Murrokseen tarvitaan konflikteja ja konfliktiosaamista
Akordin näkemys on se, että konfliktit ovat aina tavalla tai toisella läsnä silloin kun pyritään vanhasta uuteen. Konfliktit ovat murroksen välttämätön oire ja ne kertovat siitä, mikä meille on tärkeää. Konfliktit myös katalysoivat toimijoiden energiaa. Parhaimmillaan konflikti voi olla sysäys, joka tuo osapuolet yhteen etsimään ja löytämään uusia ratkaisuja ja aiempaa paremman yhteisen polun eteenpäin.
Kärjistyessään konfliktit voivat olla tuhoisia kaikille osapuolille. Globaalilla tasolla on selvää, että mikäli vihreä siirtymä ei onnistu, ilmaston lämpeneminen kiihtyy ja kaikki häviävät. Kestävyysmurroksen onnistumiseen tarvitaan konfliktien ennakointia ja yhteistä ongelmanratkaisua. Siksi Akordi teki tänä vuonna ison ponnistuksen vihreän siirtymän avaintoimijoiden kouluttamiseen. Koulutuksiin osallistui yhteensä 124 henkilöä. Lisäksi kolmessa koulutuksessa asiantuntijaluennot avattiin kaikille kiinnostuneille ja niiden katselukertoja on tähän mennessä kertynyt jo yli 250.
Vuoden 2025 aikana järjestimme kahdeksan maksutonta kurssia eri puolilla Suomea: Oulussa, Pudasjärvellä, Vaasassa, Sodankylässä ja neljä kertaa Helsingissä. Koulutuksen lähipäivien tuominen lähelle osallistujia oli varmasti yksi niistä tekijöistä, joka vaikutti osallistumisintoon ja koulutukseen sitoutumiseen. Mukaan mahtui myös eri teemapainotuksia, kuten vetyarvoketju, kriittiset mineraalit, tuulivoima poronhoitoalueella sekä kestävyysmurroksen erityiskysymykset saamelaisten kotiseutualueella. Koulutusten toteuttaminen pitkin vuotta (maaliskuusta-marraskuuhun) mahdollisti sen, että aiemmille kursseille osallistuneet opiskelijat suosittelivat koulutusta omille kollegoilleen. Eräästäkin yrityksestä tuli osallistujia kolmelle eri kurssille työkavereiden innostamana.
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen (Jotpa) rahoituksella toteutettu Strateginen sidosryhmäyhteistyö puhtaan siirtymän hankkeissa -kurssikokonaisuus tarjosi osallistujille hyvän kattauksen käytännöllisiä työkaluja konfliktien ennakointiin ja hallintaan. Koulutuksessa syvennyttiin mm. haastaviin vuorovaikutustilanteisiin valmistautumiseen, intressien tunnistamiseen ja yhteensovittamiseen sekä luottamuksen ja neuvottelevan yhteistyön rakentamiseen.
Suora kytkentä omaan työhön ja hyvä porukka kantavat opiskelijan maaliin asti
Osallistujat kokivat koulutuksen erityisen hyödylliseksi juuri siksi, että se kytkeytyi suoraan heidän omaan työhönsä. Opetus kurssin lähipäivillä oli rytmitetty niin, että viritys uuden oppimiseen nousi kunkin oman työn todellisista haasteista, joihin sitten tarjottiin uusia välineitä ja näkökulmia. Monet osallistujista kertoivat saaneensa kursseilta omaan työhönsä mm. monipuolisempia toimintatapoja, uusia vuorovaikutusmenetelmiä, omaa ajattelua avartavia oivalluksia, syventävää tieteellistä tutkimustietoa, kollegoiden toimintamallien parempaa ymmärrystä sekä muuta konkreettista apua ja pohdittavaa.
”Hyvin suunniteltu koulutus, työelämän kanssa optimaalisesti rakennettu kokonaisuus, asiantuntevat luennot ja opettavat tehtäväkokonaisuudet.”
”Tosi innostava ja hyödyllinen koulutus, joka auttaa minua onnistumaan paremmin nykyisessä työssäni, ja jonka oppeja aion jakaa kollegoille.”
”Uskon, että osaan toimia jatkossa rakentavammin neuvottelu- ja sidosryhmätyössä.”
Oppimisen imu syntyy ryhmässä
Mukaansatempaavat koulutuspäivät yhdistelivät kouluttajien alustuksia, yhteisiä keskusteluja, vierailijapuheenvuoroja, neuvotteluharjoituksia sekä käytännönläheisiä sparrailuhetkiä. Uusia lähestymistapoja oli innostavaa kokeilla interaktiivisten harjoitteiden ja niiden pedagogisten purkukeskustelujen avulla. Vaihteleva tekeminen ja hyvä porukka synnyttivät oppimisen imua, joka on nähtävissä kevään kursseista koostetulla videolla. Myös kurssipalautteissa nousi monipuolisten ja aktivoivien työskentelytapojen motivoiva vaikutus.
”Koulutuksessa on mukava keskusteleva, kuunteleva ilmapiiri. Erilaiset työskentelytavat toivat piristystä päivään.”
”Todella hyvin toteutettu kokonaisuus! Kivasti yhdistetty käytäntöä ja teoriaa”
”Kokonaisuus oli asiasisällöltään todella hieno ja motivoiva. Paikalle oli hankittu hyvät asiantuntijapuhujat ja taustamateriaali oli oikein hyvää ja perinpohjaista.”
Opiskelijat kurssilla mukana saamassa ja antamassa
Jokaiselle kurssille otettiin hakemusten perusteella mukaan monipuolinen noin parinkymmenen hengen joukko puhtaan siirtymän hankkeiden parissa toimivia ammattilaisia.
Yli 120 osallistujan joukosta suurin osa tuli uusiutuvan energian yrityksistä. Edustettuna oli niin maa- ja merituulivoima, aurinkovoima sekä vety- ja akkuarvoketjut. Lisäksi mukana oli osallistujia mm. verkkoyhtiöistä, kunnista, kuntien kehittämisyhtiöistä, maakunnista, valtionyhtiöistä, ministeriöistä ja tutkimuspuolelta. Palautteiden perusteella juuri kurssilla toteutunut osallistujista nouseva moninäkökulmaisuus ja erilaisten kokemusten rikkaus koettiin inspiroivana ja uutta ymmärrystä avaavana.
”Kivasti järjestetty koulutus, selkeä rakenne ja aikaisempien asioiden syventäminen lyhyessäkin ajassa oli antoisaa. Oli myös todella antoisaa kuulla muiden kokemuksia ja ajatuksia, niistäkin sai paljon pohdittavaa omaan työhön.”
”Kiitos aivan mahtavasta ajatuksia herättävästä kurssista! Osallistujien väliset sparrauskeskustelut olivat todella hyviä itse opetuksen lisäksi.”
”Oli virkistävää kuulla puheenvuoroja saman kentän eri roolin pelaajilta, esimerkiksi hankekehittäjä ja kaavoituspäällikkö.”
Kouluttajana pystyimme vaikuttamaan tähän ryhmien monipuoliseen koostumukseen lähinnä erilaisista tahoista muodostuvan yhteistyöverkostomme avulla. Heidän kanaviensa kautta tieto kouluttautumismahdollisuudesta levisi tavoitelluille kohderyhmille.
Ryhmäytyminen ja vertaisoppiminen eivät tapahdu vahingossa
Kouluttajina suunnittelimme ja tuimme aktiivisesti opiskelijoiden verkostoitumista ja ryhmäytymistä, mikä aloitettiin verkkokoulutusalustalla jo ennen lähikoulutuspäiviä. Tutuksi tulemiselle annettiin paljon painoarvoa ja se näkyi myös ajankäytössä: ensimmäisen lähipäivän aamuna jokainen osallistujia esittäytyi koko ryhmälle, minkä jälkeen pienemmissä ryhmissä syvennettiin keskustelua kunkin oman työn ajankohtaisista haasteista. Näistä keskusteluista alkoi ryhmäytyminen, jota tuettiin harjoitusten lisäksi myös tilajärjestelyillä.
Avoimuuden ja turvallisen ilmapiirin varmistamiseksi sovimme luottamuksellisuutta koskevat pelisäännöt, jotta jokainen pystyi jakamaan avoimesti kokemuksiaan ja vastavuoroisesti oppimaan toisilta ilman sanomisten leviämistä kurssin ulkopuolelle.
Kurssilaisista kasvoi hyviä käytäntöjä levittävä ja toisiaan tukeva osaajayhteisö
Kursseille osallistuneista muodostui yhteiseen lähestymistapaan perustuva kansallinen osaajayhteisö eli ”Community of Practice”, jossa kokemuksia, neuvoja ja ideoita jaetaan koulutuksen jälkeenkin. Yhdessä oppimista ja yhteydenpitoa jatketaan tapaamisissa, virtuaalisilla aamukahveilla sekä keskustelufoorumilla. Tavoitteena on levittää Suomeen strategisen sidosryhmäyhteistyön hyviä käytäntöjä, jotka huomioivat vihreän siirtymän paikallisen hyväksyttävyyden.
Suuret kiitokset vielä kaikille osallistujille, asiantuntijavieraille, panelisteille, puheenvuoroja pitäneille asiantuntijoille, vihreän siirtymän konfliktien ennakointi- ja ratkaisutyötämme rahoittaville TAH ja RELEX säätiöille, JOTPAlle, sekä koulutusten yhteistyökumppaneille: Energiateollisuus ry, Itä-Suomen yliopisto, Kuntaliitto, Puistokatu4, Luontoa Oy, Paliskuntain yhdistys, Saamelaispaliskunnat ry, Suomen uusiutuvat ry & Vaasan ammattikorkeakoulu.
Kirjoitimme myös Jotpan vieraskynässä siitä, miten opiskelua työn ohessa voi tukea: Miten tuen opiskelijoita opintojen suorittamisessa työn ohessa?

Kirjoittajat:
Jonna Kangasoja & Taika Tikkanen
Jonna on Akordin toinen perustaja ja toimitusjohtaja ja Taika on Akordin viestintä- ja verkkoalustavastaava













