Sovittelijapäivät saivat yleisöltä kiitosta onnistuneesta toteutuksesta ja yhteisöllisyydestä

Valtakunnalliset Sovittelijapäivät järjestettiin 4.-5.2.2021 jo toista kertaa. Tapahtuma toi yhteen satoja sovittelun ammattilaisia ja aiheesta kiinnostuneita kuulemaan ja keskustelemaan sovittelun ajankohtaisista asioista. Myös ympäristökiistojen sovittelu oli yksi päivien teemoista. Tapahtuma toteutettiin kokonaan etäyhteyksien välityksellä, ja yleisö piti tapahtumaa kokonaisuudessaan erittäin onnistuneena. Sovittelijapäivien sisällön ja ohjelman suunnittelusta vastasivat Oikeusministeriö ja Sovittelijapäivien valmisteluverkosto. Akordi vastasi päivien järjestelyistä, toteutuksesta ja fasilitoinnista.

Päivien ohjelma koostui monipuolisista luennoista ja temaattisista työpajoista. Luentojen aiheina olivat sovittelu suomalaisessa oikeusvaltiossa, sovittelukentän tila ja kehitysnäkymät, sovittelun ulottuvuudet ja rajat, saamelaisten totuus- ja sovintokomission työn lähtökohdat sekä restoratiivinen oikeus lasten oikeuksiin liittyen. Luentotallenteet ovat katsottavissa Sovittelijapäivien sivuilla.

Kahdessatoista eri työpajassa päästiin syventymään tarkemmin eri aihepiireihin. Akordin Jonna Kangasojan ja Emma Luoman vetämässä työpajassa käsiteltiin luonnonvarojen ja maankäyttöön liittyvien ristiriitojen ratkaisua. Esimerkkitapauksena kuultiin Kainuun metsäkiistojen sovitteluprosessista, sen vaiheista, onnistumisista ja haasteista sekä vaihtoehtoisen riidanratkaisun lähestymistavan mahdollisuuksista. Lisäksi keskusteltiin osaamisen kehittämisestä alalla ja erilaisista kouluttautumismahdollisuuksista. Työpajan pienryhmäkeskustelu innoitti osallistuneita jatkamaan yhteistä keskustelua myös Sovittelijapäivien ulkopuolella, ja lopuksi sovittiinkin yhteinen tapaaminen elokuulle. Mikäli olet kiinnostunut tulemaan mukaan ja osallistumaan, ota yhteyttä emma@akordi.fi.

Luennot, työpajat ja toteutus keräsivät kehuja

Akordin keräämän palautteen mukaan yleisö piti erityisen onnistuneena puhujien valintaa ja luentoja, työpajatyöskentelyä sekä pienryhmäkeskusteluja uusien kasvojen kanssa. Kehuja keräsivät myös fasilitointi ja toteutus, erilaisilla sähköisillä alustoilla toimiminen sekä yhteisöllisyys ja verkostoitumismahdollisuudet. Etätoteutusta pidettiin osin jopa perinteistä kasvokkaista toteutusta parempana vaihtoehtona. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi ja seuraavan kerran vuonna 2023.

Poimintoja palautteesta:

Hyvä ilmapiiri mahdollisti jouhevat keskustelun aloitukset aina uusien naamojen kanssa – verkostoituminen ja tutustuminen toimi jopa paremmin kuin usein livetapahtumissa, joissa tulee helposti pyörittyä tuttujen seurassa!

Monipuoliset teemat, asiantuntevat luennot ja alustukset, inspiroivat keskustelut.

Fasilitointi erinomaista – asiantuntevaa ja rauhallisuudellaan kannattelevaa.