25.11.2022

Lohjan kaupungin maankäytön ja kaavoituksen kehittäminen

Siirry projektipankin etusivulle

Akordi toimi vuoden 2022 Lohjan kaupungin kumppanina ja toteutti maankäytön ja kaavoituksen kehittämisprosessin.

Työ tavoitteena oli kehittää Lohjan kaupungin maankäytönsuunnittelun ja kaavoituksen käytäntöjä siten, että ne hyödyntävät tehokkaasti käytettävissä olevia resursseja ja pystyvät vastaamaan ajankohtaisiin ja ennakoitavissa oleviin haasteisiin. Prosessi toteutettiin kehittävän työntutkimuksen lähestymistapaa hyödyntäen.

Työ jakautui neljään eri vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa kartoitettiin nykytilannetta ja sen taustaa haastattelemalla eri vastuualueiden henkilöstöä. Haastatteluista, kirjallisista dokumenteista, sekä erilaisia työkokouksia ja tapaamisia seuraamalla saadun aineiston pohjalta tehtiin analyysiä työssä esiintyvistä häiriöistä, katkoksista ja toisaalta toimintaympäristön muutokseen vastaavista uusista innovaatioista. Analyysin pohjalta syntyi hypoteesi työn ristiriidoista ja kehittämistarpeista.

Tämän kartoitus- ja analyysivaiheen pohjalta järjestettiin kaksi koko päivän työpajaa kaavoituksen sekä kiinteistö ja kartastopalvelun henkilöstölle. Ensimmäisessä työpajassa toukokuussa 2022 rakennettiin yhteistä tilannekuvaa avaamalla eri näkökulmia toistuviin pulmatilanteisiin. Työpajassa sovittiin yhteisesti muutamista yksiköiden välistä yhteistyötä kehittävistä kokeiluista, jotka otettiin käyttöön puolen vuoden seurantajakson ajaksi. Toisessa työpajassa marraskuussa 2022 käsiteltiin kokeilujen toteutumista ja syvennettiin ymmärrystä kehittämistä vaativista kokonaisuuksista. Työpajan päätteeksi sovittiin vakiinnutettavat uudet käytännöt, sekä niiden seuranta.

Jonna Kangasoja
Toimitusjohtaja
jonna@akordi.fi
+358 50 441 2863