Lasse Peltonen
Olen Akordin toinen perustaja ja hallituksen puheenjohtaja.
Ympäristökonfliktit ovat kiinnostaneet minua opiskeluajoista lähtien. Valmistuin Tampereen yliopistosta hallintotieteiden maisteriksi vuonna 1998 ja väittelin hallintotieteiden tohtoriksi vuonna 2003 Tampereen yliopistosta, ympäristöpolitiikan oppiaineesta. Sittemmin olen työskennellyt Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksessa (TKK & Aalto-yliopisto) ja Suomen ympäristökeskuksessa erikoistutkijan ja tutkimuskoordinaattorin tehtävissä mm. yhdyskuntasuunittelun kestävyyskysymyksiin, ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja konflikteihin liittyvissä hankkeissa.
Ympäristökonflikteihin liittyvä kiinnostukseni on vuosien varrella kääntynyt konfliktien ratkaisumahdollisuuksiin ja –menetelmiin. Perehtyminen konfliktinratkaisun käytäntöihin ja toimijoihin Yhdysvalloissa v. 2012-13 antoi inspiraation tarttua konfliktien käsittelyn käytännön haasteisiin ja Akordin perustamiseen. Vuodesta 2016 lähtien olen hoitanut Itä-Suomen yliopistossa (Joensuun kampus) Suomen ensimmäistä ympäristökonfliktien hallinnan professuuria, joka vakinaistettiin 2021. Tehtäviini kuuluu ympäristöhallintaan ja -konflikteihin liittyvä tutkimus- ja opetustyö.