattui samana päivänä koskella olemaan kaksi melontaseuraa ja perhokalastuksen sm-karsinnat. ”Ruuhkaisilla” osuuksilla onkin syntynyt erimielisyyksiä muun muassa kosken saavutettavuudesta ja käytettävistä rantautumispaikoista. Tällaisissa solmukohdissa, joissa jokeen liittyy paljon erilaista käyttöä ja hallinnointia, ehdotettiin minulle paikallista sopimista tai keskustelua yhteisistä käyttöperiaatteista.
Iijoen tilanne on haastateltavieni mielestä rauhoittunut ja suurimmat murheet helpottaneet viime aikoina jokilaaksossa kysyessäni aiheesta paikallisilta. Juha Sipilän hallituksen päätös olla avaamatta koskiensuojelulakia syksyllä 2016 poisti monien haastateltavien mielestä epävarmuutta ja selvensi jokialueen tulevaisuutta. Koskiensuojelulain alueisiin kuuluvat Iijoen keski- ja yläjuoksut sivuomineen keräsivät tänäkin vuonna toistasataa soutajaa Iijokisoutuun. Vaikeinta soudussa on kuulemma tapahtuman hylkääminen siihen kerran osallistuttuaan, naureskelivat tämän vuoden soutajat.
Iijoki halutaan jättää puhtaana ja vetovoimaisena tuleville sukupolville. Tulevaisuudelta toivottiin joen monimuotoisuuden ja ainutlaatuisuuden säilyttämistä ja suojelemista, elinvoimaisuuden ja matkailupalveluiden kehittämistä sekä vaelluskalojen palauttamista. Veden takaaminen koskille oli monelle haastateltavalle tärkeä asia, mutta myös vesivoiman alueelle tuoma hyöty mainittiin. Aluetta haluttiin myös kehittää monipuolisesti – joen tehokasta ja vaihtelevaa käyttöä toivottiin osissa keskusteluista. Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen valmistelemaa kalatalousvelvoitemuutosta odotti osa, toiset miettivät sen mahdollisia vaikutuksia jokeen ja sen käyttöön. Epävarmuuden ja ristiriitaisten kehittämisen välttäminen oli kaikkia käymiäni keskusteluja yhdistävä toive.
Viikon aikana ehdin Iijoella näkemään perinteistä tukkilaskua Iissä, tutustumaan alueen kulttuuriperintöön Taivalkosken Päätalopäivillä ja seuraamaan soutua erämaamaisemissa Iijokisoudussa. Tapahtumat olivat täynnä ihmisiä, jotka kaikki pääsivät nauttimaan joesta omalla tavallaan. Eräs paikallinen esittikin toiveensa minulle: ”Toivottavasti myös tulevaisuudessa asia olisi näin.”
Kirjoittaja: Tapio Kumpula, korkeakouluharjoittelija
