Akordin perustamistarina

Joulukuussa 2023 perustettiin Akordi Oy. Merkityksellisillä kohtaamisilla ja kansainvälisellä asiantuntijayhteistyöllä oli ratkaiseva rooli yrityksen perustamisessa.

Tärkeä kohtaaminen, joka vuosia myöhemmin johti Akordin perustamiseen, tapahtui kesäkuussa 2004 Cornellin yliopiston professori John Foresterin kanssa. Lasse oli kutsunut hänet yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskukseen (YTK) pitämään akateemista kirjoittamista käsittelevän työpajaa, johon myös Jonna osallistui. Professori Forester työsti tuolloin kirjaansa: ”Dealing with Differences: Dramas of Mediating Public Disputes ja oli haastatellut sitä varten kokeneita sovittelijoita. Kun Forester kertoi tarinoita siitä, miten nämä ammattilaiset saivat aikaan toimivia sopimuksia osapuolten välille jännitteistä ja konflikteista huolimatta, Jonna ja Lasse innostuivat uudesta Public Policy Mediation -ammatista.

Myöhemmin samana vuonna, marraskuussa 2004, Lasse ja Jonna kutsuivat Foresterin suosituksesta Suomeen erittäin kokeneen julkisluontoisten kiistojen sovittelijan Suzanne Podziban pitämään YTK:ssa kaksipäiväisen työpajan työstään. Susanin vierailu herätti entistä voimakkaamman kiinnostuksen ammattia kohtaan sekä halun käydä läpi koulutuskurssit, jotka Susan oli käynyt ja myöhemmin opettanut yhdessä professori Larry Susskindin kanssa MIT:ssä.

Jonna ja Lasse työskentelivät useita vuosia maankäytön ristiriitoja koskevissa tutkimushankkeissa  ja tekivät pilottityötä yhteistoiminnallisista menetelmistä näiden ristiriitojen ratkaisemiseksi. Sinnikkäät pyrkimykset tuottivat tulosta kun molemmat onnistuivat saamaan rahoituksen vuoden mittaiselle tutkimusvierailulle Yhdysvaltoihin lukuvuodeksi 2012-2013.

John Foresterin suosituksesta ensimmäinen tapaaminen oli professori Lawrence Susskingin kanssa Consensus Building Instituten silloisessa toimistossa Cambridgessä. Susskind toivotti suomalaiset tervetulleiksi ja toimistosta löytyi vierailijoille oma pöydänkulma koko vuodeksi.

Jonna ja Lasse oppivat ja havainnoivat suoraan ammattilaisilta intressien yhteensovittamisen käytäntöä, samalla kun he opiskelivat alaa MITn ja Harvard Program on Negotiation (PON) kursseilla. Vuoden mittaisen vierailun loppupuolella toteutui myös vierailu Yhdysvaltojen luoteisrannikolle Oregonissa sijaitsevaan National Policy Consensus Centeriin.

Pohjimmiltaan mullistavaksi osoittautuneen vuoden jälkeen Jonna ja Lasse palasivat Suomeen kesällä 2013. Uudella rohkeudella ja varmuudella ammatillisesta suunnasta Lasse ja Jonna perustivat 13.12.2013 Akordi Oy:n.

Akordi toimi ensimmäisen vuoden kotitoimistolta ja ensimmäinen oikea toimisto oli iso tila Katajanokalla, joka jaettiin kahden muun yrityksen, Mapitan ja MDI:n kanssa. Seuraavana vuonna Sanna Rönkkönen löysi Akordin nettisivut ja tiedusteli alan vaihtajana further educated with companies FEC-harjoittelupaikkaa yrityksestä. Harjoittelun jälkeen Sanna sai töitä ja alkoi hallinnoida kasvavaa projektimäärää. Iijoen vesistövisio oli ensimmäisiä mittavia useamman vuoden kestäviä prosesseja. Työ tehtiin Pohjois-Pohjanmaan liiton tilauksesta yhdessä Pöyryn ja Mapitan kanssa.

Vuonna 2016 Itä-Suomen yliopisto kutsui Lassen Suomen ensimmäiseksi ympäristökonfliktien hallinnan professoriksi, mikä merkitsi uuden akateemisen tutkimus- ja opetusalan alkua.

Akordin tiimi kasvoi vähitellen: 2016-2017 ensimmäiset korkeakouluharjoittelijat Tapio Kumpula ja Emma Luoma liittyivät mukaan. Samoin hiljattain Talvivaaran keissistä ympäristöpolitiikan gradunsa tehnyt Juha Kotilainen. Emmasta tuli Akordin operatiivinen johtaja vuonna 2018.

Joulukuu 2018 merkitsi siirtymävaihetta, kun hyvästelimme Sannan hänen siirtyessään uuteen tehtäväänsä Espoon kaupungin kestävän kehityksen johtavaksi asiantuntijaksi, ja Akordi muutti omaan toimistoonsa nykyisiin tiloihin Laivastokadulle. Vuonna 2019 Juha-Pekka Turunen siirtyi Akordin neuvonantajasta uuteen rooliin kokopäiväiseksi johtavaksi sovittelijaksi vuonna 2019. Anni Kettunen liittyi tiimiin vuonna 2021.

Akordi on yhteiskunnallinen yritys, jonka yhteiskunnallisena tarkoituksena on edistää yhteistä ongelmanratkaisua, joka perustuu monenvälisten neuvottelujen ja konfliktinratkaisun parhaisiin käytäntöihin oikeudenmukaisten, tehokkaiden ja kestävien lopputulosten saavuttamiseksi.

Akordi on kasvattanut vaalinut yhteistyökumppaniverkostoa. Harjoittelijoiden ja vierailijoiden vastaanottaminen on ollut luonteva tapa jakaa eteenpäin omilta mentoreiltamme saatua anteliaisuutta.

Kymmenen vuotta myöhemmin, kun Akordi on välittänyt ja fasilitoinut yli sata prosessia ja kouluttanut noin tuhat ihmistä, matka on ollut todella antoisa. Olemme syvästi kiitollisia kaikille niille, joilta olemme saaneet korvaamattomia oivalluksia ja joiden kanssa olemme tehneet yhteistyötä. On ollut äärimmäisen palkitseva kokemus oppia näiltä ihmisiltä ja työskennellä heidän rinnallaan.