30.11.2022
Iijoen vesistövisio
Siirry projektipankin etusivulle
Iijoen vesistöalueella aloitettiin maaliskuussa 2016 vesistövision laatiminen. Vesistövisio on koko Iijoen vesistöalueen kattava kehittämis- ja toimenpidemalli, jossa sovitetaan yhteen erilaiset vesistön käyttöön kohdistuvat intressit. Akordi suunnitteli ja avusti syksyllä 2018 valmistunutta visioprosessia.
Vesistövision laatiminen toteutettiin osana Pohjois-Pohjanmaan liiton hallinnoimaa Iijoen otva -hanketta. Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa Iijoen vaelluskalakantoja, parantaa joen vedenlaatua ja kehittää vesistöalueen vetovoimaa ja virkistysmahdollisuuksia. Iijokea oli jo pitkään kehitetty erilaisten julkishallinnon projektien kautta, mutta tällä kertaa työhön haluttiin mukaan laajemmin myös alueen yritykset ja asukkaat. Joen käyttöoikeuksien jakautuessa monelle eri taholle yhteisen näkemyksen muodostaminen joen kehityssuunnista oli osoittautunut haastavaksi, ja pitkään jatkunut kiistely oli synnyttänyt luottamuspulaa eri toimijoiden välille.
Akordi vastasi vesistövisiotyön vetämisestä yhdessä Pöyry Finland Oy:n ja Mapita Oy:n kanssa. Työ aloitettiin esiselvityksellä: laajan haastattelukierroksen avulla kartoitettiin sidosryhmien tavoitteita, kokemia uhkia ja epävarmuuksia liittyen Iijoen nykytilaan ja tulevaisuuteen. Alueen kuntien päättäjistä, maa- ja vesialueiden omistajista, viranomaisista, kyläyhdistysten ja järjestöjen edustajista sekä tutkijoista koostuva neuvottelukunta ohjasi visiotyön etenemistä ja toimi prosessin päätöksentekoelimenä. Ruohonjuuritason tietoa alueellisista tarpeista, ideoista ja toiveista koottiin Iin, Oulun (Yli-Iin), Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon paikallistilaisuuksissa. Osana tiedon- ja ideoiden kokoamista järjestettiin myös Iijoki Foorumi, joka keräsi yli 70 Iijoen kehittämisestä kiinnostunutta osallistujaa keskustelemaan Iijoen vetovoimasta ja tulevaisuudesta.
Hankkeen ytimessä oli sidosryhmien hedelmällisen vuoropuhelun rakentaminen. Osallistujien välistä luottamusta lisättiin osapuolten välisten neuvottelujen ja keskinäistä ymmärrystä sekä kunnioitusta tukevan neuvottelutavan avulla. Prosessin eteneminen ja hallinta, konkreettiset hankkeet, erilaisten näkemysten yhteensovittaminen, rakentava keskustelu, uuden oppiminen ja uudenlaisen toimintakulttuurin luominen saivat neuvottelukunnan jäseniltä kiitosta.
Vuoteen 2030 ulottuva Iijoen vesistövisio julkaistiin syyskuussa 2018. Toimijoiden yhteistyö alueella kuitenkin jatkuu, ja neuvottelukunta tulee kokoontumaan jatkossakin. Alueelle on visiotyön päätyttyä palkattu Iijoen kehittämiskoordinaattori edistämään vesistövisioon ja toimenpideohjelmaan kuuluvien hankkeiden toteuttamista.
Rantala, L., Peltonen, L., Kettunen, A. & Luoma E. (2023). Hyvän vesistövisioprosessin ainekset – miten Iijoella onnistuttiin yhteistyön rakentamisessa. Akordi Oy julkaisuja.
Iijoen vesistövisiosta kertova video (Youtube)
Iijoen otva -hankesivut (Pohjois-Pohjanmaan liitto)
Lisätietoja visioprosessista Akordin blogissa:
Iijoen arvoista tekoihin
Iijoella löydettiin yhteinen tahtotila