Taika Tikkanen

Aloitin Akordilla korkeakouluharjoittelijana joulukuussa 2024, jonka jälkeen siirryin viestinnän asiantuntijan tehtäviin. Pääasiassa vastaan Akordin viestinnästä, minkä lisäksi työskentelen myös projektitehtävissä. Olen mukana mm. koulutustemme tuotannossa sekä JustH2Transit-tutkimuskonsortion vuorovaikutustehtävissä. Samalla työstän pro gradu -tutkielmaani, jossa tutkin Merenkurkun luonnonsuojelualueen perustamisprosessia ympäristökonfliktien sovittelun sekä yhteishallinnan näkökulmasta.

Viimeistelen opintojani Tampereen yliopiston hallintotieteiden maisteriohjelmassa pääaineenani ympäristöpolitiikka ja aluetiede. Opinnoissani olen keskittynyt erityisesti ympäristökonfliktien hallintaan sekä kestävyyssiirtymän oikeudenmukaisuuden kysymyksiin. Olen valmistunut myös kasvatustieteen kandidaatiksi elinikäisen oppimisen ja kasvatuksen opintosuunnasta, jonka aikana kasvatin ymmärrystäni mm. oppimisen merkityksestä yhteiskunnallisessa muutoksessa. Kandidaatintutkielmassani tutkin kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen arvoja ekososiaalisen sivistyksen näkökulmasta.

Referenssitöitä

Taika Tikkanen
Taika Tikkanen
Viestinnän asiantuntija
taika@akordi.fi
+358451242501