Poronhoidon ja uusiutuvan energian yhteistyöfoorumin vuositapaaminen 2026
Poronhoidon ja uusiutuvan energian yhteistyöfoorumin vuositapaamisessa 2.9.2026 pohdittiin uusia menetelmiä ja käytäntöjä energiahankkeiden yhteisvaikutusten ja poronhoitoon kohdistuvien kumulatiivisten haittojen arvioimiseen, lieventämiseen ja välttämiseen.
Akordin, Paliskuntain yhdistyksen ja Suomen uusiutuvat ry:n vuodesta 2019 lähtien rakentama yhteistyöfoorumi kokosi alojen toimijat jo viidettä kertaa Rovaniemelle ratkomaan hankkeiden ja poronhoidon yhteensovittamisen haasteita. Tälläkin kertaa mukana oli poronhoitoalueen paliskuntia, hanketoimijoita, konsultteja ja viranomaisia.
Tapaamisessa:
- Jaettiin kokemuksia viime vuonna toteutuneesta alueellisesta työskentelystä, jossa saman merkkipiirin alueella toimivat hanketoimijat tapasivat yhdessä alueen paliskuntia ja keskustelivat hankkeista aiheutuvista yhteisvaikutuksista karttojen äärellä.
- Kuultiin alustavia tutkimustuloksia tuulivoimahankkeiden vaikutuksista poronhoitoon, ja pohdittiin mitä vaikutusten kumuloituminen tarkoittaa poronhoidon näkökulmasta sekä millaisia uusia käytäntöjä vaikutusten arviointiin tarvittaisiin.
- Emma Luoman vetämässä paneelikeskustelussa Marja Anttonen (LVV), Hanna Halonen (Afry), Saara-Kaisa Konttori (Sitowise), Pauli Maaninka (Taaleri Energia) ja Sanna Hast (Paliskuntain yhdistys) pohtivat yhteisvaikutusten arvioinnin haasteita ja tarpeita eri näkökulmista. Keskustelussa tuli esiin tarve kehittää arviointimenetelmiä sekä tietopohjaa. Läntisellä merkkipiirillä kokeiltua toimintamallia pidettiin hyvänä esimerkkinä siitä, miten paliskuntien tietoa voidaan saada paremmin käyttöön hankesuunnittelun eri vaiheissa.
- Ennallistamiseen liittyneessä ryhmäkeskustelussa pohdittiin, miten ennallistamistoimenpiteillä voitaisiin edistää kansallisia ja alueellisia monimuotoisuustavoitteita, energiasiirtymän luontovaikutusten lieventämistä sekä porolaitumien tilan parantumista.
- Lisäksi tapaamisessa työskenneltiin MONIARVIO-hankkeen johdolla työstäen uutta mallia, jolla useiden samanaikaisten tuulivoimahankkeiden yhteisvaikutuksia poronhoitoon voidaan arvioida nykyistä paremmin.

Isot kiitokset kaikille mukana olleille:
Paliskuntain yhdistys, Suomen Uusiutuvat ry, AFRY, EPV Energia Oy, Etha Oy, Eurowind Energy, Fortum, Myrsky Energia, Neova Group, OX2, Ramboll, Sitowise, Sweco, Taaleri Energia, VSB Uusiutuva Energia Suomi Oy, wpd Suomi Oy, Lapin elinvoimakeskus, Lupa- ja valvontavirasto, Metsähallitus, Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö sekä Kolarin, Niemelän, Palojärven ja Pohjois-Sallan paliskunnat.



