Yhteisen ymmärryksen rakentumisesta ympäristöä koskevassa suunnittelussa ja päätöksenteossa – arvot, intressit ja tieto

Lauri Rantala

Yhteisellä ymmärryksellä tarkoitetaan arkisesti käsitystä, jonka kaksi tai useampi ihminen jakaa. Päätöksenteossa yhteinen ymmärrys ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi jostain asiasta samaa mieltä, koska yhteisen ymmärryksen muodostamiseen liittyy tiedon lisäksi myös arvot ja intressit. Yhteisen ymmärryksen kannalta riittää, että ymmärtää käsillä olevan asian perusteluja ja toisten ihmisten näkökulmia.

Arvot tulevat esiin valintatilanteissa

Arvoilla viittaan ihmisten käsityksiin siitä mikä ihmisille on tärkeää ja miten asioiden pitäisi olla. Arvot voivat olla kasvatuksen ja kulttuurin juurruttamia ja oman elämänkokemuksen sekä persoonan myötä tietoisesti tai tiedostamatta muodostuneita. Arvot ovat vahvasti omaan elämäntilanteeseen ja paikkaan sidottuja, usein hitaasti muuttuvia ja niihin liittyy läheisesti tunteet ja sisäisen eheyden kokemus, jota psykologiset puolustusmekanismit ylläpitävät.

Kun ihmisiltä kysytään arvoista, niin aika lailla jokaiselle esimerkiksi luonnonsuojelu on tärkeää, mutta meillä on hyvin erilaiset käsitykset siitä mitä luonnonsuojelulla tarkoitamme. Kun pääsemme semanttisella tasolla puhumaan samasta ilmiöstä, voidaan asioita myös arvottaa. Käytännössä teemme jatkuvasti valintoja eri asioiden välillä ja tämä suhteellinen arvottaminen näkyy mielipiteissä ja teoissa. Joku voi olla valmis luopumaan osasta toimeentuloaan luonnontilaisen lähteen säilyttämisen vuoksi tai käyttää aikaansa purokunnostustalkoisiin television katsomisen sijaan. Valintatilanteessa asiat saavat eri painoarvoja, joka voi tehdä kokonaisuudesta osin ristiriitaisen. Onneksi olemme myös hyviä selittämään ristiriitaisia valintojamme. Ristiriitoja lisää vielä julkinen minä, joka edustaa sosiaalisesti hyväksyttäviä arvoja, mutta joka ei ole sama kuin se minä, joka tekee valintoja muiden katseilta piilossa.

Intressit kertovat hyödynsaajista ja haitankärsijöistä

Intressit sen sijaan voidaan määritellä taloudellisen tai muun hyödyn näkökulmasta. Ihmisellä tai organisaatiolla voi olla taloudellinen intressi esimerkiksi luonnonvaroihin. Vaikka arvojen ja intressien erottelu on osin keinotekoista, intressit sopivat paremmin organisaatioiden näkökulman ymmärtämiseen. Organisaatiot ovat tietyssä mielessä itsenäisiä toimijoita, joiden työntekijät eivät pysty useinkaan tekemään itsenäisiä päätöksiä. Kerromme organisaatioiden suulla asioita, joista emme ole välttämättä samaa mieltä.

Tietoa on ymmärrys ilmiöstä ja tarvittavien toimenpiteiden vaikutuksista

Ympäristöä koskevan päätöksenteon ydintä on tieto ja yhteisen tiedonmuodostuksen prosessi. Tiedonkaan osalta asiat eivät ole kovin yksiselitteisiä, jota valaisen esimerkkien kautta.

Muutama viikko sitten julkaistiin uutinen Yellowstonejärven metaanipäästöistä ja Acidovorax-suvun bakteerista, joka tuottaa metaania myös hapellisissa oloissa, minkä ei pitänyt olla mahdollista. En ole alan asiantuntija, mutta päätelmät saattaisivat mennä jotakuinkin niin, että jos metaania syntyy merkittävä määrä myös hapellisissa oloissa, ei järvien suurista metaanipäästöistä voida syyttää samassa määrin esimerkiksi rehevöitymisprosessia.

Toinen tuore uutinen kertoi siitä, miten covid-19-tutkimukset ovat muuttaneet käsitystämme myös muiden hengitystievirusten pääasiallisesta leviämistavasta aerosolien muodossa. Tässäkin tapauksessa jokin yleisesti hyväksytty tosiseikka muuttui tarkemman tutkimisen myötä.

Vastaavia esimerkkejä löytyy loputtomasti, joista klassisin lienee maan kiertäminen auringon ympäri eikä toisinpäin, ja kyse on tieteen itse itseään korjaavasta prosessista. Tiede ei kuitenkaan vaikuta rakentuvan kirjaimellisesti edellisen tiedon päälle, vaan paremminkin hajoaa aika ajoin verkon tavoin sen jossain osassa, joka pakottaa järjestelmään ja tulkitsemaan havaintoja uudella tavalla, punomaan verkon kokoon entistäkin vahvemmaksi.

Rokuan pohjavesikriisi

Minulle tuli uutisista mieleen Rokuan pohjaveden ja järvien pintojen dramaattinen, paikoin jopa kahden metrin aleneminen 2000-luvun alkupuolella, jonka johdosta käynnistettiin mittavia ja pitkäkestoisia tutkimushankkeita ilmiön ymmärtämiseksi ja ratkaisemiseksi. Toimin väitöskirjatutkijana tutkimusten loppuvaiheessa 2010-luvun alkupuolella tavoitteena käynnistää yhteishallintamalli (co-management) Rokuan pohjaveden korkeudesta riippuvien järvien veden pintojen nostamiseksi ja ylläpitämiseksi.

Rokuan pohjaveden laskun pääselittäjäksi vakiintui harjua ympäröivät, paikoin jopa kahdeksan metriä paksuja turvekerroksia puhkovat ojitukset. Hypoteesia tukivat lukuisat seikat, kuten ojien kautta purkautuvat vesimassat, jotka olisivat riittäneet koko Oulun vedentarpeeseen. Pohjaveden pinnankorkeuksien historiallista rekonstruointia täydensivät mm. vanhat valokuvat ja suppakuoppien kasvillisuusanalyysit.

Kaiken lähtökohtana oli pohjaveden pinnankorkeuksien noin 30 vuoden, osin puutteellinen mittaussarja, jota verrattiin alueen (interpoloituihin) sademääriin ja haihduntamalliin. Trendit osoittivat eri suuntaan, joten tilaston mukaan täytyi olla jokin tekijä X, joka näytti laskevan pohjaveden pintaa. Hypoteesi ojien harjua kuivattavasta vaikutuksesta tuntui niin uskottavalta, että se vakiintui prosessin aikana lähes totuudeksi, jonka pohjalta tehtiin mm. monitavoitearviointi toimenpidevaihtoehdoista.

Tilanne sai yllättävän käänteen, kun Monte Carlo -mallinnukset, joiden piti vain täsmentää tietoa ojitusten vaikutuksesta, osoittivat, että ojitukset eivät todennäköisesti selitä harjun tyhjenemistä, vaikka niillä voikin olla pieni vaikutus kokonaisuudessa. Yhtä kaikki, ojien tukkimisilla tai patoamisilla ei olisi saavutettu käytännössä merkittävää vaikutusta aikaiseksi. Tutkimushaastatteluissa kaikki asiantuntijat eivät tulkintaa hyväksyneet ja yksi puhui jopa kasvojen menettämisestä.

Lähdin kriittisesti arvioimaan menneitä ja uudempia tutkimustuloksia, haastattelin myös tutkijoita, ja päädyin järjestelemään palasia uudelleen puhtaalta pöydältä.

Ensinnäkin pohjaveden pinnankorkeuden muutoksen vaihtelu oletettiin lineaariseksi, vaikka sillä on jonkinlainen kyllästymispiste, jossa pohjaveden pinnan korkeus ei enää kasva, vaikka sataisi kuinka paljon. Uusien tutkimustulosten pohjalta myös tiedettiin, että harjun suuresta koosta johtuen, viive sateen ja siitä muodostuneen pohjaveden välillä oli keskimäärin jopa vuosi. Näillä tiedoilla saattoi olla merkitystä aikasarjassa, jonka alku ja loppupäät ajoittuivat ääripäihin sateisien vuosien suhteen.

Toinen vielä mielenkiintoisempi tutkimustulos oli Rokuan harjun puuston aiempaa arvioitua suurempi haihduttava vaikutus. Kun Rokuan nykyisen puuston peittävyyttä, haihduntaa ja pohjaveden muodostumista verrattiin sadan vuoden takaiseen tilanteeseen, jolloin harjun metsä oli palanut kokonaan, muodostui pohjavettä nykytilassa vain 2/3 siitä mitä sitä muodostui sata vuotta sitten puuttomana aikana. (Yhteisen tiedonmuodostuksen näkökulmasta on myös huomionarvoista, että hypoteesi tuli sidosryhmiltä, ei tutkijoilta.)

Kun aikasarjaa korjattiin uusilla seurantatiedoilla sekä tutkimustuloksilla kokonaishaihdunnasta, pohjaveden pinnan mittaustiedot ja pohjaveden muodostumisen mallinnuksen trendit alkoivat lähestyä toisiaan ja muuttuivat samansuuntaisiksi (ks. Kuvio 1). Samalla poistui myös mystinen X-tekijä.

Kuvio 1. Pohjaveden pinnan tasojen (sininen) ja simuloidun pohjaveden muodostumisen (punainen) trendit. (Kuvio on julkaisematon eikä sitä ole tarkistettu, mutta toimii tässä yhteydessä havainnollistavana kuviona. En em. asioiden vuoksi mainitse kuvion laatijaa.)

 

Jotta kaikki ei olisi jäänyt teoreettiseksi spekuloinniksi, 2010-luvun sateet nostivat Rokuan pohjaveden korkeuden ennätystasolle aina siihen pisteeseen asti, että paikoin männyt hukkuivat veden alle. Vaikutti siltä, että sekä tutkimus että käytäntö osoittivat, että pohjaveden pinnan laskua selitti ennen kaikkea kuivat vuodet ja että Rokuan harjun tyhjenemisestä ei ollut huolta.

Rokuan tapauksessa oli mahdollista muodostaa uusi havainnot selittävä malli pohjaveden pinnan muutoksista. Pohjaveden pinta on voinut olla keskimäärin nykyistä korkeammalla vuosisadan alussa puuston vähäisemmän haihduttavan vaikutuksen vuoksi, mutta viime vuosikymmenien pohjaveden korkeuden vaihtelu selittyy enimmäkseen ilmastollisista syistä. Mielenkiintoisinta tässä on se, että myös aikaisempi ojitusteoria oli täysin looginen ja senhetkiset havainnot selittävä malli pohjaveden laskuun johtavista syistä.

Päätelmiä

Esimerkeillä halusin nostaa esille ennen kaikkea sen, miten tieto ja yhteinen ymmärrys rakentuvat inhimillisessä prosessissa, ja kuinka ihmiset voivat tehdä loogisia päätelmiä heidän lähtötiedoistaan käsin. Sillä hetkellä, kun eri alan ihmiset kokoontuvat saman pöydän ääreen käsittelemään ympäristöä koskevaa ilmiötä, on periaatteessa mahdollista, että he kaikki ovat ”oikeassa”, että jokaisella on perusteltu ja ristiriidaton, vaikkakin vajavainen käsitys ilmiöstä. Ja vaikka osalla ihmisistä onkin kokonaisvaltaisempi ja selittävämpi käsitys ilmiöstä, ympäristökysymykset tuppaavat aina yllättämään moniulotteisuudellaan.

Toiseksi, tieto yksin ei ratkaise sitä mitä jonkin asian suhteen tulee tehdä. Yhteisen ymmärryksen muodostuminen ei ole vain tiedollinen kysymys, vaan myös arvovalintoja, tavoitteen asettelua sekä hyötyjen ja haittojen jakaantumista koskeva kysymys, joka edellyttää lähes aina kykyä tehdä kompromisseja ja vaihtokauppoja. Lisäksi ihmisten tulee pystyä keskustelemaan toistensa kanssa rakentavasti, jota voi vaikeuttaa mm. epäluottamus ja eri osapuolten valtasuhteiden epätasapaino.

Yhteisen ymmärryksen muodostuminen on prosessi, jonka aikana käsitykset muuttuvat, arvot selkiintyvät ja pelot usein väistyvät. On hyvä puhua prosessista, koska meillä harvoin on valmiita käsityksiä siitä, miten jonkin ympäristökysymyksen kohdalla tulisi toimia, emmekä ole aina kovin johdonmukaisia ajattelussamme.

Kolmanneksi, tieto, arvot ja intressit vaikuttavat käytännössä kaikki toisiinsa. Jos jonkun osapuolen arvot ja intressit ovat uhattuna, syntyy tyypillisesti kiistelyä myös tiedosta. Ympäristökysymysten monimutkaisuudesta johtuen ja tutkimuksen sokeita pisteitä hyödyntäen ihmisten on aika helppo rakentaa vaihtoehtoisia, jopa uskottavia selitysmalleja. Tietoa voidaan myös käyttää strategisesti oman edun ajamiseen, joka on tyypillistä esimerkiksi enemmistöön perustuvassa poliittisessa päätöksenteossa, jossa kaikilla päättäjillä ei ole aikaa perehtyä syvällisesti asiakokonaisuuteen. Toisaalta ilmiö on havaittavissa myös toiseen suuntaan: kun tieto tukee omia arvoja ja intressejä, tai kun kaikki ovat samaa mieltä, tietoa ei välttämättä edes kyseenalaisteta.

Neljänneksi, harvoin mitään ilmiötä hallitaan ja ennustetaan täydellisesti, eli käytännössä tehdään aina kompromisseja riittävän luotettavan tiedon ja toteutettavan vaihtoehdon suhteen, ja kyseessä on, jos mahdollista, jatkuva oppimisprosessi. Esimerkiksi Iijoen Raasakan Uiskarinkoskella on kokeiltu tänä kesänä vaelluskalojen nousuhalukkuutta vanhaan uomaan suuremmalla (ympäristö)virtaamalla. Kokeilu antaa lisätietoa myös kalateitä koskevalle arvo- ja intressikeskustelulle. Aina kokeilut eivät ole mahdollisia kustannusriskin vuoksi, jolloin tarvitaan erityisen huolellista suunnittelua, vaihtoehtojen tutkimista ja yhteisen ymmärryksen saavuttamista.

Kaikki nämä asiat vaikuttavat taustalla, jos osapuolet ovat ylipäänsä halukkaita käymään aitoa dialogia osana virallista tai vapaaehtoista prosessia. Ja koska yhteisen ymmärryksen saavuttaminen on aikaa vievää eikä usein käytännön syistä mahdollista, peräänkuulutan luotettavana pidetyn, neutraalin osapuolen läsnäoloa ympäristöä koskevassa isoissa päätöksissä.

Jälkisanat: Luonto antoi opetuksen Oulujoella

Ilmasto yllätti tutkijat Rokualla, mutta mielenkiintoisesti juuri samaan aikaan samainen ilmasto yllätti myös Kainuussa Talvivaaran kaivoksella (nyk. Terrafame) sekä sitä kautta Oulun varavedenhankintaa koskevassa päätöksessä. Runsassateiset vuodet 2010-luvun alkupuolella nostivat Talvivaaran kaivoksen kipsisakka-altaiden pintoja niin, että myrkyllisiä sulfaattipitoisia vesiä jouduttiin purkamaan luonnonvesistöihin enemmän kuin luvat sallivat ja koko tehtaan toiminta ajettiin lopulta alas. Suunnittelussa ei ollut osattu varautua skenaarioon, jossa yhdistyi talouskriisi ja nikkelin hinnan lasku, bioliuotusprosessin ongelmat, kipsisakka-altaan vuodot sekä ennen kaikkea runsassateiset vuodet. Sulfaattipitoiset vedet tekivät tuhoaan kaivoksesta johdetuissa Oulujokeen laskevissa järvissä, ja pelko ulottui Ouluun asti, jonka käytännössä ainoa vesilähde on Oulujoki. Talvivaaran on sanottu olevan yksi Suomen historian suurimmista ympäristöongelmista, ympäristörikoksista ja ennen kaikkea talouskatastrofi, johon upposi satoja miljoonia euroja valtion rahaa.

Talvivaaran ongelmien aikaan Oulussa valmisteltiin kymmenien miljoonien euron investointipäätöstä tulevasta varavesilähteestä. Oulun vedenhankinnan monitavoitearvioinnin aikana Talvivaaran riski Oulujoen vedenotolle ei noussut tapetille, mutta kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston pitkittäessä päätöksentekoa, ELY:n viranomaiset alkoivat varoitella Talvivaaran aiheuttamasta riskistä Oulujokeen perustuvalle vesihuollolle ja kehottivat Oulun kaupunkia kiirehtimään päätöstä. Viranomaisten kehotus teki luultavasti Viinivaaran vaihtoehdosta houkuttelevamman muihin vaihtoehtoihin verrattuna, koska Viinivaaran varavesilähde arvioitiin saatavan nopeammalla aikataululla käyttöön. On siis mahdollista, että samainen ilmasto yllätti ja muutti asetelmia myös Oulussa, jossa lopullinen päätös Viinivaarasta tehtiin kaupunginvaltuustossa vain yhden äänen enemmistöllä 34–33.

 

Kirjoittaja Lauri Rantala (ympäristösosiologi) toimii Iijoen kehittämiskoordinaattorina. Lauri on myös Akordi Oy:n neuvonantajaryhmän jäsen.