Joint fact-finding – vaihtoehto asiantuntijoiden arvovaltakiistoille

Erimielisyydet päätöksenteon tietopohjasta toimivat kiistoja ylläpitävänä polttoaineena. Näin on etenkin silloin kuin päätöksentekoon liittyy vahvoja intressejä. On tavallista, että kiistelevät osapuolet hakevat omille näkökulmilleen tukea tutkijoilta tai muilta asiantuntijoilta. Tukea haetaan erityisesti silloin, kun yritetään vaikuttaa oikeuden päätökseen tai poliittiseen ratkaisuun kiistanalaisesta kysymyksestä. Asiantuntijat kiedotaan näin mukaan kiistan tuoksinaan, jolloin eri osapuolten välinen intressiristiriita paisuu asiantuntijoiden arvovaltakamppailuksi.

Ilmiössä on yhtäältä kyse neurobiologiasta; tullessaan kyseenalaistetuksi ihmisessä herää puolustusreaktio, joka alentaa kognitiivisia kykyjä. Puolustautuminen ja omiin varmoihin totuuksiin takertuminen estää joustavaa tiedonkäsittelyä ja näkökulmia integroivaa uutta luovaa ajattelua, jota tarvittaisiin ongelmien ratkaisemiseksi. Tästä syystä prosessien ja vuoropuhelun laatuun panostaminen ei ole erillään substanssista.

Yhteistoiminnallinen tiedontuotanto on käännös englanninkielisestä termistä ”Joint fact-finding” (JFF). Yhdysvalloissa menetelmää on sovellettu pitkään osana tietointensiivisten julkisluonteisten kiistojen ratkaisua. Clinton Andrews’in aihetta käsittelevän kirjan otsikko on kuvaava: Humble Analysis. The Practice of Joint Fact-Finding. (2002, Praeger). Nöyrä analyysi tarjoutuu vaihtoehdoksi asiantuntijoiden arvovaltakiistoille. Kaikkien osapuolten hyväksymää luotettavaa tietoa ei konfliktitilanteessa saada syntymään ilman yhteistä käsitystä siitä, millä menetelmillä luotettavaa tietoa tulisi tuottaa.

Yhteistoiminnallisen tiedontuotannon (JFF) prosesseissa konsensusratkaisun etsimisestä annetaankin vastuu yksittäisen päätöksentekijän sijaan eri intressejä edustavien osapuolten yhteiselle ryhmälle. Ryhmän tehtävänä on neuvotella siitä, millainen tiedon tuotannon prosessi parhaiten tyydyttäisi kaikkien osapuolten tarpeet tiedon tieteellisestä laadusta, avoimuudesta jne. Ryhmän neuvottelevaa työskentelyä strukturoi ja avustaa ammattimainen fasilitaattori. Toisin kuin monet muut tutkimuksen ja käytännön väliset käyttöliittymät, yhteistoiminnallinen tiedontuotanto ei ole tiede- ja tutkimusvetoista, vaan lähtee akuutin ongelman ratkaisemisen tarpeista. Lähestymistapaan voidaan myös yhdistää osallistavia menetelmiä, kuten ”kansalaishavainnot” (ns. Citizen science).

Lähtöoletus on, että osapuolet, joilla on intressiristiriitoja, tulkitsevat samoja aineistoja ja tietolähteitä eri tavoin. Tästä syystä kiistanalaisen kysymyksen osapuolten tulisi yhdessä määritellä 1) ratkaistavat asiat, joihin yhteinen analyysi ja ulkopuolisten asiantuntijoiden panos kohdistuisi, 2) kysymykset joihin prosessissa haetaan vastausta, 3) ketä soveliaat ulkopuoliset asiantuntijat olisivat, 4) paras tapa koota tietoa ja vastata kysymyksiin, 5) erilaisten menetelmien rajoitukset sekä 6) miten edetään, kun analyysi on saatu päätökseen.

Joint fact-finding -prosessien tavoitteena tieteellisesti uskottavan, julkisuudessa vakuuttavan, kaikkien osapuolten näkökulmasta luotettavan ja päätöksenteon kannalta merkittävän tiedon tuottaminen. Prosessit räätälöidään ja mitoitetaan käsillä olevan ongelman mukaan. Lopputuloksena voi olla esimerkiksi yhteisesti hyväksytty synteesi jonkin toimenpiteen vaikutuksista tai yhteisesti hyväksytty ympäristötiedon seurantamenetelmä. JFF tukee yhdessä oppimista ja sen prosessit ovat yhdistettävissä myös muihin menetelmiin, kuten systemaattisen tieteellisen arvioinnin käytäntöihin (esim. tieteelliset paneelit).

Joint fact-finding, eli yhteistoiminnallinen tiedontuotanto, olisi Suomessa hyödyllinen menettelytapa tilanteissa, joissa kiista kietoutuu jonkin selvityksen tai tutkimustiedon ympärille, mutta kamppailun osapuolet ovat ajautuneet kauas toisistaan ja luottamus vastapuoleen on olematonta. Tällaisia tapauksia löytyisi moneltakin alueelta, alkaen suomalaisten metsien biodiversiteetistä ja sen turvaamisen keinoista.

Nykymaailmassa saman tyyppiset haasteet koskevat yleisemminkin päätöksenteon tietopohjaa ja vaikutusten arviointia. Kun politiikka polarisoituu ja tiedon tuotanto sirpaloituu, kun yleinen luottamus auktoriteetteihin ja asiantuntijatietoon rapautuu, ja kun aktiivisilla kansalaisilla on tietoverkoissa avoin pääsy erilaisten tietolähteiden ja asiantuntijoiden jäljille, nousee syntetisoivan ja yhteisesti rakennetun tiedon merkitys arvoonsa. Sirpaleisen tiedon maailmassa korostetaan yhä useammin näyttöön perustuvan päätöksenteon (ns. Evidence-based policy making) merkitystä. Päätösten tieteellinen perusta on yksi elementti kestävän ja uskottavan päätöksenteon tiellä, mutta samalla on kyettävä ratkomaan tietointensiiviisä kiistoja eri suuntiin vetävien asiantuntijoiden välillä.

Tällaisessa maailmassa yhteistoiminnallisella tiedontuottamisella olisi useita etuja: Se ei ehkä auta rakentamaan suuria yhteisiä kertomuksia, mutta se voi auttaa ratkomaan kiperiä käytännön ongelmia rakentamalla pieniä mutta merkityksellisiä yhteisen tiedon saarekkeita. Se auttaa välttämään kiistojen pitkittymistä rakentamalla yhteistä ymmärrystä vaikeista tiedollisista ristiriidoista tehokkaammin kuin asiantuntijoiden kiistely mediassa. Prosessien etuna on myös yhteinen oppiminen: osapuolet oppivat tieteen ja asiantuntijatiedon rakentumisesta ja epävarmuuksista. Samalla he oppivat toistensa intresseistä, mikä auttaa toimivan vuoropuhelun rakentumisessa.

Tällaisten prosessien käynnistäminen vaatisi kokeilumieltä, uudentyyppistä asiantuntija- ja auktoriteettiroolien asemointia sekä annoksen malttia ja nöyryyttä kaikilta osapuolilta. Keskeisenä haasteena voikin olla tarve luopua suorasta vallankäytöstä koetellun tiedon korvikkeena.

Yhteistoiminnallisen tiedontuotannon (joint fact-finding) piirteitä:

  • Kiistan osapuolet tuovat omat tietonsa yhteiseen pooliin, ja tietopohjaa rakennetaan yhdessä;
  • Osapuolet määrittelevät ulkopuolisten asiantuntijoiden tehtävänannon sekä asiantuntijoiden joukon, joka tarvitaan ratkaisemaan yhteinen ongelma
  • Sekä faktat että arvot ovat mukana keskustelussa, ja ne pyritään tunnistamaan tarkkaan
  • Tietoa käsitellään kirjallisten lähteiden ohella kasvokkain dialogissa, johon osallistuvat asiantuntijat, päätöksentekijät ja muut osalliset.
  • Prosessissa kiinnitetään erityistä huomiota asiantuntija- ja tutkimustiedon ”kääntämiseen” helposti omaksuttavaan muotoon;
  • Prosessi tähtää yhteiseen ymmärrykseen. Samalla kartoitetaan tutkimuksen / tieteellisen tiedon vakiintuneita yhteisymmärryksen alueita, erimielisyyksiä ja epävarmuuksia
  • Prosessia kätilöi ammattimainen fasilitaattori

Hello

Hello