Kiertotalous

 

JustH2Transit

JustH2Transition-konsortiohanke (Oulun yliopisto, LUT yliopisto, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Luonnonvarakeskus (LUKE) ja Akordi Oy) on tutkimusaloite, jonka tavoitteena on tukea siirtymistä vetypohjaiseen talouteen Suomessa. Hanketta rahoittaa Strategisen tutkimuksen neuvosto ja sen on osa…

Govermat-tutkimushankkeen sidosryhmävuorovaikutuksen fasilitointi

  Suomen Akatemian rahoittamassa GoverMat-hankkeessa (2022-2025) perehdytään sähköisen liikkuvuuden sovelluksissa, erityisesti akuissa, akkumateriaaleissa, elektroniikan komponenteissa ja kestomagneeteissa, käytettävien kriittisten raaka-aineiden kiertotalouteen. Akordi on hankkeessa mukana…

Uudenmaan liiton strateginen kehittäminen

Uudenmaan liiton strategisen kehittämisen hanke (2020-2021) keskittyi liiton sidosryhmiä paremmin palvelevan ja yhtenäisen toteuttamisen kokonaisuuden luomiseen. Tavoitteena oli tuoda yhteen maakuntakaavalle, ilmastotiekartalle, liikennejärjestelmätyölle sekä Älykkään erikoistumisen strategialle…

Vantaan elinvoima- ja vetovoimaohjelma

Vantaan kaupunki asetti keväällä 2018 työryhmän valmistelemaan elinvoima- ja vetovoimaohjelmaa, jossa määritellään kaupungin elinkeino- ja työllisyyspoliittiset linjaukset, kaupungin vetovoimaa lisäävät keskeiset toimet, kulttuuri-, liikunta- ja tapahtumatoiminnan tavoitteet sekä konkreettiset toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Ohjelmaa työstettiin yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa kolmessa työpajassa, jotka Akordi ideoi, valmisteli ja toteutti.