Sen minkä todella tietää tuntee nahoissaan

Kun olemme moraalisesti vakuuttuneita, että jokin asia on perustavalla tavalla oikein tai väärin, meidän on usein vaikea käsitellä aihetta monipuolisesti, keskustella siitä asian eri tavalla näkevien ihmisten kanssa, ja lopulta tehdä minkäänlaisia kompromisseja sen suhteen. Tämä voi luoda suuria haasteita yhteistyölle ja lopulta koko demokraattiselle järjestelmälle.

Yhdysvaltojen presidentinvaaleja seuratessa on helppo huomata kuinka monet amerikkalaiset näkevät poliittiset kysymykset testinä heidän moraaliselle vakaumuksellensa. Ne ovat siis kysymyksiä oikeasta ja väärästä – hyvästä ja pahasta. Ilmiö ei toki ole vieras Suomessakaan. Ihmisillä voi olla moraalisia vakaumuksia mistä vain, mutta tietyt tunteisiin menevät asiat nousevat vahvemmin esille. Ajankohtaisia esimerkkejä ovat mm. maahanmuutto, koronatoimenpiteet, ja kasvavassa määrin erilaiset ympäristökysymykset.

Ihmisillä voi olla vahvoja mielipiteitä asioista, jotka pinnallisesti näyttäytyvät samalta kuin moraaliset vakaumukset. Yksi merkittävä ero näiden välillä on kuitenkin ihmisten vaikeus elää päätösten kanssa, jotka sotivat jälkimmäisiä vastaan. Esimerkki ihmisten asenteista Oregonin osavaltion eutanasialain käsittelystä valoittaa aihetta (Skitka et al. 2009). Ihmiset, jotka olivat ”vain” eri mieltä päätöksen kanssa, hyväksyivät sen silti pääsääntöisesti. Sen sijaan ihmiset, joilla oli lisäksi moraalinen vakaumus asiasta, kyseenalaistivat koko oikeusjärjestelmän legitimiteetin ja näkivät sen epäoikeudenmukaisempana tapauksen jälkeen. Jos moraalinen vakaumus oli päinvastainen, nähtiin järjestelmä taas entistä parempana ja luotettavampana.

Erimielisyydet ja niihin liittyvät asenteet voidaan jakaa seuraaviin luokkiin psykologiassa (Skitka et al. in press):

• Preferenssit: esim. tykkäätkö suklaasta vai vaniljasta. Olemme erittäin hyväksyväisiä tällaisille erimielisyyksille ja ne koetaan selkeästi subjektiivisina.
• Normatiiviset, eli koordinaatiokysymykset tai säännöt: esim. ajamme oikealla kaistalla Suomessa, mutta ymmärrämme kyllä, että Japanissa ajetaan vasemmalla puolella tietä. Myös monet uskonnolliset tavat voivat sopia tähän kategoriaan, kuten tiettyjen ruokien vältteleminen.
• Moraaliset vakaumukset: näiden asioiden suhteen on vaikeinta saavuttaa yhteisymmärrys, ja niillä on suorin linkki tunteisiimme. Ne koetaan absoluuttisiksi ja niihin on hyvin vaikea vaikuttaa.

Miltä moraalinen vakaumus tai varmuus jostakin asiasta sitten tuntuu? Suurimmalla osalla meistä on yhtenäinen vakaumus ainakin seuraavasta. Mieti, jos joku sanoisi, että murha ei ole väärin – miten suhtautuisit tällaiseen ihmiseen? Mieti jos tuntisit yhtä vahvasti jostakin toisesta päivän poliittisesta asiasta – mitä olisit valmis tekemään asian suhteen? Ihmisille, joilla on vahvat moraaliset vakaumukset, on tärkeämpää, että heidän näkemyksensä toteutuvat – ei se, miten tähän lopputulokseen päästään (Skitka 2002). Siksi he voivat jopa kannattaa kyseenalaisia keinoja tavoitteidensa saavuttamiseksi, kuten valehtelua, huijausta ja terroria. Tarkoitus siis pyhittää keinot.

Moraalisilla vakaumuksilla on siis suora yhteys tunteisiimme. Jos olemme moraalisesti vakuuttuneita jostakin, emme tarvitse vahvoja todisteita tukemaan näkemystämme – mehän tunnemme sen kirjaimellisesti nahoissamme. Usein todisteet itseasiassa seuraavatkin vakaumusta, eikä päin vastoin. Meillä on tapana lukea ja etsiä tietoa, joka tukee näkemyksiämme sen sijaan, että haastaisimme ne.

Ollessamme moraalisesti vakuuttuneita jostakin, koemme sen myös objektiivisena totuutena. Viranomaisen tai asiatuntijan kyseenalaistaessa totuutemme, on helpompi kyseenalaistaa hänet tai hänen edustama instituutionsa. Tästä seuraa, että emme näe viranomaisia tai tietoa tuottavia instituutioita tahoina, jotka informoisivat meitä, vain pikemminkin arvioimme niitä sen perusteella, miten ne suhtautuvat moraalisiin näkemyksiimme. Jos he ovat eri mieltä näkemyksemme kanssa, systeemin täytyy olla mätä. Näin aiheella on linkki yleiseen instituutioiden kokemaan luottamuksen laskuun.

Unohtaessamme näkemyksemme olevan subjektiivinen, pitää siis totuutemme olla totta myös muille. Samalla meillä on vahva tarve tuntea itsemme moraalisiksi ihmisiksi ja hyvän agenteiksi. Jos toinen henkilö ei antamiesi perustelujesi jälkeenkään näe asiaa sinun tavallasi, hänen täytyy siis olla paha. Uskomme myös, että jos jokin on moraalisesti väärin täällä ja nyt, niin se on väärin myös muualla ja historiassa. Siksi olemme valmiita tuomitsemaan maapallon toisella puolella eri kulttuureihin kuuluvia tapoja ilman mitään ymmärrystä niiden sosiaalisesta kontekstista.

Joskus hirveätkin asiat voivat olla linjassa oman moraalisen vakaumuksen kanssa. Silloin joutuu harrastamaan aikamoista aivoakrobatiaa, jotta omia näkemyksiään pystyy perustelemaan. Tämä voi johtaa esimerkiksi hulluihin salaliittoteorioihin. Jos tämän askeleen ottaa, voi se puolestaan johtaa äärimmäisiin tekoihin. Jos todella uskot, että kouluammunnassa kuolleet lapset ovat olleet näyttelijöitä ja kyseessä on varjohallituksen salajuoni, kuinka pitkälle olisit valmis menemään suojellaksesi omaa yhteisöäsi?

Moraaliset vakaumukset tekevät rakentavasta dialogista vaikeaa. Ihmiset jopa hakeutuvat fyysisesti kauemmaksi eri lailla näkevistä ihmisistä. Ihmiset haluavat vältellä sosiaalisia tiloja, joissa heidän kanssaan joutuu tekemisiin. Näitä henkilöitä ei haluta opettajiksi, naapureiksi tai mihinkään muihin merkittäviin rooleihin elämässä. Taustalla on pelko siitä, että nämä väärät näkemykset tarttuvat muihin, kuten omaan lapseen. Tunteet leviävät myös assosiaation kautta muihin henkilöihin. Tämä perustuu tapaamme liittää pahat asiat pahoihin ihmisiin ja päin vastoin.

On myös tutkittu kuinka moraaliset vakaumukset vaikeuttavat yhteisten pelisääntöjen tekemistä, eli miten luoda yhdessä sellainen prosessi, jolla voisimme ratkoa vaikeita kysymyksiä (Skitka et al. in press). Jos ihmiset ovat eri mieltä asiasta, onnistuu tällaisen proseduurin suunnittelu silti suhteellisen helposti. Sen sijaan moraalisten vakaumusten vahvuus vaikuttaa suoraan yhteisen tekemisen haastavuuteen. Vaikka ryhmän jäsenet olisivat moraalisesti samaa mieltä asiasta, niin silti vahvan vakaumuksen ryhmillä on isoja vaikeuksia luoda reiluun ratkaisuun pyrkivää proseduuria. He eivät pysty kehittämään prosessia, joka luotettavasti johtaisi aina ”oikeaan” lopputulokseen.

Moraaliset vakaumukset ovat kuitenkin myös tärkeitä – ilman niitä meillä ei olisi ikinä halua muuttaa mitään tai taistella oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Maailmamme olisi siis hyvin eri näköinen ilman niitä. Sääntöjen ja normien noudattaminen sokeasti voi johtaa hirveisiin seurauksiin kuten historiamme osoittaa. Silloin moraaliset vakaumukset voivat olla hyväksi, kun ihmiset ovat valmiita uhraamaan aikansa ja jopa oman terveytensä tärkeäksi kokemalleen asialle, kuten ihmisoikeuksille. Liian vahvat moraalisiin vakaumuksiin nojaavat erot voivat kuitenkin horjuttaa yhteiskuntaamme. Toimiva demokratia vaatii jonkinlaisen perususkon itse järjestelmään. Tähän voi auttaa omien moraalisten vakaumusten tarkistaminen ja kyseenalaistaminen tasaisin väliajoin. Välillä voi esimerkiksi kysyä, kuinka kapeaan todistusaineistoon oma näkemys lopulta rakentuukaan.

Juha Kotilainen

 

Lisää luettavaa ja kuunneltavaa aiheesta:

Skitka, L., Hanson, B., Morgan, G., & Wisneski, D. (in press). The psychology of moral conviction. Annual Review of Psychology, 72. Saatavilla: http://lskitka.people.uic.edu//MC_AnnualReview_Inpress.pdf (20.10.2020)

Skitka, L., Bauman, C., & Lytle, B. (2009). The Limits of Legitimacy: Morality as a Constraint on Deference to Authority. 22nd Annual IACM Conference. SSRN: https://ssrn.com/abstract=1493520 or http://dx.doi.org/10.2139/ssrn.1493520

Skitka, L. (2002). Do the means always justify the ends or do the ends sometimes justify the means? A value protection model of justice reasoning. Personality and Social Psychology Bulletin, 28, 588 – 597.

Hidden Brain podcast (19.10.2020) – Moral Combat. Vieraana psykologian professori Linda Skitka, University of Illinois. https://hiddenbrain.org/podcast/moral-combat/