Yhdysvaltalainen ympäristösovittelun ammattilainen vieraili Suomessa
Joulukuisen harmaa Helsinki näytti eksoottiselta ja kiinnostavalta ensimmäistä kertaa Suomessa vierailleen Merrick Hobenin silmissä. Merrick on Consensus Building Institute:n (CBI) Washingtonin toimiston johtaja ja hän tuli pääpuhujaksi TEKESin Green Mining ohjelmaan kuuluvan Sustainable Acceptable Mining -hankkeen seminaariin ja työpajaan.
Seminaarissa Merrick kertoi työstään mm. Nigeriassa ja Mongoliassa, joissa hän on ratkonut vaikeita paikallisyhteisöjen ja monikansallisten yritysten välisiä väkivaltaisiakin konflikteja. Kyse ei kuitenkaan ole kansainvälisistä rauhanneuvotteluista, vaan hänen erikoisalansa on ‘corporate stakeholder engagement’, eli yritysten sidosryhmäyhteistyö. Mutta mitä tekemistä yritysten sidosryhmäyhteistyöllä on sovittelun kanssa? Paljonkin.
Merrick kutsutaan usein paikalle jo ennen kun tilanteet kärjistyvät konfliktiksi. Hänen tehtävänään on luoda keskusteluille puitteet ja avustaa prosessia, jonka tuloksena voi syntyä kaikille osapuolille hyväksyttäviä ratkaisuja. Sovittelulle tyypillisten menetelmien hyödyntäminen onkin Merrickin työssä myös ennakoivaa; kyse ei ole vain aiempien vääryyksien ja vahinkojen käsittelystä ja hyvittämisestä, vaan tulevan yhteistyön organisoimisesta ja mittavien hankkeiden suunnittelusta niin, että sekä yhteisöjen että yritysten huolenaiheet otetaan vakavasti ja niihin etsitään hyväksyttäviä ratkaisuja ja sitoutumista.
Julkisluonteisten kiistojen ominaispiirteistä
Luonnonvaroja hyödyntävillä aloilla, kuten energia-, metsä- , ja kaivannaisteollisuudessa toimivien isojen yritysten ja paikallisyhteisöjen välisissä konflikteissa on kyse paitsi taloudellisten hyötyjen ja ympäristöhaittojen jakautumisesta, myös suunnittelu- ja päätöksentekoprosessien hyväksyttävyydestä ja erilaisten selvitysten ja vaikutusten arviointien luotettavuudesta. Luottamus yhtiöiden ja yhteisöjen välillä voi joskus olla olematonta tai hyvin haurasta. Näissä tilanteissa tarvitaan usein ulkopuolista julkisluonteisiin kiistoihin erikoistunutta sovitteluammattilaista. Englanniksi käytetään termiä ”environment and public policy mediation”. Suomessa on ollut käytössä termi ”ympäristösovittelu”, joka kuvaa hyvin sitä, että julkisluonteiset kiistat konkretisoituvat usein ihmisten lähiympäristössä.
Toisinaan yritysten ja paikallisyhteisöjen välisten kiistojen ratkaisuun ei auta muu kuin luottamuksellisen foorumin rakentaminen, jossa lukkiutuneiden kantojen takana olevia intressejä ja tarpeita saadaan esille. Sen jälkeen osapuolet voivat yhdessä etsiä konkreettisia tapoja, joilla keskenään ristiriitaisia tarpeita voidaan sovittaa yhteen. Yhteisistä perusperiaatteista huolimatta ympäristö- ja muiden julkisoikeudellisten kiistojen sovittelu eroaa yksityishenkilöiden välisestä sovittelusta tietyiltä osin.
Edustuksellisuus ja sen organisoiminen
Luonnonvara-, maankäyttö- ja muissa ympäristökonflikteissa on aina monia osapuolia, joilla kaikilla on ainakin osittain legitiimejä vaatimuksia. Oman haasteensa tuo se, että jotkut osapuolet edustavat vain itseään yksityishenkilöinä, mutta monet edustavat jotakin intressitahoa, kuten valtiota, yritystä tai kansalaisjärjestöä. Edustuksellisuuden huomioiminen on olennainen osa ympäristösovitteluammattilaisen osaamista: on selvitettävä mitä tahoja on saatava mukaan ja kuka pystyy edustamaan niitä. Jos joku olennainen taho jätetään huomiotta, tai edustajalla ei olekaan toimivaltaa, voi se myöhemmin kaataa prosessin lopputuloksen.
Yhteistoiminnallinen päätöksenteko edellyttää yhteistä tietopohjaa
Lähtevätkö suuret yritykset vapaaehtoisesti tällaisiin vuorovaikutus- ja sovitteluprosesseihin mukaan? Kyllä ja ei. Yhä useammat globaalisti toimivat yritykset ymmärtävät, että toiminnan hyväksyttävyys on kannattavan liiketoiminnan välttämätön edellytys. Tähän vaikuttavat myös kansainvälisiä yrityksiä rahoittavat tahot, jotka edellyttävät, että projektit saavat aidon sosiaalisen toimiluvan, joka voi syntyä vain vuorovaikutuksessa paikallisyhteisöjen kanssa. Esimerkiksi IFC (International Finance Corporation) edellyttää tiettyjen sosiaaliseen toimilupaan liittyvien standardien täyttämistä. Yksi IFC:n standardeista edellyttää, että mikäli hanke vaikuttaa alkuperäiskansoihin (esim. mahdolliset kaivoshankkeet saamelaisalueilla), on heiltä saatava hankkeelle ”free informed consent”, vapaaehtoinen täydessä ymmärryksessä annettu suostumus.
Suurten ryhmien kohdalla tämä informoitu, eli riittävään tietoon pohjautuva suostumus edellyttää usein yhteisesti hyväksyttävän tiedon tuottamista. Joskus on tarpeen jopa kehittää uusia mittaustapoja , jotka kaikki ryhmittymät voivat kokea luotettavaksi. Yhteisen tietopohjan rakentamista neuvotteluprosessin yhteydessä kutsutaan nimellä ’joint fact finding’. Tässä on kyse sovittelulle ominaisesti juuri sellaisen tiedon tuottamisesta, jonka kiistan osapuolet kokevat välttämättömäksi voidakseen tehdä omasta puolestaan päätöksiä.
Uusia avauksia Suomeen
Merrickin vetämän seminaaripäivän suomalaiset osallistujat kokivat CBI:n kansainväliset kokemukset ja opetukset tuoreina ja hyödyllisinä. Talvivaaran jäljiltä Suomessa on herätty ymmärtämään, että esimerkiksi juuri kaivosyhtiöiden ja paikallisyhteisöjen väliseen vuorovaikutukseen tarvitaan uusia eväitä. Näitä voidaan saada soveltamalla jo olemassa olevia ja muualla testattuja käytäntöjä suomalaiseen kontekstiin. Tämä työ on vasta lupaavassa alussa. Merrick Hoben kuuluu ensimmäisen suomalaisen ympäristö- ja julkisluonteisten kiistojen sovittelupalveluihin erikoistuneen Akordi Oy:n neuvonantajaryhmään.
