Dialogien fasilitointi
Dialogi tähtää osapuolten ymmärryksen lisäämiseen käsiteltävästä asiasta, toisistaan sekä itsestään. Dialogin tavoitteena ei ole asioiden suora ratkaiseminen. Dialogien fasilitoinnissa huolehdimme siitä, että jokaisella on tilaa ja mahdollisuus kertoa omista kokemuksistaan. Fasilitaattoreina autamme myös osapuolia tutkimaan yhdessä toistensa näkökulmia, niiden eroja ja yhtäläisyyksiä.
Akordi fasilitoi 14.11.2017 Helsingissä saamelaisnuorten ja opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen dialogia. Keskusteluaiheina oli mm. Saamen kielten ja kulttuurin nykytilanne. Nuoret kertoivat opetusministerille omista kokemuksistaan muun muassa saamen kielen opiskelusta, kielen merkityksestä omaan identiteettiin, kielen menetyksestä ja sen takaisin ottamisesta sekä saamen kielten asemasta ja nykytilanteesta.
Tilaisuus oli osa oikeusministeriön koordinoimaa Suomi 100 – Suomalaisen demokratian tulevaisuuskeskustelut -hanketta, jonka päätavoitteena on osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa tuoda esiin dialogisuutta toimivan demokratian perusedellytyksenä sekä löytää uusia tapoja rakentavalle yhteiskunnalliselle keskustelulle.