Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen vuorovaikutusvalmennus
Akordi valmentaa keväällä ja syksyllä 2024 Espoon kaupungin kaupunkisuunnittelukeskuksen asiantuntijoita asukkaiden, yhteistyökumppaneiden ja päättäjien kohtaamiseen. Vuorovaikutusvalmennuksen tavoitteena on antaa Espoon kaupunkisuunnittelun kaavoituksen asiantuntijoille välineitä laadukkaan…
Opi johtamaan yhteistyötä -koulutus Kymenlaakson liitolle
Akordi koulutti Kymenlaakson liiton henkilöstöä 'Opi johtamaan yhteistyötä' -koulutuksella huhtikuussa 2024. Koulutus koostui kahdesta lähipäivästä, joiden aikana osallistujat saivat valmiuksia monien toimijoiden väliseen yhteistyöhön sekä erilaisten tavoitteiden yhteensovittamiseen tähtäävien…
Tilannekuva: Tampereen kaupungin kasvun, luontoarvojen sekä ilmastotavoitteiden nykytila ja ristiriitojen yhteensovittaminen
Erilaiset kansainväliset ilmasto- ja luontostrategiat asettavat tavoitteita myös kaupunkien maankäytölle. Kasvun, luontokadon torjumisen ja ilmastonmuutoksen hillinnän tavoitteiden yhteensovittaminen on kuitenkin haastavaa, sillä tavoitteet voivat olla keskenään osin risteäviä. Tampereen…
Jyväskylän kaupunkiseudun MAL-sopimuksen valmistelutyö
Jyväskylän kaupunkiseutu valmistautui kesällä ja syksyllä 2020 järjestettäviin MAL-sopimusneuvotteluihin, joita ennen kaupunkiseudun kunnat valmistelivat Jyväskylän kaupungin johdolla sopimuksen sisältöä ja toimenpiteitä. Kyse on maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimuksista (MAL), jotka…
Tilannekartoitus Vantaan kaupungin palveluverkkoon liittyvän yhteistyön haasteista
Akordi toteutti Vantaan kaupunkiorganisaation palveluverkkoon liittyvän yhteistyön haasteita koskevan tilannekartoituksen keväällä 2023. Tilannekartoituksessa keskityttiin erityisesti kaupunkiorganisaation eri vastuuyksiköiden ja vastuuhenkilöiden välisiin yhteistyön haasteisiin, joita ilmeni…
No Net Loss City
Ekologisilla kompensaatioilla tarkoitetaan menetettyjen luontoarvojen kompensoimista toisilla luontoarvoja lisäävillä toimenpiteillä. No Net Loss City -yhteistyöhankkeessa on kehitettiin vuosina 2021-2022 ensimmäinen ekologisen kompensaation toimintamalli kuntien maankäytönsuunnitteluun. Mallia…
Helsingin kaupungin luonnonhoidon linjaukset
Helsingin kaupunki uudistaa luonnonhoitoa ohjaavat linjaukset. Akordi suunnitteli, toteutti ja fasilitoi keväällä ja syksyllä 2022 työpajoja luonnonhoidon linjauksia valmistelevalle kaupunkiympäristön työryhmälle. Pajojen tavoitteena oli löytää valmisteluryhmän asiantuntijoiden kanssa yhteinen…
Helsingin kaupungin kaupunkipuiden tulevaisuus
Akordi suunnitteli, toteutti ja fasilitoi Helsingin kaupungin kaupunkipuulinjauksen päivitystyötä palvelevan kaksiosaisen työpajakokonaisuuden keskeisille sidosryhmille keväällä 2022.
Helsingin kaupunkipuulinjauksessa määritellyt periaatteet ohjaavat kaupunkipuihin liittyvää päätöksentekoa…
Helsingin kaupunkistrategian (2021-2025) tavoitteiden yhteensovittaminen
Akordi avusti Helsingin kaupunkia sovittamaan yhteen uudessa kaupunkistrategiassa tunnistettuja keskenään ristiriitaisia tavoitteita liittyen kaupungin kasvuun ja luonnon monimuotoisuuden sekä lähivirkistysalueiden turvaamiseen.
Helsingin kaupunkistrategiassa “Kasvun paikka” (2021-2025) on…
Nurmijärvi – Ilvesvuoren asemakaava
Nurmijärven kunta käynnisti keväällä 2021 asemakaavan laadinnan Ilvesvuoren pohjoisosaan. Kaavan myötä alueelle kaavaillun Kesko Oy:n suuren logistiikkakeskuksen rakentaminen mahdollistuisi, mikä on aiheuttanut naapurustossa huolta mm. rakennuksen aikaisiin vaikutuksiin liittyen.
Nurmijärven…
Uudenmaan liiton strateginen kehittäminen
Uudenmaan liiton strategisen kehittämisen hanke (2020-2021) keskittyi liiton sidosryhmiä paremmin palvelevan ja yhtenäisen toteuttamisen kokonaisuuden luomiseen. Tavoitteena oli tuoda yhteen maakuntakaavalle, ilmastotiekartalle, liikennejärjestelmätyölle sekä Älykkään erikoistumisen strategialle…
Tampereen kaupunkiseudun lähijunaliikenteen kehittämisvisio ja tarpeet
Tampereen kaupunkiseudulla on tavoitteena kehittää lähijunaliikennettä. Tämän taustalla on muun muassa MAL-sopimukset, joissa lähijunien edistämisellä on keskeinen rooli. Sen lisäksi Pirkanmaan maakuntakaavassa 2040 on määritelty lähijunaliikenteen kehittämissuuntia. Laajemmassa mittakaavassa…
Helsingin seudun MAL 2023-suunnitelma
Uusi maankäytön, asumisen ja liikenteen suunnittelukierros, MAL 2023, täsmentää ja tarkistaa edellistä MAL 2019 -suunnitelmaa päivittyvien tavoitteiden ja toimintaympäristömuutosten perusteella. Lopputuloksena vuonna 2023 valmistuu suunnitelma, jossa on mukana maankäytön sijoittaminen, asuntotuotanto…
Helsingin seudun MAL 2019 -suunnitelma
MAL 2019 -suunnitelma on Helsingin seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen asiantuntijoiden yhteistyön sekä mittavan vuorovaikutuksen tuottama näkemys siitä, miten seutua tulisi kehittää. Akordi oli mukana MAL 2019 -työssä puitesopimuskonsulttina sparraamassa prosessin sidosryhmäyhteistyötä…
Vantaan elinvoima- ja vetovoimaohjelma
Vantaan kaupunki asetti keväällä 2018 työryhmän valmistelemaan elinvoima- ja vetovoimaohjelmaa, jossa määritellään kaupungin elinkeino- ja työllisyyspoliittiset linjaukset, kaupungin vetovoimaa lisäävät keskeiset toimet, kulttuuri-, liikunta- ja tapahtumatoiminnan tavoitteet sekä konkreettiset toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Ohjelmaa työstettiin yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa kolmessa työpajassa, jotka Akordi ideoi, valmisteli ja toteutti.
DAC – Dwellers in Agile Cities
DAC – Dwellers in Agile Cities / Ketterä kaupunki -tutkimushanke on Suomen Akatemian vuosina 2016–2019 rahoittama Strategisen tutkimuksen hanke, jossa keskityttiin kaupunkilaiseen kaupunkikehittämisen ja muutoksen keskeisenä ajurina. Akordi oli tukemassa hankkeen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
Aviapolis-sidosryhmätyöpajat
Aviapolis on Vantaalla sijaitseva, Helsinki-Vantaan lentokentän kylkeen rakentuva uusi kaupunkikeskus. Vantaan kaupungin Aviapolis-projektissa järjestettiin sidosryhmätyöpajoja, joissa yhdessä kansainvälisten kumppaneiden ja alueen toimijoiden kanssa hahmotettiin alueen tulevaisuuden kehittämispolkuja. Akordi vastasi keväällä 2019 toteutettujen työpajojen fasilitoinnista.
Herttoniemen kaupunginosavisio
Herttoniemen kaupunginosalle (Länsi-Herttoniemi, Herttoniemenranta, Roihuvuori) rakennettiin kevään ja kesän 2018 aikana oma visio, jossa kuvataan alueen eri toimijoiden yhteinen tahtotila kaupunginosan tulevaisuudesta ja ideoidaan sitä, miten tähän tavoiteltuun tulevaisuuteen voidaan päästä. Prosessissa tunnistetiin yhdessä alueen kehittämisen suuntia ja avattiin konkreettisia mahdollisuuksia rakentavalle yhteistyölle, joka lähtee toimijoiden tarpeista ja resursseista. Visioprosessi mahdollisti kaupunkilaisten osallistumisen oman ympäristönsä pitkän tähtäimen suunnitteluun yhdessä suunnittelusta vastaavien toimihenkilöiden kanssa ja loi uudenlaista yhdessä tekemisen tapaa kaupunkikehittämiseen.