16.01.2023

Poronhoidon & tuulivoiman välisen vuoropuhelun ja yhteistyön rakentaminen

Siirry projektipankin etusivulle

Miten poronhoito ja tuulivoimahankkeet voidaan yhteensovittaa oikeudenmukaisesti? Tämän kysymyksen ympärille alojen toimijat ovat jo vuodesta 2019 tulleet oppimaan toisiltaan, rakentamaan yhteistyötä ja määrittelemään hyviä käytäntöjä Akordin, Paliskuntain yhdistyksen ja Suomen uusiutuvat ry:n johdolla.

Taustaa

Poronhoitoalue on houkutteleva tuulivoiman kehittämiselle harvan asutuksen ja hyvien tuuliolosuhteiden vuoksi. Samat alueet ovat kuitenkin jo poronhoidon käytössä. Alojen välille on syntynyt jännitteitä mm. siksi, että poronhoito käytäntöineen on vieras tuulivoimatoimijoille, eikä poronhoidon erityisasemaa tunnisteta.

Vuodesta 2019 lähtien Paliskuntain yhdistys ja Suomen uusiutuvat ry (ent. Suomen tuulivoimayhdistys) ovat rakentaneet Akordin tuella systemaattista vuoropuhelua alojen välisten jännitteiden käsittelemiseksi. Aloite syntyi yhdistysten ja Akordin välisistä keskusteluista, kun toimivan yhteistyön ymmärrettiin olevan välttämätöntä toimialojen kestävälle yhteensovittamiselle.

Keskeiset toimet

2020–2022: Prosessi aloitetaan epävirallisilla tunnusteluilla ja ydinryhmän keskusteluilla, joissa muotoillaan molempien alojen näkökulmasta mielekkäät tavoitteet yhteistyölle. Järjestetään maastovierailut paliskuntiin ja tuulipuistoihin sekä ensimmäiset laajat vuositapaamiset, joissa keskustellaan mm. tiedonvaihdosta, varhaisesta yhteydenpidosta sekä haittojen välttämisestä, lieventämisestä ja korvaamisesta. Päätavoitteena on tutustuminen, keskusteluyhteyden vahvistaminen ja ymmärryksen lisääminen puolin ja toisin.

2023–2024: Julkaistaan yhdessä luotu toimintamalli, joka tuo esiin molempien alojen näkemyksiä, toiveita ja tarpeita hyvistä toimintatavoista tuulivoimaprosessin eri vaiheisiin liittyen. Toimintamallia jalkautetaan mm. koulutuksilla ja yhteistyötä kehitetään kohti pitkäjänteisesti toimivaa ‘yhteistoiminta-alustaa’, jonka tarkoituksena on mahdollistaa toimijoiden välinen tiedonvaihto, neuvottelu ja ennakoiva ongelmanratkaisu. Myös laajoja yhteisiä tapaamisia jatketaan.

2025-: Alojen välisen yhteistyöfoorumin toiminta vakiintuu, laajenee ja saa uusia muotoja. Laajat vuositapaamiset jatkuvat ja yhteistyötä tiivistetään alueellisilla kokoontumisilla. Merkkipiirien ja paliskuntien tasoisissa tapaamisissa alueen poronhoitajat ja hanketoimijat kokoontuvat yhteen mm. jakamaan tietoa porojen kannalta kriittisimmistä alueista, löytämään ratkaisuja yhteisvaikutusten arviointiin sekä tunnistamaan haittojen korvaamisen keinoja. Ennallistamisen roolia poronhoidolle aiheutuvien haittojen korvaamiseksi käsitellään myös webinaarissa ja laajemman kohderyhmän koulutuksella levitetään yhteistyössä muodostettuja toimivia käytäntöjä.

Tulokset

Tuulivoima-alan ja poronhoidon välille on onnistuttu rakentamaan vaikutuksiltaan merkittävä vuoropuhelu- ja yhteistyöprosessi. Alojen välille on vakiintunut jatkuvaluonteinen yhteistoiminnan foorumi, jonka piirissä on jo yli 100 ihmistä.

Tärkeimpänä saavutuksena osapuolet näkevät sen, että yhteistyön avulla on pystytty lisäämään alojen keskinäistä ymmärrystä. Alojen välisiä jännitteitä on lievennetty mahdollistamalla rakentavia kohtaamisia, pysähtymällä vaikeiden asioiden äärelle kiireettömästi ja tutustumalla puolin ja toisin. Jaettua ymmärrystä molempien alojen käytännöistä sekä vaikutuksista toisiinsa on rakennettu yhdessä. Lisääntynyt luottamus ja toimiva keskusteluyhteys ovat mahdollistaneet ratkaisujen löytämisen.

Kun aiemmin kiisteltiin yksittäisistä hankkeista, on nyt kehitetty ja jalkautettu yhteisesti hyväksyttäviä käytäntöjä, jotka tukevat tuulivoiman ja poronhoidon yhteensovittamista. On tunnistettu olennaiset reunaehdot ja tarpeet sekä laadittu yhdessä suositukset tuulivoimahankkeiden suunnittelulle ja operoinnille poronhoitoalueella. Yhdessä laadittu toimintamalliraportti julkaistiin tammikuussa 2023. Lisäksi on aloitettu uusien toimintatapojen kehittäminen mm. yhteisvaikutusten arvioinnin laadun parantamiseksi sekä ennallistamisen hyödyntämiseksi haittojen korvaamiseen.

Työn siihenastista prosessia ja sen vaikuttavuutta arvioitiin marraskuussa 2023 julkaistussa Tullaan tutuiksi ja tullaan toimeen -raportissa. Saatujen arvioiden mukaan yhteistoiminnan ja luottamuksen rakentamisen kannalta merkittävimpiä asioita siihen mennessä toteutuneessa työssä ovat olleet luottamusta rakentavat kontaktit toimijoiden välillä, huolellisesti valmistellut ja toteutetut vuorovaikutustilanteet sekä yhteisen tietopohjan ja ymmärryksen lisääminen.

Uusimpana julkaisuna yhteistyöhön liittyen on POROTUULI-hankkeen loppuraportti, jonka suositukset painottavat aitoa kommunikaatiota, tiedon avoimuutta, kulttuurisensitiivisyyttä, selkeitä kompensaatioita, laajempaa alueellista suunnittelua, no-go-alueiden määrittelyä, yhteisvaikutusten arviointia sekä paliskuntien resurssien huomioimista.

Yhteistyö on saanut huomiota myös mediassa (Yle, Lapin KansaYle Sámi) ja sen prosessia on esitelty kansainvälisesti mm. pohjoismaisessa poronhoitokonferenssissa helmikuussa 2025. Neutraalille maaperälle rakennettu pitkäjänteinen yhteistyöfoorumi tarjoaa lupaavan esimerkin konflikteja ennakoivasta ja ratkovasta toimintamallista, jolla voidaan varmistaa energiasiirtymän oikeudenmukaisuutta. Akordille on myönnetty vuoden 2023 Tuulivoimateko-palkinto ”Vihreä siirtymä ei ole ilmoitusasia” työstään välittäjänä ajojen yhteistyössä.

Lue lisää yhteistyön vaiheista ja opeista täältä!

Julkaisut

Jokinen, M., Oinonen, K., Kumpula, J. & Sanaksenaho, V. 2025. Tuulivoimatuotannon kestävä sopiminen ja suunnittelu poronhoitoalueella. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 53/2025. Luonnonvarakeskus. Helsinki. 52 s.

Luoma, Emma & Kangasoja, Jonna (2023). Tullaan tutuiksi ja tullaan toimeen – Yhteistoiminnallisten toimintatapojen vaikutuksen tuulivoiman paikalliselle hyväksyttävyydelle poronhoitoalueella. Akordi Oy julkaisuja.

Tuulivoimahankkeiden suunnittelu ja operointi poronhoitoalueella – tuulivoima-alan ja poronhoidon näkemys hyvistä käytännöistä. Akordi Oy julkaisuja.

 

Uutiset ja media:

Ympäristöministeriön tiedote 29.11.2023: Selvitys: Näin tuulivomahankkeissa rakennetaan yhteistyötä poronhoitoalueella

YLEn uutinen 16.1.2023: Tuulivoima-ala ja poronhoitajat kyllästyivät riitelyyn oikeudessa ja istuivat samaan pöytään

Lapin kansa 16.1.2023: Tuulivoiman ja porotalouden ristiriitojen ratkaisemiseen koottiin lista parhaista käytännöistä

YLE Sámi 16.1.2023: Boazoealáhus ja bieggafápmoindustriija geahččalit buoridit gulahallama ođđa doaibmamálliin

 

Akordin uutiset ja blogit:

Päivittyvä Poronhoidon & tuulivoiman välisen vuoropuhelun ja yhteistyön rakentaminen -prosessikuvaus

5.9.2025 Luppiolla etsittiin yhteisiä ratkaisuja paliskuntien, tuulivoimayhtiöiden, kaivoshankkeen ja energiarahastojen liiketoimintajohtajan voimin

22.5.2025 Pudasjärvellä pureuduttiin strategisen sidosryhmäyhteistyön kysymyksiin tuulivoiman ja porohoidon näkökulmista

1.4.2025 Webinaari: Tuulivoima poronhoitoalueella – ennallistaminen kompensaation keinona

15.2.2025 Poronhoidon ja tuulivoima-alan yhteistyöfoorumi esillä pohjoismaisessa poronhoitokonferenssissa 15.2.2025 

30.1.2025 Läntisen merkkipiirin paliskunnat ja tuulivoimayhtiöt kokoontuivat yhteistyössä 27. – 28.1.2025

2.2.2024 Akordi sai vuoden 2023 Tuulivoimateko-palkinnon: ”Vihreä siirtymä ei ole ilmoitusasia”

1.12.2023 Tuulivoiman sosiaalista hyväksyttävyyttä rakennetaan neuvottelevalla yhteistyöllä

16.1.2023 Poronhoito ja tuulivoima-ala tekevät uraauurtavaa yhteistyötä parhaiden käytäntöjen tunnistamiseksi

15.11.2021 Tuulivoiman ja poronhoidon yhteensovittamisesta keskusteltiin Rovaniemellä

 

Jonna Kangasoja
Jonna Kangasoja
Toimitusjohtaja
jonna@akordi.fi
+358 50 441 2863