07.08.2023

Merenkurkun luonnonsuojelualueen perustaminen

Siirry projektipankin etusivulle

Merenkurkun luonnonsuojelualueen perustamisen prosessi on ollut laajin ulkopuolisen neutraalin tahon avustama ympäristökonfliktin ratkaisuprosessi Suomessa.

Työ luonnonsuojelualueen perustamisasetuksen laatimiseksi on ollut vaativaa vuosikymmenien mittaisen konfliktihistorian ja osapuolten välisen luottamuspulan takia. Akordi on avustanut osapuolia eri intressien määrittelyssä ja kirkastamisessa, yhteisen tietopohjan luomisessa sekä hyväksyttävien ratkaisujen rakentamisessa.

Syksystä 2023 asti olemme työskennelleet yhdessä paikallisten tahojen ja ympäristöhallinnon edustajien kanssa monivaiheisessa prosessissa, jossa:
1. Toteutimme konfliktikartoituksen.
2. Fasilitoimme keskustelut hyväksyttävän prosessin luomiseksi.
3. Teimme ehdotuksen prosessiksi, jonka mukaan työryhmät säädösvalmistelua ja yhteishallintamallin kehittämistä varten perustettiin.
4. Tuimme työryhmien työskentelyä varmistamalla, että kaikki keskeiset näkökulmat huomioitiin, ennakoimme ja tunnistimme ristiriitatilanteita sekä avustimme osapuolia hyväksyttävien ratkaisujen löytämisessä.

Asetusluonnos ja sitä taustoittava muistio Merenkurkun luonnonsuojelualueen perustamiseksi saatiin muodostettua pitkän sovitteluprosessin päätteeksi 25.3.2025.

Lue koko prosessin kuvaus tästä.

 

Lue lisää:

YM 12.5.2025: Lausuntopyyntö ja työryhmän ehdotus valtioneuvoston asetukseksi ja sitä koskevaksi muistioksi

Akordin uutinen 25.3.2025: Asetusluonnos Merenkurkun luonnonsuojelualueen perustamiseksi saatiin muodostettua pitkän sovitteluprosessin päätteeksi

Ympäristöministeriön tiedote 1.4.2025: Työryhmä luovutti ympäristöministeriölle asetusluonnoksen Merenkurkun suojelualueen perustamiseksi

YLE 26.3.2025: Merenkurkun luonnonsuojelualueen perustaminen etenee – työryhmä hyväksyi asetusluonnoksen

YLE 25.3.2025: Förslag: Kvarkens naturskyddsområde ska skötas av en delegation – kan minska på myndighetsföraktet

Akordin uutinen 29.11.2024: Työ merenkurkun luonnonsuojelukiistojen ratkaisemiseksi etenee rakentavassa hengessä

Akordin uutinen 25.4.2024: Merenkurkun luonnonsuojelukiistassa on syntynyt yhteinen näkymä eteenpäin

Ratkaisuehdotus: Merenkurkun luonnonsuojelun ristiriidat ja niiden ratkaisumahdollisuudet – Akordin ehdotus pitkäjänteisen ongelmanratkaisun ja luottamuksen rakentamiseksi (pdf) 17.4.2024

Kartoitusraportti: Turunen, Juha-Pekka ja Strandberg-Panelius, Camilla (2023). Merenkurkun luonnonsuojelun ristiriidat ja ratkaisumahdollisuudet [Naturvården i Kvarken: meningsskiljaktigheter och möjliga lösninga]. Akordi Oy julkaisuja.

Ympäristöministeriön tiedote 1.12.2023: Merenkurkun erimielisyyksiin etsitään ratkaisuja

Juha-Pekka Turunen
Juha-Pekka Turunen
Erityisasiantuntija
juha-pekka@akordi.fi
+358 40 7294842