Ilmoittaudu mukaan kansalaiskeskusteluun tekoälystä
Voisitko ajatella kutsuvasi muutaman ystävän, perheenjäsenen, työ- tai opiskelukaverin pöydän ympärille käymään keskustelua tekoälystä?
EuropeSay on AI (artificial intelligence) on koko Euroopan laajuinen verkon kautta toteutettava kansalaiskeskustelu. Hanke on osa EU:n rahoittamaa Human Brain Project tutkimushanketta, jossa tehdään tutkimusta neurotieteen, tietojenkäsittelyn ja lääketieteen aloilla. Aiemmin hankkeessa on perustutkimuksen lisäksi koottu laajasti tekoälyn asiantuntijoiden näkemyksiä ja nyt kerätään tavallisten ihmisten näkemyksiä.
Sinun ja koollekutsumasi ryhmän ei tarvitse tietää mitään erityistä tekoälystä etukäteen.
Kansalaiskeskustelut käydään kaikissa maissa 5-8 hengen ryhmissä kasvotusten saman web-työkalun avulla. Keskustelun aikana verkkosivulta katsotaan neljä lyhyttä videota, joissa esitellään erilaisia aiheita tekoälyyn liittyen. Jokaisen videon jälkeen ryhmä keskustelee videon herättämistä ajatuksista ja yksi keskustelijoista kirjaa näkemyksiä ylös vastaamalla verkkosivulla esitettyihin kysymyksiin. Tämän lisäksi kukin osallistuja osallistuu oman älypuhelimen tai tietokoneen kautta.
Kaikki keskusteluun ja vastaamiseen tarvittava tieto ja ohjeet ovat verkkosivulla suomeksi. Keskustelun arvioitu kesto on 2h 30min.
Tekniset vaatimukset keskustelun käymiselle
Koollekutsuja ilmoittautuu mahdollisimman pian (lokakuun loppuun mennessä) ja saa tunnukset verkkoalustalle keskustelun järjestämistä varten.
Varsinaisessa keskustelutilanteessa tarvitaan yksi verkossa oleva tietokone videoiden katsomista ja kysymyksiin vastaamista varten. Lisäksi kullakin keskusteluun osallistuvalla tulee olla oma verkossa oleva älypuhelin, tabletti tai tietokone henkilökohtaisia kysymyksiä varten.
Kansalaiskeskustelut käydään 14 Euroopan maassa ajanjaksolla, joka alkaa lokakuun alusta ja päättyy marraskuun loppuun. Kukin osallistuja voi osallistua vain yhteen keskusteluun.
Ota yhteyttä jonna@akordi.fi, jos olet kiinnostunut kutsumaan 5-8 hengen seurueen koolle (koollekutsuja mukaan lukien) ja osallistumaan ensimmäiseen koko Euroopan laajuiseen tekoälyä koskevaan kansalaiskeskusteluun.
Akordi vastaa kansalaiskeskustelujen toteutuksesta Suomessa Tanskan Teknologirådetin partnerina.
Lisätietoa Human Brain Project -hankkeesta
https://www.humanbrainproject.eu/en/